Portugali

Sao Miguel, Azorit – vinkit luontoseikkailijan paratiisiin

*kaupallisia linkkejä Azorit, voi kuinka osaisin kertoa kyllin kauniista näistä yhdeksästä saaresta, jotka viihtyvät omassa rauhassaan Atlantin syleilyssä. Saariryhmä, joilla voi nähdä ja kokea aivan käsittämättömiä luontokohteita, merellisiä seikkailuja ja kerran elämässä aktiviteetteja. Sellaisia, joita ei osaisi odottaa edes villeimmissä unelmissa, koska kuvitteli luonnollakin olevan jonkinlaisia rajoja kaiken kauniin monimuotoisuuden kanssa. Azoreilla ne kaikki voi heittää romukoppaan ja pysähtyä ihastelemaan vieri vieressä kasvavia palmuja ja havupuita, kuumia lähteitä ja kirkkaita kraaterijärviä. Sao Miguel on Azorien pääsaari, johon keskityn erityisesti tässä jutussa, mutta vinkkejä saat varmasti muillekin saarille tästä yleisesti. Nämä autonomiset saaret kuuluvat virallisesti Portugalille, mutta harva paikallinen on koskaan käynyt mantereella. Kuulemani mukaan monet azorilaiset haluaisivat olla itsenäisiä. Maatalous on saarien suurin elinkeino, turismilla ei ymmärtääkseni tavoitella massoja ja vienti on vähäistä, minkä vuoksi itsenäistymistä ei ehkä nähdä vielä hetkeen. Azoreille voi siis matkustaa ihan kuin mihin muuhunkin EU-maahan nauttien viisumivapaudesta, edullisista puhelinlaskuista ja EU-alueen datapaketista. En tiennyt Azoreista paljoakaan etukäteen. Atlantin ylittäjät siellä pysähtyvät purjeveneillään. En ollut kovin konkreettisesti ajatellut niitä matkakohteena, ennen kuin Samuli kertoi saarilla aiemmin viikkoja viettäneensä ja haluavansa minut sinne joskus vielä viedä. Jukrat, mikä tsäkä, sillä muutoin olisi saattanut jäädä tämä uusi lempimatkakohde kokematta. Azorit ovat ympärivuotinen matkakohde, sillä sää on melko tasainen kaikkina vuodenaikoina Matkakohteena Azorit on aivan täydellinen luontoretkeilijän kohde, sillä sää on verrattain tasainen ympäri vuoden. Kesäisin lämpötilat nousevat hieman reiluun 20 asteeseen, kun taas talvella lämpötilapainuu hieman sen alle. Tasaisista lämpötiloista nautiskelevat myös lehmät, joille ei käsittääkseni oltu aina rakennettu edes navettoja, kun pystyivät kerran ympäri vuoden laiduntamaan luonnossa omassa rauhassaan. Ensimmäiseksi Azoreille saavuttuani kiinnitin huomioni lämpimän kosteaan merituuleen, joka pyyhkäisi hiukset sekaisin kasvoilleni, samalla kuitenkin lämmittäen mukavasti. Portugalin mantereella oli marraskuussa saanut jo hieman palella, mutta täällä ilmasto oli aivan erilainen. Erilaisuus tuli ilmi myös metkoina sääilmiöinä, sillä vartin sisään saattoi nähdä kaiken sankasta sumusta sateenkareen ja rankkasateesta pilvettömän taivaan auringon paisteeseen. Miten Azoreille voi matkustaa? Pääsääntöisesti lentäen. Sata Airlines ja TAP Portugal lentävät Portugalin mantereelta useamman kerran viikossa eri saarille Azoreille. Lennot ovat varsin edullisia, menopaluut usein alle 50 euron. Saarien kesken etäisyydet ovat toisinaan suuria, minkä vuoksi lentäen on helpoin liikkua joidenkin saarten välillä. Sao Miguel on saarista vilkkaimpien yhteyksien päässä. Joidenkin saarien välillä voi kulkea myös lautalla. Lauttaliikenteestä vastaa Atlânticoline. Aikataulut vaihtelevat vuodenajan mukaan. Vuoden ympäri liikennöidään Faialin, Picon ja Sao Jorgen välillä. Auton vuokraaminen kannattaa. Azoreilla suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton. Mykistävät luontokohteet ovat ripoteltuna pitkin saaria ja mahdollisten julkisten liikennevälineiden reitit palvelevat ehkä paremmin paikallista kuin turistia. Sao Miguel on Azorien pääsaari ja Ponta Delgada sen pääkaupunki Näiden yhdeksän saaren hallinnollinen ja samalla isoin saari on Sao Miguel, jonka pääkaupunki on Ponta Delgada. Sao Miguelilla on asukkaita noin 140 000 ja se on kooltaan saarista suurin, 745 km2, eli noin puolet Ahvenanmaan koosta. Saari on kauniin vehreä, eikä sitä turhaan kutsuta sen lempinimellä Ilha Verde, eli vihreä saari. Ponta Delgada on idyllisen pieni kaupunki, joka kuitenkin tarjoaa kaikkia hotelleista, ostoskeskukseen ja muihin palveluihin. Kaupunki on kaunis ja vanha, mutta ennen kaikkea rauhallinen. Ponta Delgadasta suunnatessa saaren muihin kolkkiin