Isalon kansallispuisto on kertakaikkisen mykistävä elämys aivan Jurassic park- tai Jumanji -elokuvien tyylisessä miljöössä aivan Madagaskarin sydämessä. Korkeiden hiekkakivimuurien sisäpuolelle kätkeytyvä kansallispuisto on vailla vertaistaan. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1962, mutta vasta 1997 sitä ovat hallinnoineet Madagaskarin kansallispuistojen viranomaiset. Kahden päivän vaelluksella poiketaan vuoroin hiekkakivien ympäröimillä autioilla tasanteilla ja toisinaan laskeudutaan vehreisiin kanjoneihin pulahtaen uimaan viileisiin lähteisiin. Vesiputouksia ja näköalapaikkojakin on vaelluksen varrella lukuisia. Isalon korkeuserot vaihtelevat noin 500m ja 1300m välillä. Korkeat hiekkakivet ovat vuosien vieriessä värjäytyneet runsaiden rauta- ja mineraaliesiintymien vuoksi sateenkaaren eri väreihin. Hiekkakiviä ympäröivät tiheät metsät, syvät kanjonit ja paahtavat tasangot, jotka ovat täynnä ainutlaatuista kasvistoa ja eläimistöä, joista suurin osa elää ainoastaan Madagaskarilla. Kahden päivän Isalon kansallispuistoseikkailu alkakoon Olen tuskin vielä ehtinyt viimeistelemään hotellin aamupalaani, kun opas saapuu jo hoputtamaan. Varhainen aamulähtö on suositeltavaa paahteisen kelin vuoksi, sillä keskipäivän helteessä vaeltaminen ei olisi kovin mukavaa. Edellisenä iltana sattumalta tapaamamme mies olisi tänään oppaamme Isalon kansallispuistossa. Hänen eilen lähdettyä ostoksille retkeä varten, jäimme vielä istumaan iltaa hänen ystävien kanssa Ranohiran keskustaan ja kuulemaan kiehtovia tarinoita malagassien kulttuurista. Perinteinen aamuinen lähtöhärdelli käyntiin. Rinkat jäävät säilöön hotellille, jonne luvataa palata jälleen vaelluksen jälkeen. Päiväreput hammasharjoineen ja vaihtovaatteineen mukaan ja matkaan. Vaellukselle lähdemme suoraan hotellilta ja ensimmäiseksi tutustumme paikallisten maanviljelijöiden asutukseen ohimennen. Tunnin kävelyn jälkeen pääsemme jo jykänteiden päälle, josta avautuu henkeäsalpaavan kaunis näköala Ranohiran kylään. Me jatkamme matkaa hiekkakivien välissä, jossa opas kertoo tarinoita Bara-heimolaisista ja heidän edesmenneestä kulttuuristaan haudata ihmisiä kallioiden luoliin ja joissain tapauksissa oli myös tavanomaista peittää hauta kauniilla kiviasetelmilla. Opas toistuvasti hehkutti pian lähestyvää näköalapaikkaa, joka saa minut hieman hymähtämään. Mielestäni koko kierros on ollut yhtä soittoa pelkkää näköalapaikkaa. Matkan teko on paikoin varsin verkkaista, koska kuvattavaa on niin paljon maisemista eläimistöön ja kasvillisuuteen. Onneksi opas on ymmärtäväinen ja antaa aikaa kuvaushetkille. Silloin hän vain tyynesti nojaa viereseen puuhun ja laskee lakin silmilleen. Harmittaa, etten enää muista hänen nimeään. Piscine Naturelle, Isalon ensimmäisen päivän kohokohta En olisi kuuna päivänä uskonut paahtuessani näköalatasanteella, että näissä maisemissa voisi jossain olla lähde, jossa voisi käydä uimassa. Kilometreissä käveltyä matkaa ei ole vielä paljon takana, mutta reilusti yli 30 asteeseen nousseet hellelukemat ja kovat korkeuserot saivat minut hiukan puuskuttamaan. Vettäkin on mukana kahdelle vain noin 3 litraa, koska lähteistä vesiä pääsisi kuulemma täyttämään. Opas oli suosittellut ostamaan jotain jauhetta, mikä voisi tappaa veden mahdollisia bakteereita. Piscine Naturelle, eli luonnon lähde avautuu aivan yllättäen hiekkakivien väliin muodostuneen solan uumenista. Sen viileys ja trooppinen kasvillisuus tuntuvat kovin taivaalliselta paahteisen taipaleen jälkeen. Opas ojentaa eväspussit repustaan ja sanoo nukkuvansa kahden tunnin päiväunet palmun alla. Minusta tuntuu, ettei hänen repussaan ollut muuta, kuin meidän ja hänen eväät, sekä viltti, jonka päälle heittäytyy levolle. Tuskin meni minuuttiakaan, kun olen jo plutimassa virkistävässä lähteessä. Vesi on älyttömän kirkasta ja pellehypyt kallioilta oli testattava, totta kai. Vaelluksella olimme nähneet aiemmin ohimennen kaksi ranskalaista miestä, jotka olivat nyt samaan aikaan lähteellä uimassa. Evääksi saimme kaksi patonkia, mangon, baanaanin ja jonkun suklaa-asian. Patongeista toinen oli täytetty munalla ja toinen paistetuilla vihanneksilla. Vettäkin rohkenimme juoda vettä ihan sellaisenaan suoraan lähteestä, eikä