Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä
Minulla on pitkään ollut hirveä matkakuume. Australiasta paluusta tuntuu olevan ikuisuus, vaikka siitä on kulunut vasta reilu puolitoista vuotta. Alkuperäinen ajatus oli lähteä reissuun vasta valmistuttuani, mutta enhän tapani mukaan malttanut odottaa niin kauaa. Kerkiää sen gradun vielä keväälläkin palauttamaan. Reissukohteen päättäminen ei ollut meille mikään helpoin homma. Iiro on hieman hitaasti lämpeävä kaikille hieman eksoottisemmille ja ”ei niin sivistyneille” kohteille, eikä erityisemmin välitä pitkistä lennoista. Jos häneltä kysytään, niin minä haluan matkustaa välttämättä kaikkialle ”missä on eniten sotaa, kurjuutta ja kulkutauteja.” Kuubaa sain hieman myytyä hänelle sikarien, rommin ja vanhojen autojen paratiisina, mutta entteriä painettiin vasta kun keksin yhdistää matkaan viikon Floridassa. Jenkit ja erityisesti Miami Vice ovat kuulemma cool. Tämän postauksen oli alunperin tarkoitus olla kirjoitus siitä, kuinka Kuubaan pääsee helposti. Turistikorttihakemukset vaan suurlähetystöön Helsinkiin vetämään ja eiku menoks. Ja niinhän se useimmiten meneekin. Meillä tuli pari yllätystä vastaan. Kun uuden mantereen valloitus alkaa, haluaisi luonnollisesti päästä kaikkialle, nähdä kaiken ja kokea kaiken. Reissunälkä kasvoi syödessä. Kulutin tunteja sopivien lentojen etsimiseen ja googlailin tietoa Kuubasta ja Floridasta niin ähkyyn asti, etten ole nyt kuukauteen välittänyt edes suunnitella reissua sen suuremmin. Hassua, kuinka pitkän selvitysoperaation jälkeen tuntuu, kuin olisi jo ollut kohteessa. Nyt kun jenkit ovat jo jonkin aikaa saaneet matkustaa rajoitetusti Kuubaan, voi esimerkiksi New Yorkista, Floridasta ja Los Angelesista lentää edullisesti Havannaan. Me lennämme Norwegianin siivillä Tukholmasta Los Angelesiin. Los Angelesiin lento laskeutuu illalla seitsemältä ja seuraava suora lento Havannaan olisi lähtenyt vasta aamulla. Hetken vaihtoehtoja pohdittuani en välittänyt jäädä yöksi lentokentälle, eikä yö hotellissakaan houkutellut enää sen jälkeen, kun löysin puoli-ilmaisen stop over lennon Panama Cityn kautta Havannaan. Koko päivän mittainen pysähdys Panamassa päiväsaikaan oli ehdottomasti houkuttelevin vaihtoehto. Minulla on tapana katsella lentoja ihan perinteisen Momondon kautta, ja erityisesti niin, että varsinkin pitkillä lennoilla katselen myös pitkien välilaskujen vaihtoehtoja jossain mielenkiintoisessa paikassa. Näin voi joskus jopa säästää rahaa ja nähdä hyvällä tuurilla pikaisesti uusia kohteita. Ainoa haittapuoli tässä on ilmastontuhoamisen lisäksi se, että usein välilaskukohteeseen haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa. Se siitä vihreästä matkustelusta ja mahdollisimman suorien lentojen suosimisesta. Panama City voitti lentokenttäyön sata nolla, vielä kun hintalaput valinnoilla olivat kutakuinkin samat. Kuuban turistikortti ei ollutkaan niin helppo homma, kuin aluksi ajattelin Helsingin Kuuban suurlähetystö ei myönnä turistikorttia, jos lento Kuubaan on Yhdysvaltojen puolelta. Eurooppalainen turistikortti ei suurlähetystön mukaan silloin kelpaa, vaan turistikortti on hankittava lentokentältä. Jos matkustaa Kuubaan Euroopasta, tulee lähetystöön lähettää täytetty hakukaavake ja kopiot passista ja lentolipuista. Jos ei pääse itse lähetystöön hakemaan