retkille, ei voinut olla törmäämättä lähes kaikkia pientareita koristaviin valtaviin hortenssiapensaisiin. Suurin osa saaren majoituksista on Ponta Delgadassa. Meistä oli ihan mukavaa yöpyä Ponta Delgadassa ja suunnata sieltä päiväretkille, mutta vaihtoehtoja on tietenkin ympäri saarta. Sen verran voinen vielä mainita meidän majoituksesta, että yövyimme koko ajan Vintage Placessa*, idylisessa guesthousessa. Tässä hostellissa sai omat tyylikkään huoneen ja kylppärin, mutta muiden vieraiden kanssa sai jakaa yhteisen keittiön. Huoneita ei ollut kovin montaa, hostellin edustalla oli aina ilmaisia parkkipaikkoja ja kaikki keskustan palvelut olivat lyhyen kävelyetäisyyden päässä. Aamupala vierasmajalla oli ehkä yksi sen parhaimmista asioista, sillä iso osa sen herkuista leivottiin itse. Ennen Azorien matkaa tapasimme Sintrassa erään saksalaisen soolomatkaajan, joka suositteli kovin lämpimsti Out of the blue -hostellia*, mutta me olimme varaamassa tätä hostellia aivan liian myöhään ja huoneet olivat jo varattu. Ponta Delgadasta päiväretkille suunnatessa voi ihailla lehmiä ja lukuisia hortenssioita Suunnatessa Ponta Delgadasta päiväretkille saaren muihin kolkkiin, saa lähes poikkeuksetta ihailla valtavia hortenssiapensaita koristamassa pientareita. Saari on ylipäätään aivan viimeisen päälle siistissä kunnossa. Nurmikot ovat leikatut, kukkasia on istutettu tyylikkäästi ja harkiten, eikä roskia näy juuri missään. Aina uuteen kylään saapuessa tokaisin, että: ”voisin muuttaa asumaan tänne – täällä on niin ihana tunnelma!” Ensimmäiseksi olin vaihtamassa osoitetta Furnasiin, sittemmin Mosteirosiin ja viimeisempänä Ribeira Grandeen, jossa voisi myös surffata. ”Mä voisin muuttaa tänne – täällä on niin ihana tunnelma!” Sao Miguel – mitä tehdä ja nähdä? Nähtävyyksillä rietastelua tai uimista luonnonaltaissa, eli piscinoissa San Miguelilla ei seikkalijalle tule tylsää, sen voin sanoa. Koko saari on ympätty niin täyteen toinen toistaa maagisempia maisemia, että tulee pikemminkin kiire ehtiä kaiken haluamansa näkemään. Mielettömiä näköalapaikkoja on saarella lukuisia. Ei tietenkään ehditty kaikilla käymään, mutta suosikkeja meille olivat Sete Cidades kokonaisuudessaan, mutta erityisesti maaginen spotti Boca do Inferno, josta avautuu näkymä useaan kraaterijärveen idyllisen patikkapolun varrella. Lisäksi Mosterosin kylän rannan edustalla on huikeita kivimuodostelmia, jotka toivat mieleeni Australian kuuluisat Twelve apostles -muodostelmat. Muodostelmat eivät ole kuitenkaan ainoa syy vierailla Mosterosissa. Uimista valtoimissa Altlantin tyrskyissä vältellään Azoireilla uimalla luonnon muodostamissa suljetuissa altaissa, piscinoissa, joita onkin saarella useita. Oma suosikkini oli kaikella idyllisyydellään myöskin Mosteirosissa. Aurinko oli lämmittänyt veden altaassa mielyttäväksi, mutta tyrskyt pitivät kuitenkin huolen siitä, että vesi vaihtui tiheään. Sain uida yhdessä altaassa aivan itsekseni ihaillen rapuja ja paistatellen kivillä, vaikka muutoin sinä päivänä hyvä jos tarkeni tuulessa t-paidalla. Jos vieroksut kylmiä altaita, niin siirrytään kuumiin lähteisiin ja suosikkiini, Termas da Ferrariaan Jos en vielä ole tarpeeksi käyttänyt ylistäviä superlatiiveja, niin nyt viimeistään ollaan huisien luonnonihmeiden äärellä. Parasta Sao Miguelilla olivat ehdottomasti kuumat luonnonuimapaikat. Kävin näistä yhteensä kahdessa, kummankin ollessa varsin erilaisia. Furnasissa sijaitsevat kuumat lähteet ovat enemmän kylpylänomaiseksi tehty rentouttava keidas, jossa on useita tietynasteisia altaita. Furnasin lähteiltä löytyy myös siistit vessat, pukuhuoneet ja matkamuistomyymälä. Termas da Ferraria on omaan makuuni ehkä mahtavin paikka maan päällä. Laavakiven muodostamaan pieneen uomaan iskeytyivät kauempaa avomeren hyiset aallot. Kaikki altaassa olijat estivät itsensä paiskautumasta kallionseinimiä vasten pitämällä lujasti kiinni naruista, joita oli viritelty laidoita toisille. Lähteen polttavan kuuma vesi yhdistettynä vilvoittaviin Atlantin aaltoihin oli maaginen elämys ja vieläpä täysin ilmainen. Jos haluaa välttää jännitystä, niin pääsymaksullinen allas löytyy samalta paikalta. Samuli kävi

