Lajikokeilu

Kulunut vuosi on tuntunut ihan hurjan mahtavalta, uudelta ja innostavalta, mutta samalla myös hieman raskaalta ja liialliselta tekemiseltä. Olen kokenut olevani aina se tyyppi, joka ei niin kovin välitä palauttavista kävelylenkeistä ja muusta mielestäni tylsästä ja hidastempoisesta. Nyt syksyn tullen tuntui kuitenkin siltä, etten ehkä ole enää kaksikymppinen ja joudun opettelemaan tietoisesti myös pysähtymistä, palautumista ja rentoutumista. Siitä siis päästäänkin tämän vuoden yhdeksänteen lajikokeiluun, joka on äänimaljarentoutus. Ehkä hieman varatuneet mielikuvat pyörivät levottomasti mielessäni kun tunnille menin, mutta koitin parhaani mukaan pitää mielen avoimena. Tunnelmallinen kartanomiljöö ja rauhoittavat kynttilät loivat tilaan rennon ja lämpimän tunnelman. Ikkunoista tulvi kauniisti luonnonvaloa ja ruska somisti järvimaisemaa. Pelkäsin kyllästyväni tunnilla nopeasti pelkkään hengittelyyn ja vain toimettomana palelevani kartanon viileällä lattialla. Tuntiin oli yhdistetty myös joogaa, minkä koin miellyttäväksi, vaikka ainoastaan voimajoogatunnilla olen onnistunut aiemmin pääsemään niin siihen flowhun, etten ole vilkuillut kelloa kesken kaiken. Hengittelin pinnallisesti vilttini alla ja mietin, että mihinköhän sitä ollaan tultu. Äänimaljojen kumistessa koitin karkoittaa ajatukset pois, siinä huonosti onnistuen Ensimmäisten äänimaljojen väristessä makasin kylmällä lattialla jäykkänä ja siirryin mielikuvissani jostain syystä kalsean kolkkoon kirkkooon. Äänet muistuttivat urkuja ja viileä puulattia tuntui kirkonpenkeiltä. Olin iloinen jalkoja peittävästä viltistä ja paksusta fleecestä, jonka olin jättänyt päälle. Rauhallisen ja vartaloa avaavan joogan aikana mielessäni vilisi yhtä jos toista ajatusta. Kaikki tuntui ympärilläni täysin miellyttävältä. Jossain joogahetken puolivälissä kala-asanassa hengitys alkoi virrata soljuvammin. Seisoma-asanoissa huomasin katselevani ikkunoista järvellä touhuavia sorsia tuskin edes huomaten joogailevani siinä samalla. En silti kiellä vilkuilleeni kelloa silloin tällöin. Saattoi olla virhe ottaa se mukaan. Lopun äänimaljarentoutus olisi voinut jatkua pidempäänkin Joogan lopuksi oli tunnin toisen äänimaljarentoutuksen vuoro. Makasin jälleen selin lattiala vilttini alla, mutta tällä kertaa huomasin selän ja lattian olevan täysin sovussa keskenään. Myös mielikuva kirkosta oli väistynyt ja pystyin tuntemaan sävelien kulkevan vartaloni läpi. Mielessäni olin kuitenkin valppaana koko tunnin ajan. Ystäväni sen sijaan vaikuttivat päässeensä lähemmäksi syvärentoutusta, he vaikuttivat siltä kuin olisivat juuri heränneet prinsessan talviunilta. Saan ehkä vielä jatkaa omien rentoutumistapojen löytämistä. Ei tämä vielä metsälenkin jälkeistä kylmäuintia ja saunaa voita, mutta voisin mennä toistekin. Äänimaljarentoutus, jossa kävin oli tämä. Haluan vielä sanoa, että vaikka tämä ei ollut mulle ehkä se parhain rentoutumiskeino, niin kaksi ystävääni kokivat tunnin aivan eri tavalla, joten suosittelen käymään vain rohkeasti kokeilemassa. 😊 Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin lajikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia Kesäkuu: Flowpark – uskaltaisitko sä kiipeillä puissa vaijereiden varassa? Heinäkuu: Flyboarding: täydellinen synttärien aktiviteetti tai polttari-idea hurjapäälle  Elokuu: Tuulitunneli Fööni – ”Jukrat, tältäkö lentäminen tuntuu!”

