Taas mennään aktiviteettien parissa, jee! Tällä kertaa olisi vuorossa jo vuoden kuudes uusi aktiviteetti: Flowpark. Luvassa siis kiipeämistä köydellä, heilumista huojuvien tynnyreiden päällä ja liukuja puiden latvoissa.
” Uskallatko?” mainostaa Flowpark Turun keskustassa valtavalla bannerilla, mikä on ehkä toimivinta mainosta, mitä munkaltaiselle tyypille voi tehdä. Siitä sisuuntuneena pyysi ystävän mukaan lauantaina kiipeilemään. Sinne siis ja suoraan vaikeimmille radoille, tottakai. Oli muuten hyvä, että niille edes pääsin, kun pituusraja oli 150cm, haha.
Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en odottanut kovin paljon. En edes osaa selittää miksi, mutta kuvittelin Flowparkin olevan joku perheiden seuraava puuhamaa kun pomppulinnat on jo koluttu, mutta ilokseni olin ihan väärässä. Olihan siellä ihan hurjasti muitakin aikuisia ylittämässä rajojaan korkeilla köysillä.
Lämmittelyksi punainen rata, seuraavaksi tietty mustalle
Flowparkista sai päivälipun ostettua lainaksi valjaat, kypärän ja hanskat. Lyhyt opastus ja pienen testirata aluksi varmistivat, että oli tarvittavat taidot hallita valjaiden lukkoja. Testiradasta selvittyä saikin lähteä vapaasti koluamaan korkeuksia. Uhkasin, että aloittelemaan mustasta radasta, mutta päädyimme kuitenkin lämmittelemään yhdelle punaiselle radalle. En koe olevani kovin korkeanpaikankammoinen, mutta pelkään tippumista. Ensiaskelilla arastelin valjaisiin luottamista, varsinkin kun olin ne hetki sitten itse tärisevin käsin sinne vaijeriin virittänyt. Ensiksi tutisivat korkeuden pelossa vain jalat, minkä jälkeen pian myös kädet, sillä roikkumista käsien varassa tulikin yllättävän paljon.
Punaisesta radasta selvittyä sai tuntea huikeat adrenaliinikiksit, kun pääsi taas kävelemään tukevasti maan kamaralle. Korkeuteenkin alkoi pikkuhiljaa tottua. Opas oli sanonut, ettei mustia ratoja kannata jättää liian myöhäiseksi, sillä silloin ei enää ole ehkä voimia niitä suorittaa. Siinä hän oli varmasti hyvin oikeassa, punainen lämmittelyratakin oli jo melkoisen rankka.
Flowpark onkin paljon fyysisempää ja hauskempaa kuin odotin, kuorutettuna huikeilla onnistumisen tunteilla
– Eveliina
Mustan radan alussa oli todella korkea köysi kiivettäväksi käsivoimin. Tämä alkaa mennä ehkä vähän kalajutuksi, mutta ainakin 10 metriä jos multa kysytään – ainakin hurjasti enemmän kuin meillä telinevoimistelusalissa. Köydessä oli se helpotus, että valjaisiin pystyi istahtaa hetkeksi lepäämään jolloin sai irroittaa hetkeksi kädet köydestä, sillä radan alkuun piti hakea opas varmistamaan. Ystäväni kiivetessä kyselin oppaalta montako kyseisen radan yleensä päivässä suorittaa. Hän vastasi, että harvemmin edes kymmenen ihmistä.
Teki todella tiukkaa päästä köysi ylös, mutta tuosta radasta selvittyä olikin sitten viimeisetkin voimat jo käytetty. Voittajafiilis. Jukrat, olin ihan fiiliksissä kuinka rankkoja ja hauskoja radat oli! Vaikeilla radoilla ei ollut juuri ketään muita, vaikka kyseessä oli heinäkuinen lauantai. Tuolla sai tosissaan jännätä ja selvityä, vieläpä ihan itse sai olla ihan skarppina omien varmistuksien kanssa, mikä toisinaan kuumotti. Käsistä sama kohta väsyi täysin ranteen ja kyynerpään välistä, mikä yleensä väsyy esimerkiksi jos boulderoi liian innokkaasti.
Lopuksi liukumaratonille rentoutumaan
Mustan radan jälkeen hyvä kun jaksoimme vielä mennä rentoutumaan punaiselle zipline-maratonille, kun väsyneillä käsillä tuskin jaksoi edes avata enää omien valjaiden kiinnitystä. Onneksi menimme, sillä melkoista vauhdin iloitteluahan siellä oli! Olisiki kuitenkin iso huijaus, jos väittäisin välttyneeni pieniltä jännityksiltä vatsan pohjassa kiinnitettyä itse taasen sen liukusysteemin. Liukumaratonin rata tuntui kaikkista korkeimmalta. Puiston mukaan korkeimmat radat olivat 20 metrin korkeudessa.
Loppuilottelujen kohdalla puiden latvoissa huojuessani olin jo niin loppu, että jossain kohdin liukumaratonia huomasin ajatuksissani irroittaneeni kummatkin turvavaijerit samanaikaisesi. Sen jälkeen todettiin, että ehkä nyt on jo parempi lähteä kotiin päin ja jättää se viimeinen musta odotteleemaan seuraavaa kertaa.
Jos olit lapsena se puissakiipeilijä, rakastat pientä jännitystä sekä onnistumisen tunteita, tykkäisit varmasti Flowparkista. Flowparkkeja on Suomessa ainakin Turussa, Vierumäellä, Ahvenanmaalla, Ähtärissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Päivälippu korkeille radoille maksaa 28€, johon kuuluu lainaksi saa hanskat, kypärän ja valjaat. Arvotavaroita voi veloituksetta jättää lipunmyyntiin säilöön.
Täältä näet vielä Instagramista tekemäni kelan Flowparkista.
Uskaltaisitko sä lähteä uhmaamaan korkeuksia?
Tässä vielä linkit tämän vuoden aiempiin aktiviteettikokeiluihin:
Tammikuu: Sri Lanka, Kalpitiya: Leijasurffauksen aloittaminen saattaa muuttaa koko elämän
Helmikuu: Ella, Sri Lanka – zipline, kokkauskurssi ja päivävaelluksia
Maaliskuu: Laitesukeltamisen aloittaminen Sri Lankalla – OWD-kurssin pelot ja ilot
Huhtikuu: Sisäsurffaus – aalloille helposti Triplassa
Toukokuu: Lajikokeilu: Ilma-akrobatia
Jukrat, joko me seikkaillaan yhdessä myös….
4 Comments
Porin Yyterin seikkailupuistossa olen ollut, todella hauskaa! Tuo oli jo edelliskesänä ja jostain syystä ei ole tullut käytyä uudestaan, vaikka tykättiin kovasti. Vierumäki olisi varsin lähellä, ehkäpä valitaan se seuraavaksi. Ja siellähän on vaikka mitä muutakin hauskaa.
Sano muuta, miksiköhän ei tule mentyä useammin? Täytyy ihan tutkia, jos tulee muita vastaavia jonkin reissun varrelle. Ehkä jopa Yyterissä?
Myös Pälkäneellä Sappeessa on Seikkailupuisto! Se avattiin vuosi sitten ja käytiin viime kesänä. Hurjaa! https://www.sappee.fi/fi/seikkailupuisto
Pitää mennä sinnekin niin näkee missä hurjimmat radat 😍⚡️