Sao Miguel, Azorit – vinkit luontoseikkailijan paratiisiin Read More »

täydellinen päivä Portossa

Täydellinen päivä Portossa

Miten viettää täydellinen päivä Portossa, kun aikaan on vain yksi päivä? Tämä olkoon tietenkin mielipideasia, mutta jos jonkun vinkin antaa saan, niin älä liiemmin suunnittele päiväohjelmaa. Liian tiukat aikataulut eivät anna oikeuksia Portolle, jonka kanssa parhaiten mielestäni ystävystyy, kun vain seuraa omia aistejaan. Mikä näyttää mielenkiintoiselta? Mistä kuuluu tuo kiehtova livemusiikki? Missä tuoksu noin hyvälle? Tekeekö mielesi matkustaa idyllisen vanhan ratikan kolkkeessa merelle, katsella vanhan kaupungin toinen toisiaan upeampia kaakeleita vai maistella rauhassa erilaisia portviinejä tunnelmallisessa ravintolassa Douro-joen rannalla? Spontaanius kunniaan, siitä on täydellinen päivä Portossa tehty. Odotukset nähtävyyksistä lensivät romukoppaan ja annoimme Porton hurmata ihan sen omalla charmillaan. Sanotaanko näin, että Porto on kaupunki, jolla on sellaista karismaa, jota harva pystyy ihastumatta vastustamaan. Myöhäinen aamubrunssi, portviinillä tietenkin Olimme saapuneet myöhään edellisenä iltana ja käyneet ainoastaan syömässä vanhassa kaupungissa. Hostellin paperiset seinät päästivät lävitseen jos jonkinmoisia ilon ääniä koko yön. Pitkän aamun jälkeen astuin ensimmäistä kertaa kadulle ja sain ihailla kaupunkia koleassa päivänvalossa. Vanhan kaupungin kapeat ja tunnelmalliset kujat eivät turhaan olleet hehkutustansa ansainneet. Toistuvasti katseeni kiinnittyi hurmaaviin pastellinvärisiin kaakeleihin talojen julkisivuissa. Olisin voinut niillä kaikilla laatoittaa kuvitteellisen unelmakotini kylpyhuoneen, ehkä myös naapurinkin. Pienen tovin hämmästelimme ympärillemme, ehkä etsien samalla jotain kutsuvaa aamiaispaikkaa auringossa. Päivä ei ollut turhan lämmin, mekon pukeminen on virhe viimeistään auringon laskettua. Onneksi olin pakannut farkut mukaan käsilaukkuuni, mekon helman voisi helposti kääriä housujen sisään. Tovin pyörimisen jälkeen löysimme paikan auringosta. Tilasimme tomaattikeittoa, portviiniä, persikkamehua, toastin ja kahvin, vain koska aamupala-aika oli kuulemma jo mennyt. Aamupalalla, tai ehkä pikemminkin lounaalla, päätimme, että lupaisimme kokeilla mahdollisimman montaa erilaista portviiniä. Portviini on Portossa vähän sama kuin sampanja Rankassa shampanja-alueella. Sitä ei voi tehdä missään muualla maailmassa. Olin utelias kyseistä viiniä kohtaan ja halusin tietenkin päästä tämän kaupungin ylpeyden kanssa parempaan tuttavuuteen. Se olkoon tämän päivän agenda, sen kummemmin ei huvittanut pakollisuuksien perässä juosta. Ratikka 1, tunnelmaa jostain paljon tuonnempaa Päivän ensimmäisen aterian aikana olin ihaillut vieressä ylvään kolkkeasti liikkuvaa todella autenttista vanhaa ratikkaa. Siihen oli ehdottomasti päästävä kyytiin, meni se minne tahansa. Laskun maksettumme hyppäsimme ratikkapysäkille. En ollut ehtinyt edes istumaan pysäkille, ennen kuin ystävällinen mies tuli kertomaan kaiken mahdollisen käytännöninfon ratikan ja muun julkisen liikenteen kommervenkeistä. Kuuntelimme siihen asti hänen tarinaansa, kunnes pysäkille tuli muutama muukin kuuntelemaan samaa tarinaa. Odottelimme ratikkaa ehkä kymmenisen minuuttia ja sama mukava mies houstasi kaikki pysäkille saapujat. Vihdoin ratikan saavuttua, mies kertoi vielä kertaalleen sen, että ratikka ottaa kyytiin pysäkin oikealta puolelta vaikka se saapuukin vasemmalta raiteelta. Tämä oli kuulemma päätepysäkki. Sen jälkeen hän hyppäsin ratikan kyytiin kymmenen metrin matkan ajaksi, vaihtoi ratikan kulkusuunnan kiskot toisin ja palasi toisilla raitella taasen pysäkin eteen. Hyppäsimme innolla ratikkajonoon, kunnes kuulin lämpimän kuiskauksen takaani: ”olisiko sinulla antaa muutama kolikko ruokaa varten, olen koditon,” sanoi tuo tuttu mies. Hämmästyin. Olin luullut miehen olevan jokin ratikka-avustaja tai turistiopas, mutta ymmärsin siinä tilanteessa hänen itse luoneen ammatin itselleen. Näin hänen saavan rahaa myös muutamalta muultakin, joten oletan hänen pääsevän paikallisittain tuolla jopa ihan hyville liksoille, ratikka kun saapui aina vartin välein. Hetken olin ihmetellyt, miksi ratikankuljettaja ei ollut siirtänyt kiskoja, mutta