*kaupallisessa yhteistyössä: Fööni Monelle meistä on ehkä tuttu kauppakeskus REDIstä löytyvä tuulitunneli Fööni, mutta kuinka moni on uskaltautunut jo kokeilemaan lentämistä? Musta vapaalentäminen on ihan hullun kiehtovaa, ehkä jo pelkästään siksi, ettei vastaavaa pääse ihan noin vain tavanomaisessa arjessa kokemaan. Kukapa ei olisi pohtinut sitä, miltä lentäminen oikeasti tuntuu? Niin siistiltä – sen voin näin kolmen minuutin kokeilun jälkeen ehdottomasti todeta. Tunnelilentäminen onkin tämän vuoden jo kahdeksas lajikokeilu ja taas yksi niistä lajeista, joita haluaisin kokeilla vielä uudelleenkin. Kukapa ei olisi pohtinut sitä, miltä lentäminen oikeasti tuntuu? Lennolle saapuminen on ihanan vaivatonta. Oikeastaan ei tarvitse kuin tulla paikalle, allekirjoittaa vastuunvapautuslomake sekä poistaa kaikki mahdollisesti irtoavat korut ja kellot. Pitkät hiukset suositeltiin vielä letittämään tiukasti kiinni, sillä tuulitunneli on kuulemma mestari saamaan hiukset taidokkaalle säkkärälle aivan hetkessä. Seuraavasti vuorossa olivatkin oranssinkirjavat haalarit, kypärät ja kypärämyssyt hiuksia suojaamaan. Sain vielä lainaksi tennarit, sillä nilkkurit eivät olleet parhaimmat kengät tähän hupiin. Ennen meidän vuoroa ehdin hetken ihailla kokeneempien harrastajien lentotreenejä ja ehdin huomata, kuinka pienillä kehon liikkeillä tuulitunnelissa oikein sujuvasti lennetäänkään. Vielä ennen omaa vuoroa käytiin yhdessä pikaisesti läpi hyvän lentoasennon perusteet ja käsimerkit. Käsimerkit eivät onneksi olleet monimutkaiset, eikä niitä ollut kovin montaa. Ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta tunnelissa on niin kova humina, ettei siellä vain pysty kuulemaan ohjeita kypärien läpi. Me laitoimme kaikki jopa korvatulpat korviin kuuloa suojaamaan. Uskaltaisinko minä kokeilla lentämistä tuulitunneli Föönissä? Uskaltaisit, aika varmasti! Jännittävin hetki on ehdottomasti se, kun menee ensimmäisen kerran tunneliin. Uskallappa laittaa kädet eteen, nostaa leuan ylös ja kaatua vatsa edellä kohti tuota mystistä tuulitunnelia. Sen viiden sekunnin ajan tarvitsee ripauksen uskallusta, muutoin ainakin mulla oli kokoajan fiilis, että oon ihan turvallisissä käsissä. Ensimmäinen minuutti meni siinä fiilistellessä aivan silmänräpäyksessä, enkä oikein malttanut keskittyä lentoasennon löytämiseen. Vispasin hullun lailla ilmassa, kun tavoite oli rauhallisesti etsiä sitä oikeaa lentoasentoa. Toisen minuutin aikana olin jo rauhallisempi, mutta en oikein osannut pitää yllä hyvää lentoasentoa. Kun lennonopettaja oli saanut just mun kädet hyvään asentoon, niin olin sillä välillä ehtinyt laittaa jalalla koreasti. Olin jopa iloinen, etten päässyt tunneliin itsekseni, haha. Tunnelilentämisen kohokohta oli ehdottomasti korkealento-osuus! Siinä ainoastaan tietyn taitotason lentäjät saavat viedä ensikertalaisia tunnelin korkeimpiin kohtiin ja sitten mennäänkin ja lujaa. Varmat otteet kyllä huomasi, en jännittänyt kertaakaan vaan nautin siitä metkasta pyörivästä vauhdin hurmasta. Nyt mä ehkä tiedän, miltä lentäminen tuntuu! Täältä voit käydä kurkkaamassa