Aktiviteetit

Taas mennään aktiviteettien parissa, jee! Tällä kertaa olisi vuorossa jo vuoden kuudes uusi aktiviteetti: Flowpark. Luvassa siis kiipeämistä köydellä, heilumista huojuvien tynnyreiden päällä ja liukuja puiden latvoissa. ” Uskallatko?” mainostaa Flowpark Turun keskustassa valtavalla bannerilla, mikä on ehkä toimivinta mainosta, mitä munkaltaiselle tyypille voi tehdä. Siitä sisuuntuneena pyysi ystävän mukaan lauantaina kiipeilemään. Sinne siis ja suoraan vaikeimmille radoille, tottakai. Oli muuten hyvä, että niille edes pääsin, kun pituusraja oli 150cm, haha. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en odottanut kovin paljon. En edes osaa selittää miksi, mutta kuvittelin Flowparkin olevan joku perheiden seuraava puuhamaa kun pomppulinnat on jo koluttu, mutta ilokseni olin ihan väärässä. Olihan siellä ihan hurjasti muitakin aikuisia ylittämässä rajojaan korkeilla köysillä. Lämmittelyksi punainen rata, seuraavaksi tietty mustalle Flowparkista sai päivälipun ostettua lainaksi valjaat, kypärän ja hanskat. Lyhyt opastus ja pienen testirata aluksi varmistivat, että oli tarvittavat taidot hallita valjaiden lukkoja. Testiradasta selvittyä saikin lähteä vapaasti koluamaan korkeuksia. Uhkasin, että aloittelemaan mustasta radasta, mutta päädyimme kuitenkin lämmittelemään yhdelle punaiselle radalle. En koe olevani kovin korkeanpaikankammoinen, mutta pelkään tippumista. Ensiaskelilla arastelin valjaisiin luottamista, varsinkin kun olin ne hetki sitten itse tärisevin käsin sinne vaijeriin virittänyt. Ensiksi tutisivat korkeuden pelossa vain jalat, minkä jälkeen pian myös kädet, sillä roikkumista käsien varassa tulikin yllättävän paljon. Punaisesta radasta selvittyä sai tuntea huikeat adrenaliinikiksit, kun pääsi taas kävelemään tukevasti maan kamaralle. Korkeuteenkin alkoi pikkuhiljaa tottua. Opas oli sanonut, ettei mustia ratoja kannata jättää liian myöhäiseksi, sillä silloin ei enää ole ehkä voimia niitä suorittaa. Siinä hän oli varmasti hyvin oikeassa, punainen lämmittelyratakin oli jo melkoisen rankka. Flowpark onkin paljon fyysisempää ja hauskempaa kuin odotin, kuorutettuna huikeilla onnistumisen tunteilla – Eveliina Mustan radan alussa oli todella korkea köysi kiivettäväksi käsivoimin. Tämä alkaa mennä ehkä vähän kalajutuksi, mutta ainakin 10 metriä jos multa kysytään – ainakin hurjasti enemmän kuin meillä telinevoimistelusalissa. Köydessä oli se helpotus, että valjaisiin pystyi istahtaa hetkeksi lepäämään jolloin sai irroittaa hetkeksi kädet köydestä, sillä radan alkuun piti hakea opas varmistamaan. Ystäväni kiivetessä kyselin oppaalta montako kyseisen radan yleensä päivässä suorittaa. Hän vastasi, että harvemmin edes kymmenen ihmistä. Teki todella tiukkaa päästä köysi ylös, mutta tuosta radasta selvittyä olikin sitten viimeisetkin voimat jo käytetty. Voittajafiilis. Jukrat, olin ihan fiiliksissä kuinka rankkoja ja hauskoja radat oli! Vaikeilla radoilla ei ollut juuri ketään muita, vaikka kyseessä oli heinäkuinen lauantai. Tuolla sai tosissaan jännätä ja selvityä, vieläpä ihan itse sai olla ihan skarppina omien varmistuksien kanssa, mikä toisinaan kuumotti. Käsistä sama kohta väsyi täysin ranteen ja