oletettavasti heillä oli jonkin sortin yhteisymmärrys tämän miehen kanssa. Ratikka kolkotti pitkin Douro-joen rantaa aina merelle asti. Päätepysäkillä hyppäsimme pois. Ihailimme kalastajia rannan varrella, katselimme jyllääviä aaltoja ja ihailimme ranta-asuntojen söpöjä parvekkeita. Istuimme toviksi rantaa erääseen ravintolaan kuuntelemaan meren pauhaamista. Bussi takaisin keskustaan ja taasen aistien vietäväksi Mies ratikkapysäkillä oli kertonut, että bussilla pääsisi nopeammin ja edullisemmin takaisin keskustaan. Noudatimme hänen neuvoaan. Vanhan kaupungin päätepysäkillä hyppäsimme taasen ulos ja katselimme vilskettä ympärillämme. Vastarannalla jokea myöden kulkeva gondoli näytti sen verran kiehtovalta, että lähdimme kävelemään Dom Luís I -sillalle, jotta pääsisimme vastarannalle. Silta on yksi Porton ylpeyksistä. Se on kaksi kerroksinen, eli kaupungista pääsee kahdelta eri korkeudelta liikkumaan toiselle puolen joen. Matka sillan yli meni melko verkkaisesti, koska auringonlaskun aikaan täydellisen valon kohdalla en malttanut olla ottamatta kuvia ja videoita kymmenittäin eri kohdista. Täydellinen päivä Portossa jatkui, kun akustinen livemusiikki kuului etäisesti sillan toisessa päässä ja päätimme seurata melodiaa. Läheisille kalliolle päästyämme istuimme hetkeksi kuuntelemaan rentoja covereita. Katumuusikon taustalla sai ihailla Portoa kauniissa pastellinvärisissä sävyissään. Hetki oli kaunis, mutta gondoli kutsui ja siirryimme hieman vastentahtoisesti jonottamaan gondoliin. Gondolimatka itsessään oli ihan mukava, mutta matka saattoi viehättää enemmän vastarannalta katsottuna. Kiertelimme hetken markkinoilla, jotka olivat jo sulkemassa, kunnes meille tuli mies kysymään, olisimmeko kiinnostuneita portviini-tastigista. Katsoimme kysyvästi toisiamme, minkä jälkeen nyökkäsimme innostuneena hänelle. Jos joku kysyy kiinnostaako portviini-tasting, vain hölmö kieltäytyy Olen aina ollut melko nirppa kaikkien makeiden viinien suhteen, joten en ollut antanut niille kunnolla edes mahdollisuutta. Olin siis enemmän kuin innoissani mahdollisuuden käveltyä suoraan syliini. Portossa on lukuisia portviini-tiloja ja niistä kiinnostuneen kannattaa varmasti tutustua eri tiloihin ja päättää etukäteen kenen tiloissa haluaisi vierailla. Joen toiselta puolelta löytyy kymmenittäin eri tuottajia, jotka kaikki kutsuvat luokseen. Viinitila, jossa me vierailimme kierroksemme, oli Quinta dos Corvos – pieni tilapuoti, joka tuotti portviiniä pääosin pieniä määriä, joista ei paljoa riittänyt ulkomaille vientiin. Maksoimme 10€ kolmen viinin tastingista ja tilakierroksesta. Seurassamme oli myös yksi amerikkalainen pariskunta. Opin paljon portviinien historiasta ja tekotavasta. 1700-luvulta saakka portviini on ollut nimenä suojeltu ja kyseistä nimeä saa käyttää ainoastaan Douron laaksossa valmistetusta portviinistä. Portviini luokitellaan pitkälti iän perusteella. Alle kymmenen vuotta tynnyrissä kypsyytetyt viinit luokitellaan rubyiksi, kun taas yli kymmenen vuotta kypsytetyt viinit ovat tawnyja. Rubyt ovat luonnollisesti edullisimpia. Portviini on tunnetusti punaista, mutta monilla tiloilla on sittemmin aloitettu tuottamaan myös valkoisia portviinejä. Portviiniin lisätään käymisprosessin aikana vahvaa alkoholia, joka keskeyttää käymisen ja luo ominaisen vahvan makean maun viiniin. Tastingissa pääsimme maistelemaan yhtä valkoista ja yhtä punaista nuorempaa portviiniä, kuin myös late bottled vintage – viiniä, joka oli viihtynyt tynnyrissä kuusi vuotta. Viimeisin oli ehdottomasti maistuvin ja hienostunein, makeus ei enää tuntunut yhtä dominoivalta, vaan viinistä saattoi jo huomata paljon muitakin aromeja ja ulottuvuuksia. Kierroksen aikana opas kertoi tarinan siitä, että Porton alueella on kuulemma tapana ostaa lapsille syntyessä portviini-pullo, jonka annetaan ikääntyä siihen saakka, kun lapsi on esimerkiksi 18-vuotias. Tietyt portviinit paranevat ikääntyessään. Kierros oli todella mielenkiintoinen, vaikka minusta ei vielä selkään jälkeen tullut suuri makeiden viinien ystävä. Kohteena maailma – blogin Rami vieraili myös hetki sitten Sandemanin portviini-tilalla, hänen kokemuksen voit lukea täältä. Illan edetessä harmitti, että täydellinen päivä Portossa oli pian