klipin mun lennosta. Joten jos siis säkin haluaisit tietää miltä tuulitunnelissa lentäminen tuntuu, mutta et olisi varma uskaltaisitko, niin aivan varmasti uskallat. Olisihan tää myös oiva syntymäpäivälahja elämyskokeilu polttareihin tai sitten voi ihan alkaa aktiiviseksi harrastajaksi. Mitä enemmän lennät, sen halvemmaksi lysti muuttuu Voi hyvin ymmärtää niitä, jotka ovat jääneet koukkuun lentämiseen. Onneksi paluulennot ovat huomattavasti kertakokeilua edullisempia. Ensilennon jälkeen sain huikeiden lentovideoiden lisäksi sähköpostiini tarjouksen, jossa saisi 4 minuutin paluulennon 89€ hintaan. Jos lentäminen iskeekin oikein kovaa tai haluaa vain päästä heti kokeilemaan lajia ihan kunnolla, kannattaa osallistua uusien lentäjien iltoihin, joista tiedotetaan aina Föönin Facebook-sivuilla tai sitten varata kahden päivän tunnelilentämisen alkeiskurssi. Ei liene yllätys, että mua hieman houkuttelisi osallistua tuolle kurssille… Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin lajikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia Kesäkuu: Flowpark – uskaltaisitko sä kiipeillä puissa vaijereiden varassa? Heinäkuu: Flyboarding: täydellinen synttärien aktiviteetti tai polttari-idea hurjapäälle

kaupallinen yhteistyö Laguunin kanssa Pelottavan huimia korkeuksia, kaksi uutta temppua mahaplätseineen sekä riemukas adrenaliinintäyteinen hymy kiteyttävät ensimmäisen flyboarding -kokeiluni Espoon Keilaniemessä. Olisinpa tiennyt jo aiemmin, että flyboardingia pääsee kokeilemaan myös ensikertalaiset käymättä sen pidempiä kursseja tai koulutuksia, kunhan vain uskallusta riittää. Flyboarding on suomeksi tuttu myös suihkulautailuna. Lajissa on mahdollista kokea lentämisenkaltainen riemu ja saada ennenkokemattoman elämyksen, mutta myös kehittyä taitavaksi volttejaheitteleväksi aktiiviharrastajaksi. Jalkoihin kiinnitettävä suihkulauta saa voimansa valtavasta vedenpaineesta, joka saa voimansa vesijetin turbiinista. Flyboarding on ikimuistoinen aktiviteetti polttareihin, syntymäpäivälahjaksi tai työpaikan tiimipäivälle. Jos olit jo vaihtamassa uimahousuja jalkaan tai sulla on jo sankari mielessä, jonka haluaisit tällä elämyksellä yllättää, niin postauksen lopusta löytyy myös sulle huikea tarjous. Onko flyboarding extreme-laji? Ehkä, riippuu kuinka hellä pilotti sinulle on. Tässä aktiviteetissa yllättävästi pilotilla on hallussaan ainoastaan kaasu ja elämyssankarilla sen sijaan on vastuu yksistään ohjaamisesta. Ei siis kannata suututtaa pilottia, jos ei halua liian hurjia höykytyksiä uppeluksien ja huimien korkeuksien välillä, haha. Pilottimme Mikael pitää meille lyhyen alkuohjeistuksen, jonka jälkeen Samuli aloittaa meistä ensiksi. Hän näyttäisi olevan jälleen niin luonnonlahjakkuus tässäkin lajissa, kunnes tasapaino heittääkin yllättäen kuperkeikkaa ja meri ottaa hänet korkeuksista vastaan melko roisin kosketuksin. Omaa vuoroa odottaessani mietin taas muutamaan kertaan, mihin sitä olen oikein omaehtoisesti lähtenyt. Jotenkin minulla on tuntuu olevan tapana hakeutua hieman roisimpien lajien pariin, joissa sydän jättää