turistikorttia, voi mukaan liittää vielä palautuskuoren postimerkkeineen. Postitse turistikortti maksaa 47 euroa. Jos pääsee kortin itse noutamaan, on hinta puolta vähemmän. Nautiskelijoiden blogissa oli kattavasti kirjoitettu, kuinka Kuubaan ei saa matkustaa Yhdysvalloista turistina ilmeisesti edes suomalaiset. Matkan tulisi täyttää yksi sallituista kahdestatoista matkustussyystä, joita ovat esimerkiksi koulutus, kirkkojen välinen yhteistyö, tutkimus, humanitäärinen työ, perhevierailut tai journalismi. Nautiskelijat valitsivat näistä kahdestatoista syystä matkan tarkoitukseksi koulutuksen ja aloimme suunnitella mahdollista salsa-kurssia. Löysimmekin kohtuullisen helposti yhden salsakoulun, joka tarjosi salsa-kursseja aloittelijoille joka päivä muutaman tunnin ajan. Niinpä otimme tanssikoulun tiedot ylös ja tulostimme matkaan mukaan tanssikoulun päiväohjelman. Tämän teimme koska Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan kaikkien Kuubassa koulutussyistä vierailevien tulee laatia kokopäiväohjelma ja myös säilyttää siitä todisteet matkan jälkeen. Lisäksi Kuuba vaatii todistuksen keltakuumerokotuksesta kaikilta matkustajilta, jotka saapuvat maista, joissa on keltakuumeen esiintymisen riski. Panama on yksi näistä maista ja vaatimus rokotustodistuksesta koskee myös yli 12 tunnin välilaskua kyseisissä maissa. Jos matkustaa Kuubaan suoraan Suomesta, ei todistusta tarvita. Rokotus maksaa noin 50 euroa. Sen lisäksi julkisella puolella joutuu maksamaan 30 euroa rokotustodistuksesta, mutta YTHS:ltä sen sai ilmaseksi. Halvat lennot Panaman kautta eivät olleetkaan rokotusten jälkeen enää niin halvat, mutta onneksi rokotuksen pitäisi olla voimassa koko eliniän. Vihdoin on rokotteet ja rokotuskortit on hankittu, sekä Nautiskelijoiden vinkistä salsa-kurssiohjelmat varmuuden vuoksi tulostettu. Vielä kun malttaisi odottaa pari yötä. 😉 Kokosin vielä viisi vinkkiä Kuubaan lähtijöille: 1. Yle Areenassa on vielä kolmen viikon ajan katsottavissa mahtava kahdeksan osainen dokumenttisarja Kuuban tarina. Dokumenti tempaa mukaansa ensimmäisestä jaksosta lähtien, sillä Kuuban historia on erittäin verinen ja värikäs. 2. Lentodiilit -Facebookissa tarjoaa usein edullisia Air Canadan stop over -lentoja Kuubaan Toronton kautta. Niitä kannattaa pitää silmällä, jos myös Toronto kiinnostaa. 3. CUBA Backpacker / Traveler -ryhmässä Facebookista löytyy keskusteluja niin reissuseuran etsimiseen, kohdesuosituksiin kuin turistikorttiasioihin. Itse löysin ryhmästä suomalaisen tytön, joka matkusti muutama viikko sitten Yhdysvalloista Kuubaan. Kuulemma turistikortti oli saatu lentokentältä helposti, eikä matkan syytä oltu kysytty. 4. Kuuba on dengue-aluetta, joten suojautuminen hyttysiltä on tärkeää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun matkustan dengue-alueelle oman tartuntani jälkeen, joten siitä oppineena aion tuoksua Offille koko reissun. 5. Floridasta on suunnitteilla useita lauttayhteyksiä Kuubaan, mutta ne odottavat vielä liikennöintilupia ja lisenssejä Kuuban hallitukselta. Kannattaa siis selvittää, jos luvat olisivat jo heltyneet! *** tutustu muihinkin postuksiini Kuubasta klikkaamalla tästä *** Jukrat, moikataanko myös sosiaalisessa mediassa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen
Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä Read More »