Täydellinen päivä Portossa Read More »

Pico vulcano, tulivuorelle kiipeäminen

Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus

*sisältää kaupallisia linkkejä Keskellä saarta mahtavasti kohoava Portugalin korkein vuori Pico vangitsee välittömästi huomion. Tulivuoren rinteitä verhoavat tuuheat kuusimetsiköt, jotka korkeuden laskeutuessa vaihtavat asuaan lukuisiin laavakiviin. Ainoastaan kivet koristavat tulivuoren ylväitä korkeuksia. Nielaisen hieman, sillä tulivuorelle kiipeäminen on yksi niistä syistä, mikä sai meidät tänne oikeastaan edes saapumaan. Trooppisen lämmin tuuli puhaltaa kasvoilleni ja mietin, että tulikohan nyt otettua turhan kova haaste vastaan. Vuorikiipelijänä olen täysin noviisi, vaikka luonnossa muuten jonkin verran kolunnut olenkin. Tulivuori on Portugalin korkein vuori. Se kohoaa 2351 metrin korkeuteen. Picolla, Portugalin korkeimman vuoren äärellä, miten ja miksi? Kahden viikon loman aikana tiesimme, että ei ole mielekästä lähteä tutustumaan kaikkiin yhdeksään Azoreiden saareen. Reissustressin välttämiseksi päätimme matkustaa ainoastaan kahdelle saarelle, San Miguelille ja Picolle. Pico ei valikoitunut matkakohteeksi ihan sattumalta. Saariin tutustuessa tulivuorelle kiipeäminen alkoi kiehtoa niin paljon, etten saanut sitä enää mielestäni. Kiipeämisen haastavuutta ja rankkuutta parjattiin lukemissani kokemuksissa, mutta huipulle pääsemisen tunnetta ei kuulemma voita mikään. Kuka ei pitäisi haasteista ja niiden voittamisesta? Picon piti olla Azoreiden saarista ensimmäinen, jolle matkustan. Sattuikin kuitenkin niin, ettei meidän lento Lissabonista voinut laskeutua Picolle suurten tuulien vuoksi, joten lento laskeutuikin viereiselle Faialin saarelle. Siinä tunsi oman pienuutensa keskellä Atlantin valtamerta, kun luonnonvoimat puuskuttivat menemään oman tahtonsa mukaan. Hieman olisin kaivannut jotain ohjeita yleisiä ohjeita englanniksi siitä, kuinka Faialilta on tarkoitus siirtyä Picolle. Muita matkustajia seuraamalla pääsimme perille, lentoyhtiön piikkiin lautalla. Matka oli meriteitse vain kymmenisen kilometriä. Hieman olimme suunniteltua myöhemmin perillä saaren pääkaupungissa Madalenassa, mutta mitäpä se haittasi. Ehdimme käydä lounaallakin Hortassa, joka on Faialin pääkaupunki. Meidän oli tarkoitus viettää saarella neljä päivää. Neljä päivää muuttuikin viideksi. Luonnonvoimien mahtia ei kannata vähätellä Sanotaan, että Azoreilla on mahdollista kokea kaikki vuoden ajat samana päivänä. Nähtyäni trooppisen ja aurinkoisen hellepäivän muuttuvan sekunneissa hyytävän tuuliseen kaatosateesen ja sumuun, en epäile tuota hetkeäkään. Sään mahtia ei sovi Azoreilla aliarvioida. Ensimmäisenä aamuna Picolla katsoimme säätutkasta tummanpuhuvia symboleja, ikkunaan piiskaavaa sadetta ja tuolin selkämyksellä odottavia Goretex-housuja. Eväsleivät valmiina repussa valmistauduimme kiipeämiseen