kyynerpään välistä, mikä yleensä väsyy esimerkiksi jos boulderoi liian innokkaasti. Lopuksi liukumaratonille rentoutumaan Mustan radan jälkeen hyvä kun jaksoimme vielä mennä rentoutumaan punaiselle zipline-maratonille, kun väsyneillä käsillä tuskin jaksoi edes avata enää omien valjaiden kiinnitystä. Onneksi menimme, sillä melkoista vauhdin iloitteluahan siellä oli! Olisiki kuitenkin iso huijaus, jos väittäisin välttyneeni pieniltä jännityksiltä vatsan pohjassa kiinnitettyä itse taasen sen liukusysteemin. Liukumaratonin rata tuntui kaikkista korkeimmalta. Puiston mukaan korkeimmat radat olivat 20 metrin korkeudessa. Loppuilottelujen kohdalla puiden latvoissa huojuessani olin jo niin loppu, että jossain kohdin liukumaratonia huomasin ajatuksissani irroittaneeni kummatkin turvavaijerit samanaikaisesi. Sen jälkeen todettiin, että ehkä nyt on jo parempi lähteä kotiin päin ja jättää se viimeinen musta odotteleemaan seuraavaa kertaa. Jos olit lapsena se puissakiipeilijä, rakastat pientä jännitystä sekä onnistumisen tunteita, tykkäisit varmasti Flowparkista. Flowparkkeja on Suomessa ainakin Turussa, Vierumäellä, Ahvenanmaalla, Ähtärissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Päivälippu korkeille radoille maksaa 28€, johon kuuluu lainaksi saa hanskat, kypärän ja valjaat. Arvotavaroita voi veloituksetta jättää lipunmyyntiin säilöön. Täältä näet vielä Instagramista tekemäni kelan Flowparkista. Uskaltaisitko sä lähteä uhmaamaan korkeuksia? Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin aktiviteettikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia

Taas mennään lajikokeilujen parissa, jee! Näin toukokuussa vuorossa on jo vuoden viides uusi aktiviteetti, joka on niinkin siisti kuin ilma-akrobatia. Kukapa ei olisi ihaillut sirkusesityksissä niitä näyttävän hienoja koreografioita, joissa taitelija pyörii renkaalla tai silkeissä niin sulavan näköisesti ? Ilma-akrobatia näyttää niin sensuellilta ja kauniilta. Kovin paljon en tiennyt lajista entuudestaan, mutta telinevoimistelutaustan pohjalta oli selvää, että laji on paljon rankempi, kuin miltä se näyttää. Dynaamisesti liikkuvassa asiassa roikkuminen vaatii ihan hirveästi voimaa koko keholta. Lisäksi roikkuminen ei ole niin luontainen liikkumisen muoto ja varsinkin vieraaltaan se saattaa tuntua pahaltakin. Kävin Turussa Studio Movella yhdellä silkki- ja kolmella rengastrapetsitunnilla ja jäin varsinkin trapetsiin aivan koukkuun. Ihastuin myös siihen, miten helppoa oli käydä kokeilemassa lajia ja sinne on myös matala kynnys palata. Jos olit lapsena se puissakiipeilijä, rakastat roikkumista sekä onnistumisen tunteita, tykkäisit varmasti ilma-akrobatiasta. Aerial Silks – Silkit Aloittelijoiden akrobatiakangastunti sai ilmeeni innosta soikealle, mutta myös ranteiden ja kyynerpäiden väliset lihakset aivan täydelliseen kramppiin. Moni varmasti muistaa miltä tuntui kiivetä koulun liikuntatunnilla köyttä pitkin kattoon? Silkkitunnilla katosta roikkuu kaksi valtavan pitkää kangaskaistaletta, joista tunnilla tehdään esimerkiksi erilaisia solmuja, joiden varassa pystyy tekemään näyttäviä liikkeitä ja asentoja. Silkit yllätivät minut aivan täysin rankkuudellaan, sillä en ollut tajunnut kuinka paljon liukasta kangasta tosiaan on yhdessä kangaskaistaleessa. Tuskin sain koko paksua nippua edes puristettua niin, että sormet olisivat osuneet yhteen. Kuvittele vaikka itsesi riippumaan verhoistasi. Ei turhan helppoa, haha. Aloittelijoiden tunnilla käytiin kohta kohdalta läpi, kuinka solmuja tehdään, joiden varassa myös silkeissä pysyminen helpottui huomattavasti. Tunnilla tehtiin pieniä sarjoja, joita jokainen sai tehdä oman uskalluksensa ja tasonsa mukaan. Huomasin nopeasti luottavani solmuihin todella hyvin ja uskalsin tehdä liikkeitä pian myös pää alaspäin. Olihan alla vielä patja. Haasteeksi kuitenkin jäi se, että asentoihin johtavat liikeradat ovat hankalia muistaa oikeassa järjestyksessä, joten tuskin enää osaisin tehdä ulkomuistista mitään nilkkasolmua ihmeellisempää. Aerial Rings, eli rengastrapetsi Myönnän, etten ollut kovin tarkasti tutustunut kurssikuvauksiin, kun innokkaasti menin ensimmäiselle rengastrapetsitunnille. Tuo avoimen tason tunti ei ollut mikään varsinainen alkeistunti, vaan mukana oli jo ihan pitkiäkin koreografioita ja haastavampia liikkeitä. Telinevoimistelutausta pelasti pinteestä tuolla tunnilla, olin oikeastaan vain innoissani kaikista koukuttavan jännittävistä liikkeistä ja pyörähdyksistä, joilla pääsin itseäni haastamaan. Opin monia tapoja päästä näyttävästi istumaan renkaaseen, pudottautumaan käsien varaan erilaisiin asentoihin ja spagaatteihin, sekä ihan vain miettimään asentojen näyttävyyttä, vaikkeivat omat liikkeeni kovin sulavia vielä tällä kokemuksella olleetkaan. Se muuten yllätti täysin, että rengas on roikkuu ilmassa vapaasti melko korkealla. Suosittelen käymään ensiksi alkeistunnilla, jollaiselle itsekin menin tämän ensimmäisen kokeilun jälkeen. Starttitunti oli huomattavasti avoimen tason tuntia rauhallisempi, eikä tunnilla hötkyilty liikkeestä toiseen kovin nopeasti. Kolmannen kerran kävin vielä avoimen tason tunnilla, koska pidin sen haastavuudesta. Huolimatta siitä, että monet liikkeet olivat jonkinlaisia spagaatteja tai vastaavia, ei tunneille osallistuminen vaadi kovin hyvää liikkuvuutta. Hauskaa sitä on ilmankin ja käsissä tuntuu! Miten kokeilemaan ilma-akrobatiaa? Mielestäni on aivan huikeaa, että näin aikuisena pääsee vielä uusien harrastusten pariin, joiden junan luuli jo menneen. Ei liene yllätys, että innostuin tästäkin lajista ihan suunnattomasti. Ilma-akrobatia tuskin jäi vain näihin kokeiluihin, varsinkin kun irtotunneille meneminen on niin helppoa. Parasta on, että harrastamisen voi aloittaa milloin tahansa menemälllä vain irtotunnille, eikä mitään kuukausijäsenyyksiä tarvita. Turussa Studio Moven irtotunneille oli helppo vain ilmoittautua netistä ja mennä paikalle. Jos sua kiinnostaa päästä kokeilemaan, niin Studio Movella on studiot myös Tampereella, Ylöjärvellä ja Porissa. Voit ostaa joko kolmen irtotunnin starttipaketin 29€ tai odottaa, että heille aukeaa taas tarjous irtotuntien kokeiluun 10 euroa kerta hintaan. Onko sulla joku laji mielessä, jonka haluaisit aloittaa, mutta ajattelit jo olevan liian myöhäistä? Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin lajikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa