*sisältää kaupallisia linkkejä Kirkot ja museot näyttävät olevan hakutuloksien perusteella kaupungin ainoa nähtävyys Kirkkoja, kirkkoja ja vielä pari kirkkoa – sitä saa, kun syöttää hakukoneeseen Ghent ja etsii kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ja aktiviteetitteja. Seikkauiluiden sijaan aloin pohtia sitä, mihinkähänlaiseen kohteeseen sitä ollaan oikein lähdössä työmatkalle. Pari museota saattoi hakutuloksissa myös vilahtaa. Toiveet vireästä ja boheemista belgialaisesta kaupunkiseikkailusta laantuivat hiljalleen. Miten kävikään? Ghent kietoi minut jännittävään syliinsä jo heti saavuttuani asuntoomme, enkä olisi koko kaupungista halunnut lopulta edes lähteä. Ghent on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki Oli syyskuun alku ja olin juuri saapunut kaupunkiin vailla varsinaisia suunnitelmia ja toiveita siitä, mitä kaupungissa oikeastaan haluaisin kokea. Matka oli ollut hieman pidempi, koska olin edullisempien lentojen vuoksi lentänyt Amsterdamiin Brysselin sijasta. Ghent on junalla noin parin tunnin ja yhden vaihdon päässä Amsterdamista. Brysselistä junamatka olisi ollut suunnilleen tunnin verran. Ghent on Brysselin ja Antwerpenin jälkeen Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Eläväinen kaupunki on omiaan vähintäänkin pitkän viikonlopun viettoon, sillä kaupungin kiehtovuus paljastuu hiljalleen. Voi tosin olla, että puhun vain omasta kokemuksestani. Kun luovuin siitä ajatuksesta, että kaupungilla on tarjottava paljon muutakin kuin kirkkojen torneja, aloin näkemään kaupungin uusin silmin. Ainakin tämän matkan suhteen olin antanut ennakkoluulojen vaikuttaa tähän reissufiilikseen harmittavan paljon. Voisin myös myöntää, ettei Belgia ole koskaan ollut kovinkaan korkealla unelmieni matkakohteiden joukossa. Taisin katua ennakkoluulojani päästyäni vanhaan kaupunkiin – mitä oikein nähdä? Voisin palata Ghenttiin ihan milloin vain. Ihmiset kaupungissa selvästi nauttivat elämästään. Keskustan läpi kulkevissa kanavissa ihmiset suppailivat, kelluivat kumiveneillä ja reissasivat turistiveneillä. Upeat rakennukset, lukuisat kanaalit ja ne kirkot sekä linna elävöityvät paikallisten ansiosta. Mitä siis nähdä Ghentissä? Itse suosittelen rauhallista tutustumista kävellen erityisesti vanhan kaupungin katuihin. Tulet luultavasti näkemään yhden kauneimmista ja eloisimmista kaupungeista, joissa historia ja elämänilo tanssivat omilla liikkeillään, joiden rytmiin sinunkin on helppo hypätä mukaan. Pölyttyneet ennakkoluuloni karisivat, kun näin miten Ghentin useat kirkot ja linna toimivat vanhan kaupungin vaikuttavana ytimenä, joiden ympärille koko muu vanha kaupunki on muodostunut. Ihastuin erityisesti Gravensteenin linnaan, joka on kokenut vuosien saatossa monenkirjava historiaa jo 1100-luvulta. Flanderin kreivit asuivat linnassa vuoteen 1358 saakka, jonka jälkeen linna on toiminut muun muossa tuomioistuimena, vankilana, rahapajana ja puuvillatehtaana. Nykysin monet paikalliset menevät linnassa naimisiin. Visit Ghentin sivuilta voi ostaa linnaan opastetun audiokierroksen, jonka olisin ehkä itsekin kuitenkin halunnut kokea. Ghent, more than a one night stay -Visit Ghent Friday Ghent -asunto oli yksi suosikkipaikoista, joissa olen Euroopassa yöpynyt …varsinkin jos sattuu saamaan ylimmän kerroksen huoneen valtavalla kattoikkunnalla, josta näkymä oli mieletön. Vanhan kaupungin syleilyssä sijaitsevan asuntomme kattoikkunasta saattoi jo nähdä näiden kirkkojen tornit ja Castle of Counts -linnan tornit. Ihastuin näkymään välittömästi, mutta maisema ei ollut todellakaan asunnnon ainoa kokokohta. Asunnossa oli ehkä noin neljä kerrosta, lukuisia pieniä portaikkoja, kauniita rustiikkisia tiiliseiniä, puisia tasoja ja vanhoja kauniita yksityiskohtia. Hyllyssä myytiin omaa olutta ja kämpän ulkopuolella oli upotettu seinään jokin kaunis patsastaideteos. Oli fiilis, kun olisi asunut jossain museossa – sellaisella kiehtovalla tavalla. Asunnossa oli sängyt kahdeksalle ja omia huoneita ainakin neljä, jos pysyin asunnon kerroksista ollenkaan laskuissa. Lisämaksusta sai myös parkkipaikan, mikä oli iso plussa, sillä kaupungissa ei juuri parkkipaikkoja ollut. Muutenkin etenkin vanhassa kaupungissa ajetaan todella vähän yksityisautoilla. Ehkä heittämällä yksi mun suosikkiasunnoista työmatkoilla, tilaa isommallekin porukalle. Kurkkaa lisää asunnosta tästä Booking -linkistä.* Ghent – mitä ja missä syödä? Jos hyvät ravintolat kiinnostavat, tuskin petyt Vielä en ole ehtinyt edes hehkuttamaan kaupungin ravintoloita…. parhain yllätys kaupungissa oli ehdottomasti ravintolatarjonta. Olen melkoisen varma, että kaikki michelin tähtien jakajat varmaankin asuvat Ghentissä, sen verran tiuhassa oli suosituksia ja tähtiä ravintoloiden ikkunat täynnä. Olisipa ollut useampi ilta aikaa käydä ulkona syömässä, monta hyvää jäi vielä kokeilematta. Tässä muutamia meidän suosikkeja. Parhain ravintolakokemus oli ehdottomasti Aroy Aroy, kokeellinen thairuokapaikka, josta sai maistelumenun kanssa valita parituksen joko paikallisilla pienpanimo-oluilla tai natuviineillä. Heidän nettisivu ei paljoa menusta paljasta, mutta antaisin heidän yllättää – meidän kohdalla oli ainakin yksi parhaista ruokaelämyksistä moneen aikaan. Edellisenä iltana oli tarkoitus mennä syömään Kin Khao – nimiseen ravintolaan thaimaalaista, mutta heillä oli lappu ovella iloitsemassa lomasta. Seuraavaa vaihtoehtoa ei tarvinnut kauaa miettiä, kun viereieseen Royal India -ravintolaan näytti olevan jonoa ulos asti. Kuinka monta kertaa olet nähnyt intilaiaseen jonon kadulla? Jep. Intialaiseksi ravintolaksi olikin aivan hitti! Jos jotain vinkkiä antaisin, niin älä yritä väkisin syödä kaikkea – ähky on muutoin taattu. Tässä vielä muutama ravintola, joiden ohi kävelimme, mutta mielummin olisimme astelleen sisään: Bodo. Sijanti aivan Graventeen linnan kupeessa. Michelinin Bib Gourmand-merkintä jo viisi vuotta putkeen. Roots. Viehättävän oloinen paikka ja menu saanut kehuja arvosteluissa. Amatsu. Japanilainen ravintola, jonka koko ikkuna oli täynnä suosituksia useilta vuosilta. Sen sijaan ravintolat siinä Graslein varrella välttäisin. Ainakin yksi floppi testattiin koko tiimin voimin, josta yksimielisesti todettiin ravintolan luottavan sijantiinsa. Ghentissä voisit nähdä myös nämä: Matkaa edeltävänä iltana vein aktiviteettiselvitykset hieman ensimmäisiä hakutuloksia pidemmälle. Innostuin kolmesta paikallista viinitilasta ihan kaupungin laitamilta. Harmikseni he olivat kaikki sulkeneet ovensa jo siltä kesältä. Wijndomein Vandersteene oli käsittääkseni juuri voittanut palkinnon parhaasta belgialaisesta viinistä, mitä hollanninkielisistä sivuista nopeasti ymmärsin. Laitan nuo viinitilat tähän alle, jos sulla sattuisi olemaan parempi tuuri reissuajankohdan suhteen. Wijndomein Waes Wijndomein Nobel Wijndomein Vandersteene Lyhyesti: Ghent on kaupunki Belgiassa, mikä todellakin kannatta painaa mieleen.