ja ajoimme vuokra-autolla vuoristomajalle. Lukuisat tulivuoren rinteillä laiduntavat lehmät toljottivat meitä lotimärkinä. Vuoristomajalla mies kertoa ystävällisesti, ettei kiipeämien olisi tälläisellä säällä missään nimessä suositeltavaa. Kuulemma ennusteet näyttävät parempaa säätä kolmen päivän päästä. Kakistelin siinä tovin sisukkuuden ja järkevyyden välillä, kunnes järjevyys vei voiton. Ajoimme takaisin laaksoon samojen lehmien toljottaessa edelleen yhtä apeilla ilmeillään. Meidän oli tarkoitus viettää Picolla neljä päivää. Siinä ajassa ehtii varmasti hyvin kiipeämään vuorelle ja näkemään saarta, jos jalat vielä kantavat, ajattelimme. Neljä päivää muuttuikin viideksi, koska sää ei tehnytkään odottamaani ihmeparannusta. Siirsimme lennot. Pico ei ole pelkästään tulivuori, saarella on nähtävää paljon enemmänkin Valmiit eväät repussa päätimme etsiä jonkin muun, hieman vähemmän vaarallisen retkikohteen sinä harmittavan sumuisen sateisena ensimmäisenä päivänä. Vain reilun 13 000 asukkaan Picolla on onneksi muutakin nähtävää ja koettavaa, kuin tulivuorelle kiipeäminen. Ajoimme Lajesin kylään toiselle puolelle saarta ja vierailimme valaanpyyntimuseossa. Sunnuntain kunniaksi sisäänpääsy on kuulemma ilmainen. Vierailu museossa auttaa ymmärtämään syitä, miksi valaanpyynnillä noin eristäytyneissä oloissa on ollut merkitys. Valaasta on saanut paljon syötävää, verta ja rasvaa, joista viimeisintä on käytetty esimerkiksi öljylamppuissa, maaleissa ja kosmetiikassa. Historia tuon brutaalin tavan takana oli melko mielenkiintoinen, vaikkakin myös puistattava. Museon ja pienen kahvittelun jälkeen totesimme sateen hieman laantuneen. Eväät olivat vielä syömättä ja mieli kaipasi sellaista kunnon seikkailua. Sitä saimme, kun valitsimme auton suunnaksi vuorilla sijaitsevan Rosada-järven. Sumu paiskautui vasten tuulilasia kaatosateen kera heti korkeuden hieman noustua. Puuskittainen tuuli heilutti autoa, kun kapeilla teillä koitimme löytää järvelle. Pääsimme järvelle, vaikka eihän sinne ajamisessa ollut siinä mörönilmassa mitään järkeä. Näkyvyys oli niin huono, ettei huomattu kääntöpaikalla ollutta lähes metristä kuoppaa, ennen kuin molemmat eturenkaan olivat humahtaneet sinne. Polvet kurassa koitimme tunkin avulla saada auton kuopasta ylös. Fiilis oli melko toivoton, sillä vuorilla ei ollut juuri kuuluvuutta tai muuta liikennettä. Meillä kävi kuitenkin tuuri. Oli lehmien ruokinta-aika, ja paikallinen maanviljelijä pariskunta veti meidän Fiestan sieltä kuopasta ylös. Sanoja ei juuri vaihdettu ja autokin säästyi jäljiltä. Yltäpäätä kurassa, syke koholla ja vieläkin tilanteesta häkeltyneinä me siinä söimme eväät autossa, tuon pahamaineisen kuopan vieressä. Picolla voisi myös… … käydä viinimuseossa tai käydä viininmaistelussa paikallisilla viinitiloilla. … Madalenassa on kiva viiniravintola Garrafeira a vila, heiltä saa esimerkiksi