pari pysähdystä väliin. Tämä todellakin kohotti sykettä saman tien, eikä siihen tarvittu kuin kolme metriä korkeutta ja tippumisen pelko. Mikä kaikessa hullussa sitä aina viehättääkin? Vihdoin mun vuoro: onnistunut haukka-temppu, vedenalainen takaperinvoltti ja holtittomat mahaplätsit Kun pääsen kiinnittämään vuorollani siteitä, olen jo unohtanut kaikki aiemmin saamani ohjeet siitä, kuinka lautaa kuulukaan ohjata tai miten korkeutta voisi säädellä. Makaan vedessä mahallani ja vesijetti alkaa työntämään minua kohti syvempää vettä. Mietin, mahdanko päästä edes veden pinnan yläpuolelle, kun kuulen Mikaelin kysyvän olenko valmis. Tuskin ehdin edes vastata, kun tunnen jalkojeni alta valtavaa painetta, joka lähtee nostamaan minua ylöspäin. Varpaiden päästyä pinnan päälle sukellan pää edellä takaisin veteen ihan pelkästä hämmästyksestä. Jes, mä pääsin ekalla pinnalle! Seuraavalla yrityksellä tunnen jo lentäväni veden päällä, mutta alkukankeuden vuoksi en oikein saa ohjaamisesta mitään otetta. Pilotin lisätessä kaasua, minä koitan parhaani mukaan pysyä pystyssä korkeuden noustessa, sillä en vieläkään muista kuinka korkeutta saatiin ohjattua alemmas. Kovin kauaa en korkeuksissa ehdi iloita, kun jo mätkähdän iloisesti veteen. Jos minulta kysyttäisiin, olin ollut ainakin kymmenen metrin korkeudessa, mutta pilotti totesi korkeutta olleen tuskin vielä edes kolmea metriä. Seuraavaksi temppujen pariin… Seuraavaksi pääsen treenaaman haukka-temppua, jossa on tarkoitus käydä dippaamassa varpaat nopesti vedessä ja palata nopeasti ylös. Tässä kohdin Mikael onneksi kertaa tempun salat ja muistin vihdoin kuinka pääsin itse hallitsemaan korkeutta. Temppu ei ollut helppo, mutta muutaman mahalaskun jälkeen se lähti onnistumaan. Jossain kohdin huomaan ohjailevani laitetta hieman samaan tapaan kuin lumilautaa, josta seuraa pilotilta palkinnoksi vain lisää kaasua. Ei aikaakaan, kun käyn testaamassa rohkeuttani jo viiden metrin tuntumassa. Nyt kun homma lähtisi multa hanskasta, antaisi veden pintajännitys oikein ikimuistoisen halauksen, ajattelin… Kaikkeen hyökytykseen on mennyt aikaa vain reilut 20 minuuttia, mutta kaikestä jännittämisestä jalat ovat jo niin tärisevät, että vedestä päästyäni pidän tukea laiturin kaiteesta hölmistynyt kestohymy kasvoilla. Lopuksi pääsen vielä kokeilemaan delfiiniä, jossa sukelletaan ensiksi veden alla ja hypätään delfiinin tavoin ilmassa olevan kuvitteellisen vanteen läpi. Vedessä sukkuloidessani kuvittelin olevani delfinaarion taidokkain yksilö, mutta videolta paljastui myöhemmin melko laiskahko yksilö, jolla tuskin nousi edes vatsa vedenpinnan yläpuolelle. Loppuhuipennukseksi kastelen myös pilotin vetämällä yllätykseksi veden alla takaperinvoltin ja sinkoamalla itseni iloisella voimalla kuvitteellisen vanteen sijaan aivan vastakkaiseen suuntaan. Siinä kohdin ajattelen, että on ehkä parempi lopettaa tällä kertaa. Kaikkeen hyökytykseen on mennyt aikaa vain reilut 20 minuuttia, mutta kaikesta jännittämisestä jalat ovat jo niin tärisevät, että vedestä päästyäni pidän tukea laiturin kaiteesta hölmistynyt kestohymy kasvoilla. Jukrat, tämä on hauskaa! Flyboarding sopii loistavasti lajikokeiluksi, synttärilahjaksi tai vaikka ideaksi polttareihin Espoon Keilaniemen Laguuniin ovat tervetulleita kaikki ensikertalaiset ja kokeneemmatkin vesipedot, kunhan vain vain on uimataitoinen ja sopii 45-130kg painorajaan. Laguunilta saa lainaksi märkäpuvun, kypärän ja pelastusliivit, joten elämystä varten et tarvitse itse mukaan kuin uimapuvun ja pyyhkeen. Haluaisitko säkin kokeilla? Jos varaat kokeilun suoraan Mikaelilta numerosta 0405223265, saat koodilla ”EVELIINA” yhden tunnin Flyboarding kokeilun 40 minuutin hinnalla. Yhden tunnin aikana ehtii lentämään 2 – 4 henkilöä ja lentoajan voi jakaa vapaasti kavereiden kesken. Tarjous koskee vain uusia varauksia maanantaista perjantaihin ja on voimassa juhannukseen 2023 asti. Huomaa, että tarjouksen saa vain varaamalla puhelimitse, eikä esimerkiksi Laguunin varauskalenterin kautta. Syyskuussa lentoja tarjolla verkkokaupassa pe-su, muita aikoja voi kysyä suoraan soittamalla Mikaelille. Jos rohkenet kokeilemaan, niin haluan kuulla mitä tykkäsitte. Musta on huikeaa elää aktiviteetteja yhdessä. Tästä pääsee näkemään Instagram kelan mun omasta elämyskokeilusta. Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin lajikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia Kesäkuu: Flowpark – uskaltaisitko sä kiipeillä puissa vaijereiden varassa?

Taas mennään aktiviteettien parissa, jee! Tällä kertaa olisi vuorossa jo vuoden kuudes uusi aktiviteetti: Flowpark. Luvassa siis kiipeämistä köydellä, heilumista huojuvien tynnyreiden päällä ja liukuja puiden latvoissa. ” Uskallatko?” mainostaa Flowpark Turun keskustassa valtavalla bannerilla, mikä on ehkä toimivinta mainosta, mitä munkaltaiselle tyypille voi tehdä. Siitä sisuuntuneena pyysi ystävän mukaan lauantaina kiipeilemään. Sinne siis ja suoraan vaikeimmille radoille, tottakai. Oli muuten hyvä, että niille edes pääsin, kun pituusraja oli 150cm, haha. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en odottanut kovin paljon. En edes osaa selittää miksi, mutta kuvittelin Flowparkin olevan joku perheiden seuraava puuhamaa kun pomppulinnat on jo koluttu, mutta ilokseni olin ihan väärässä. Olihan siellä ihan hurjasti muitakin aikuisia ylittämässä rajojaan korkeilla köysillä. Lämmittelyksi punainen rata, seuraavaksi tietty mustalle Flowparkista sai päivälipun ostettua lainaksi valjaat, kypärän ja hanskat. Lyhyt opastus ja pienen testirata aluksi varmistivat, että oli tarvittavat taidot hallita valjaiden lukkoja. Testiradasta selvittyä saikin lähteä vapaasti koluamaan korkeuksia. Uhkasin, että aloittelemaan mustasta radasta, mutta päädyimme kuitenkin lämmittelemään yhdelle punaiselle radalle. En koe olevani kovin korkeanpaikankammoinen, mutta pelkään tippumista. Ensiaskelilla arastelin valjaisiin luottamista, varsinkin kun olin ne hetki sitten itse tärisevin käsin sinne vaijeriin virittänyt. Ensiksi tutisivat korkeuden pelossa vain jalat, minkä jälkeen pian myös kädet, sillä roikkumista käsien varassa tulikin yllättävän paljon. Punaisesta radasta selvittyä