sitä tarvinnut katua myöhemmin. Olin täysin unohtanut ostaa sitä vettä puhdistavaa jauhetta. Keskipäivän kovimman paahteen jälkeen on paljon miellyttävämpää palata takaisin tasanteelle ja jatkaa vaellusta kohti seuraavan yön majapaikkaa. Jossain kohdin opas tokaisee katsoen tapiametsikköön, että olisipa täälläkin kirahveja ja seeproja, mitä ihailla. Kirahvit ja seeprathan täältä vielä puuttuisikin. Ensimmäisen päivän vaellus ei ollut lopulta kuin 12 kilometriä, mutta helppokulkuisesta maastosta huolimatta suoraan paahtava aurinko alkoi hieman painamaan askelta. Makeja ja boa majapaikalla Saapuessamme juuri telttailualueelle, ensimmäiset rengashäntämakit huutelevat puissa toisilleen ja juoksevat kilpaa ylös kohoavaa rinnettä. Olisivatpa ne jääneet siihen vielä hetkeksi, toivoin. Samat ranskalaiset telttailualueella kertovat juuri nähneen valkoisen lemurin, eli valkoisen sifakan. Teltta-alueella on neljä telttaa ja koko hela hoito jo valmiina. Kaksi oppaille, yksi meille ja yksi ranskalaisille. Kaikki on jo laitettu valmiiksi makuupusseja myöden ja iltaruokakin on valmistumassa. Kylästä kolme paikallista nuorta poikaa on saapunut valmistamaan ruokaa ja laittamaan yösijan valmiiksi ennen saapumistamme. Kaikista heidän eleistään on havaittavissa suurta vieraanvaraisuutta. Missään ei sovi auttaa, mutta halutessamme ämpäristä saa kuulemma pientä korvausta vastaan ostaa juotavia. Muutoin kaikki muu kuuluu vaelluksen hintaan. Ruuan vielä valmistuessa halusin käydä vielä pulahtamassa joessa ja leikkimässäni oman elämäni makia kaatuneiden puiden yllä. Iltaruualla saamme kolme ruokalajia, kaikki tehty grillissä erittäin maittaviksi. Jaamme avotulen loimutessa kokemuksia Madagaskarilta ranskalaisten kesken. Oppaat kaatavat kaikkien laseihin appelsiinimehulla maustettua rommia. Nukun yön teltassa kuin tukki. Yöpyminen viidakon keskellä on rentouttavaa ja öiset äänet ovat kiehtovia. Aamulla olen juuri ehtinyt pestä hampaat, kun paikalliset ovat jo ehtineet pakata teltan kasaan ja kutsua meidän valmiiseen pöytään aamupalalle. Jukrat, sitä ennen olin muuten juuri nähnyt boan luikertelevan ulkovessan lattialla. Blue pool ja black pool virkistivät toisena päivänä Tämän aamun vaellusreitti kulkee syviä viidakkokanjoneita pitkin nousten toisinaan takaisin ylös tasanteille. Päivän varsinainen nähtävyys on black pool ja blue pool, mitkä lupaavat taas uimista. Oppaan siskokin tuli onneksemme majapaikalta seuraksemme kansallispuistoon kiertämään. Nyt oppaalla oli joku, jonka kanssa keskustella meidän keskittyessä luontoon, uimiseen tai valokuvaukseen retken tauoilla. Toisaalta, hän kyllä vaikutti viihtyvät omilla päiväunillaankin varsin hyvin. Vesiputouksien kruunaamat 2-5 metriä syvät ja kirkkaat vesikeitaat sijaitsee lähekkäin toisiaan vaelluksen puolivälissä. Uintiaikaa saadaan tasan tunti, sisältäen eväshetken, ennen paluuta takaisin majapaikalle. Matka majapaikalta takaisin Ranohiran kylään tuntuu kovassa paahteessa melkoiselta Via Dolorosalta. Kuulemma päivän taival ei ollut kuin reilut kymmenen kilometriä, mitä uskalsin epäillä. Kylään saapuessani en ole oluesta ikinä ollut niin onnessani THB-olutta juodessani, vaikken olutta muutoin tunnusta juovanikaan. Vaikuttavinta vaelluksella oli kuitenkin uniikki kasvillisuus ja eläimistö Vaelluksella maisemat ovat mykistävän kauniita, mutta suuren vaikutuksen tekee myös uniikki kasvillisuus ja eläimistö, mihin tuskin törmää muualla maailmassa. Kasveja ja ötököitä en viitsinyt lähteä suomentelemaan, koska siinä kohtaa mentäisiin luultavasti isosti pieleen. Kiehtovaa ja surullista oli kuulla tarina valkoisesta sifakasta, jonka ransakalsiet olivat nähneet telttapaikan läheisyydessä. Kyseinen yksilö on sillä alueella enää ainoa lajiaan, sillä laji on monogaminen ja hänen puoliso oli kuollut hiljattain. Iäkäs sifaka ei ole halukas lähtemään enää aluuelta muiden lajitoveriensa pariin kansallispuiston toiselle laidalle, joten hänen jälkeensä laji tulee katoamaan alueelta, elleivät kaukaisempian alueiden sifakat halua laajentaa reviiriään. Kansallispuiston alueella on tällä hetkellä elossa vielä kolme päivälemuria ja kolme yölemuria. Öisin aktiivisia lemureita on melko mahdotonta bongata