Picon saaren viiniylpeyttä: Verdelhoa. … ajella ympäri kaikki saaren näköalapaikat (=miradouro), ne ovat kaikki aivan kuin jostain toisesta maailmasta. … käydä uimassa luonnonaltaissa (=piscina natural) turvassa Atlannin alloilta. … käydä päiväretkillä Faialilla ja Sao Jorgella lautalla. Miten varustautua tulivuorelle kiipeämiseen? Picolle on mahdollista kiivetä joko oppaan kanssa tai ominpäin. Ominpäin kiipeämistä eivät kovin tuntuneet suosittelevan, koska pelastuskustannuksilla peloteltiin muutamaankin kertaan. Olimme varanneet netistä kiipeämisen kahdelle etukäteen jo ensimmäiselle päivälle, mutta siirsimme sitä puhelimitse aina päivällä eteenpäin, kunnes sään puolesta kiipeäminen olisi edes jokseenkin suositeltavaa. Picolla kannattaa katsoa tulevaa säätä tästä palvelusta, siitä näkee hyvin milloin tulivuorelle kiipeäminen on järkevää. Samaa nettisivua he käyttivät myös vuoristomajalla. Jos olet epävarma säästä, kannattaa soittaa vuoristomajalle ja kysyä heidän mielipidettä. Joulukuun aikoihin Picon huippu saa valkoisen lumipeitteen, joten kiipeäminen ei ole mahdollista vuodenympäri ilman erityisvarusteita. Ajankohtaista infoa tulivuorelle kiipeämisestä, sekä itse kiipeämisen etukäteisvarauksen löydät täältä. Sieltä näkee myös vuoristomajan sen hetkiset aukioloajat, yhteystiedot ja osoitteen. Huipulle kiipeäminen maksaa muutaman kympin. Kannattaa myös tutustua mahdollisuuteen yöpyä kraaterissa, niitäkin on tarjolla! Me oltiin aivan liian juosten liikkeellä sitä varten, mutta jos olisi suunnitellut matkan huolellisemmin, olisimme varmasti tarttuneet tähän. Näin jälkikäteen voin tuumata, ettei tulivuorelle kiipeämisen varustautumista kannata kovin paljon aliarvioida. Turvaa toi vuoristomajalta lainaksi saatu GPS-paikannin, jolla pystysi pyytämään apua tarvittaessa. Varustuksen puolesta ymmärsin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa vaelluskenkien merkityksen, kun olin jo kyllästymiseen asti rullaillut vierivillä ja liukkailla kivillä tavallisilla tennareillani. Ihailin jopa sellaista vaellussauvaa, jollainen näytti toisilla hieman kokeneemmilla kiipeilijöillä olevan. Eväiden kannattaa todella olla jotain energiatasoja ja motivaatiota nostattavia. Pakkauslista: … eväät ja ainakin 2 litraa vettä henkiköä kohden … veden- ja tuulenpitävät housut ja takki … jotain lämmintä, huipulla voi olla viileää … hyvät (vaellus)kengät … aurinkolasit ja aurinkorasvaa … kamera ja muut Tulivuorelle kiipeäminen vaatii nelinkontin menoa Vihdoin koitti paljon jännitetty kiipeilypäivä. Pico paistatteli täydessä auringossa, vain muutama ohut pilviharso liehumassa sen laitamilla. Mieli täynnä tarmoa, reppu pullollaan evästä ja aurinkolasit silmillä seurasimme kivikkoista, alati jyrkkenevää polkua, kohti tulivuoren huippua. Ehkä noin kymmenen muutakin kiipeilijää oli matkalla ylös, mikä oli aika vähän siihen

Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus Read More »

Merinäkymä Lissabonin kaupungista

Lissabon hurmaa jo 12 tunnissa: vinkit ja kokemukset

Oi Lissabon. Haluaisin takaisin. Tai ylipäätään Portugaliin. Viime vuoden lopulla kun palattin Kuubasta ja Floridasta takaisin Suomeen, lensimme yölennoilla Miamista Lissaboniin ja seuraavana yönä Lissabonista Helsinkiin. Ujohko hurraa huuto TAP Portugalin stopover lennoille! Ajattelin, että yhdessä päivässä näkisi mukavasti kaupungin parhaat palat. Nooo, se oli aivan liian vähän. Seitsemän kukkulan kaupunki on aivan ylitsepääsemättömän hurmaava. Olisin voinut viettää siellä kyllästymättä viikon! Ydinkeskusta tuntuu olevan rakennettu useaan eri tasoon. Sympaattiset pienen kahvilat ja ravintolat kutsuvat viinille ja pirteän keltaiset raitiovaunut saavat jo pelkästään hymyn huulille. En ehkä osaa kylliksi hehkuttaa, kuinka mieletön kaupunki Lissabon on – vaikka en ehtinytkään kaupungissa viettää kuin yhden päivän. Sen tunnelma pitää päästä itse kokemaan. Suosittelen käyttämään metroa Lissabonin lentokentältä keskustaan. Sillä pääsee aivan äärimmäisen helposti ja edullisesti alle puolessa tunnissa ihan ydinkeskustaan! Vaikka päätavoite Lissabonissa oli ainoastaan rennosti nauttia viimeisestä lomapäivästä, niin ehdin silti ihastelemaan maisemia ja nähtävyyksiä. Tässä niistä muutamia. Santa Justa Lift Lissabonin sanotaan olevan seitsemän kukkulan kaupunki. Vuonna 1902 valmistuneen kaupunkihissin oli alunperin tarkoitus helpottaa liikkumista kaupungissa, mutta ainakin nykyisin hissi on aikamoinen turistinähtävyys. Torni on noin 45 metriä korkea ja jono torniin oli puolen päivän aikaan vähintäänkin yhtä pitkä. Jonottaessa myytiin sisäänpääsyliput. Vaihtoehtoina oli erikoisia yhdistelmälippuja, joista päädyin lippuun, mihin kuului myös paikallisliikenteen bussit. Se ei ollut kovin kallis, mutta kiitos jetlagin, minulle olisi voinut siinä kohtaa myydä vaikka junalipun Timbuktuun kaupan päälle. Jono kesti kokonaisuudessaan tunnin, sillä hissillä pääsi ylös ainoastaan 29 henkilöä kerralla. Yllätyin melkein itsestäni, että jaksoin väsyneenä ja kärsimättömänä sen ajan edes jonottaa. Onneksi jaksoin, sillä tornista oli aivan mielettömät maisemat! Time out Market yhdistää ihanasti ravintoiden ja kauppahallien parhaat puolet. Kun et millään osaa päättää mitä haluaisit syödä tai juoda, kannattaa ehdottomasti suunnata tänne. Hallissa on kymmenittäin täysin erilaisia miniravintoiloita, joilla kaikilla on oma erikoisuutensa. Täältä saat siis paikallista ruokaa, pizzaa, hampurilaisia, sushia – melkein mitä vain! Täällä et kuitenkaan ole sidottuna vain yhden ravintolan ruoka- ja viinilistaan. Parasta on se, että voit valita alkuruuat yhdestä ravintolasta, hakea pääruuan kolmannesta ja vielä jälkiruuat muualta. Voit kurkata ihan kokonaisen postauksen aiheesta täältä! Belemin kaupunginosa Herkuttelun jälleen jalat vielä kantoivat ja innoistuin lähtemään Belemin kaupunginosaan, jossai tuntui sijaitsevan suuri osa kaupungin nähtävyyksistä. Time out Marketin edestä pääsi ainakin raitiovaunulla 15E suoraan Mosteiro dos Jerónimos -luostarin eteen. Iltakävely luostarin pihoilta jatkuen rantaa pitkin kohti Padrão dos Descobrimentosia, josta Torre de Belémin kautta takaisin, oli auringon laskun aikaan aika mahtava lopetus marraskuiselle lomalle. Bussilla pääse raitiovaunua nopeammin takaisin keskustaan, josta väsyneenä metrolla takaisin lentokentälle. Jos vielä joku päivä Lissabon minua kutsuu – tai ylipäätään Portugali, haluaisin ehdottomasti vuokrata auton ja ajella pitkin rannikkoita. Ennen sitä haluaisin kuitenkin vielä tutustua Lissabonissa ainakin Bairro Alton ja Alfaman kaupunginosiin. Niistä kuulin jälkeenpäin paljon kehuja. Onko Lissabon hurmannut sinutkin? Jaa sun vinkit ja kokemukset kommenteissä <3 Moikataanko myös somessa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen

Lissabon hurmaa jo 12 tunnissa: vinkit ja kokemukset Read More »

 

 

 

 Ota yhteyttä:

eveliina.tyllinen@gmail.com

Tmi Eveliina Tyllinen

Y-tunnus: 2888551-7

Scroll to Top