sai tuntea huikeat adrenaliinikiksit, kun pääsi taas kävelemään tukevasti maan kamaralle. Korkeuteenkin alkoi pikkuhiljaa tottua. Opas oli sanonut, ettei mustia ratoja kannata jättää liian myöhäiseksi, sillä silloin ei enää ole ehkä voimia niitä suorittaa. Siinä hän oli varmasti hyvin oikeassa, punainen lämmittelyratakin oli jo melkoisen rankka. Flowpark onkin paljon fyysisempää ja hauskempaa kuin odotin, kuorutettuna huikeilla onnistumisen tunteilla – Eveliina Mustan radan alussa oli todella korkea köysi kiivettäväksi käsivoimin. Tämä alkaa mennä ehkä vähän kalajutuksi, mutta ainakin 10 metriä jos multa kysytään – ainakin hurjasti enemmän kuin meillä telinevoimistelusalissa. Köydessä oli se helpotus, että valjaisiin pystyi istahtaa hetkeksi lepäämään jolloin sai irroittaa hetkeksi kädet köydestä, sillä radan alkuun piti hakea opas varmistamaan. Ystäväni kiivetessä kyselin oppaalta montako kyseisen radan yleensä päivässä suorittaa. Hän vastasi, että harvemmin edes kymmenen ihmistä. Teki todella tiukkaa päästä köysi ylös, mutta tuosta radasta selvittyä olikin sitten viimeisetkin voimat jo käytetty. Voittajafiilis. Jukrat, olin ihan fiiliksissä kuinka rankkoja ja hauskoja radat oli! Vaikeilla radoilla ei ollut juuri ketään muita, vaikka kyseessä oli heinäkuinen lauantai. Tuolla sai tosissaan jännätä ja selvityä, vieläpä ihan itse sai olla ihan skarppina omien varmistuksien kanssa, mikä toisinaan kuumotti. Käsistä sama kohta väsyi täysin ranteen ja kyynerpään välistä, mikä yleensä väsyy esimerkiksi jos boulderoi liian innokkaasti. Lopuksi liukumaratonille rentoutumaan Mustan radan jälkeen hyvä kun jaksoimme vielä mennä rentoutumaan punaiselle zipline-maratonille, kun väsyneillä käsillä tuskin jaksoi edes avata enää omien valjaiden kiinnitystä. Onneksi menimme, sillä melkoista vauhdin iloitteluahan siellä oli! Olisiki kuitenkin iso huijaus, jos väittäisin välttyneeni pieniltä jännityksiltä vatsan pohjassa kiinnitettyä itse taasen sen liukusysteemin. Liukumaratonin rata tuntui kaikkista korkeimmalta. Puiston mukaan korkeimmat radat olivat 20 metrin korkeudessa. Loppuilottelujen kohdalla puiden latvoissa huojuessani olin jo niin loppu, että jossain kohdin liukumaratonia huomasin ajatuksissani irroittaneeni kummatkin turvavaijerit samanaikaisesi. Sen jälkeen todettiin, että ehkä nyt on jo parempi lähteä kotiin päin ja jättää se viimeinen musta odotteleemaan seuraavaa kertaa. Jos olit lapsena se puissakiipeilijä, rakastat pientä jännitystä sekä onnistumisen tunteita, tykkäisit varmasti Flowparkista. Flowparkkeja on Suomessa ainakin Turussa, Vierumäellä, Ahvenanmaalla, Ähtärissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Päivälippu korkeille radoille maksaa 28€, johon kuuluu lainaksi saa hanskat, kypärän ja valjaat. Arvotavaroita voi veloituksetta jättää lipunmyyntiin säilöön. Täältä näet vielä Instagramista tekemäni kelan Flowparkista. Uskaltaisitko sä lähteä uhmaamaan korkeuksia? Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin aktiviteettikokeiluihin: Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia