Matkavinkit

trinidad, kuinka matkustaa vastuullisemmin

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

Joistain matkakohteissa iskee jo saapuessa vahva tunne siitä, että tänne voisin jäädä vaikka pysyvästi. Kuuban länsirannikolla sijaitseva Trinidad on kaupunki, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Kaupunki lasketaan yhdeksi UNESCON maailmanperintökohteeksi ja se kuuluu Sancti Spírituisin provinssiin. Noin 75 000 asukkaan kylä on ehkä yksi idyllisimmistä kohteista, missä olen käynyt.  Olen turhan kauan viivyttänyt tämän postauksen kirjoittamista, koska pelkään, etten osaa välittää paikan eläväistä ja välitöntä tunnelmaa kyllin hyvin. Trinidad luonnehditaan usein paikaksi, jossa aika on pysähtynyt. Liikennettä Trinidadissa on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi hektisessä Havannassa, mutta sen sijaan kaduilla kulkevat vapaasti kissat ja kanat. Tyylikkäästi rappioituneet talot ovat rakennettu vieri viereen ja ne loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisia. Paikalliset kopsuttelevat hevosillaan pitkin mukulakivikatuja tai pelaavat kaduilla dominoa tai korttia. Tuntuu, ettei kenelläkään olisi kiire minnekään. Ei ollut onneksi meilläkään, ja se taisikin kaikkia Trinidadin kissoja miellyttää. Kolmella sanalla: ihana, ihanampi, ihanin Trinidad. Me tulimme Trinidadiin suoraan Viazul-bussilla Varaderosta. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja hän taisi matkustaa koko reissun kaksin kerroin hirveässä vatsataudin jälkeisessä kuumeessa. Emme olleet ottaneet majoitusta etukäteen, joten luotin löytäväni jonkun casa particularin perille päästyämme. Olin katsellut mahdollisia vaihtoehtoja AirBnb:stä etukäteen, mutta jostain syystä majoituksia ei pystynyt varaamaan enää Kuuban sisällä. Onneksi majoituksen saaminen paikan päällä ei ollut mikään ongelma, päinvaistoin. Sen ainoan kerran kun tunsin pientä ahdistusta, oli bussimme saapuessa Trinidadiin. Aluksi luulin kylällä olevan käynnissä vuosisadan mielenosoitus, mutta todellisuudessa kymmeniä kylän asukkaita oli saapunut bussiasemalle tarjoamaan kuvin ja esittein omia casojaan tai sitten taksikyytejä. Hän ei kuumeisena ja väsyneenä kestänyt tätä härdelliä lainkaan, joten minä valitsin meille summassa erään casan, jota saimme käydä vielä katsomassa ennen päätöksen tekoa. Casalle ei ollut onneksi pitkä matka ja paikan nähtyämme otimme sen heti. Meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella ja kattoterassilla aivan keskeisellä sijainnilla. Casan omistaja puhui ontuen englantia ja lupasi tehdä meille aamiaisen 5 CUC lisähintaan. Casamme maksoi 25CUC yöltä ja oli huomattavasti edullisempi kuin monet katsomani Airbnb:n kämpät. Hyvä mieli, parempi ruoka Trinidad on huomattavasti edullisempi pääkaupunkiin verrattuna. Innokkaana ruokailijana huomasin heti ravintoloiden annosten olevan täällä huomattavasti edullisempia kuin Havannassa. Jos siis ei Havannassa raaskinut kokeilla esimerkiksi hummeria, niin suosittelen sitä viimeistään täällä! Ruoka myös maistui hieman maukkaammalta ja ravintoloiden miljööt erottuivat edukseen. Aamupalalla oli tarjolla tuttuun kuubalaiseen tapaan kahvia (joka herättää kuolleetkin), taivaallista tuoremehua, leivonnaisia ja keksijä, juustotoasteja, munakasta sekä tuoreita hedelmiä.   Kylän sykkeestä nopeasti rannalle Ensimmäisenä aamuna Trinidadissa casamme omistamme neuvoi meitä menemään muutaman korttelin suoraan ja sitten vasemmalle, josta pitäisi lähteä 5CUC hintainen turistibussi läheiselle Play Anconin rannalle. Ranta sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Trinidadin keskustasta. Kun bussin löytää, ei matka kestä pitkään. Me ultimaattisen turistin näköisinä houkuttelimme puoleemme kaikki paikalliset taksiyrittäjät, joka vakuuttelivat meille bussin jo lähteneen. Tarmokkaasti jatkoimme kuitenkin matkaa sinne, mistä bussin olisi mielestämme pitänyt lähteä. Paikalle osui myös eräs italialainen poika ja niin me päädyimme kolmisin neuvottelemaan hintaa kimppataksille, koska tamäkään taksikuski ei kuulemma tietänyt kyseisestä bussista mitään. Lopulta kaipaamamme bussi kuitenkin tuli paikalle ja me jätimme tylysti kaikki taksimiehet nuolemaan näppejään. Kaksikerroksinen näköalabussi ajaa rannalle ja takaisin muutaman kerran päivässä ja samalla lipulla pääsi matkat molempiin suuntiin. Kannattaa muistaa varoa päätänsä, jos istuu ylhäällä. Sähkölangat ja oksat tulevat muuten suuhun asti. Lisää Playa Anconista (ja pohdintaa aurinkorasvoista) voi lukea täältä. Mikä jäi erityisesti mieleen? Viimeinen ilta Trinidadissa. Olimme iltakävelyllä Trinidadin keskustassa ja pysähdyimme ottamaan valokuvia Plaza Mayorista. Samalla huomasin kymmenittäin turisteja istumassa läheisillä portailla kännykät kädessään, mikä on selvä wifi-stopin merkki. Kello ei ollut vielä ehkä yhdeksääkään, joten lähdimme kohti lähistöltä kuuluvaa musiikkia. Portaiden päällä oli casa de la Musica – paikka jota casamme omistaja meille jo ensimmäisenä iltana hehkutti. Istuimme vapaana olevaan pöytään ja tilasimme mojitot jos toisetkin. Kuuntelimme mahtavaa kuubalaista salsaa ja ihmettelin, miksei kukaan tanssinut. Vieresessä pöydässä viisi paikallista miestä oli tilannut kokonaisen rommipullon pöytään ja he tyhjensivät sitä melkoisen napakalla tahdilla. Bändi vaihtui ja miehet veivät pullon piiloon. Hetken päästä yksi miehistä, joka näytti muuten aivan Vin Dieseliltä, pyysi minua tanssimaan kanssaan nopeaa salsaa. Iiro ”innokkaana” tanssijana jäi tyytyväisenä pitämään pöytää, kun otin kiinni tuntemattoman kuubalaismiehen kädestä. Tiesin olevani pahasti pulassa, jos mies ei osaisikaan viedä. Onnekseni paikallinen Vin Diesel osasi asiansa, ja minä jopa nautin tanssimisesta – jopa tyhjällä tanssilattialla kaikkien katseiden edessä. Illan ensimmäinen tanssi. Toisesta tanssista ei jäänyt enää yhtä hyvät muistot. Tällä kertaa minua haki tanssimaan samasta seurueesta eri kaveri, jonka kanssa meillä ei sitten homma toiminut alkuunkaan. Onneksi olen ujo häpeämään. Kolmannen tanssin tanssin edelleen saman kaverin kanssa, mutta tässä kohdin tanssilattialle oli jo eksynyt useita niin tasokkaita salsaajia, että istuin loppuillan innokkaana katsojana. Kaikki kolme live-bändiä, jotka ehdimme nähdä, olivat loistavia. Lähdimme takaisin hotellille pitsan kautta jo puolen yön aikaan, koska Iiro oli edelleen hieman kipeä. Tästä illasta jäi ihanat ikuiset muistot. Trinidadissa olisi ollut mahdollista käydä erilaisialla päiväretkillä, kuten ratsastamassa läheisillä vesiputouksilla. Minä otin kuitenkin päivisin Iiron usein levätessä kaiken ilon irti meidän kattoterassista. Luin ensimmäisen kirjan ehkä vuosiin, minkä seurauksena perustin Suomessa hetimiten oman Twitter-tilini. Well done Laura Päääkkönen ja Social Selling -kirja. Välillä harjoittelin valokuvaamaan maisemia ja myös lämpimillä kattotiilillä poseeraavaa kissaa. Trinidad teki meihin kolmen päivän aikana lähtemättömän vaikutuksen. Tänne olisin valmis palaamaan milloin vain. Lisää Kuubasta: Kuuba – Parhaat vinkit autenttiselle lomalle Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi 5x miten päästä Havannan tunnelmaan Playa Ancon ja muuttunut suhteeni aurinkorasvoihin Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen  

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan Read More »

LEIPZIG

Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin

Leipzig on intiimi Itä-Saksan helmi, joka on todellakin vierailun arvoinen kaupunkikohde Saksassa. Olin viime jouluna jo toistamiseen kuukauden töissä Leipzigin joulumarkkinoilla ja vaikka suhasin pääsääntöisesti kuukauden ajan ratikalla markkinapaikan ja kämpän väliä, ehtisin vapaapäivisin hyvin tutustumaan kaupunkiin. Puolen miljoonan ihmisen väkimäärästä huolimatta Leipzig tuntuu melkoisen kompaktilta kaupungilta, jossa varsinkin liikkuminen on erityisen helppoa laajan ratikkaverkoston ansiosta. Leipzigilla on Saksan historiassa suuri merkitys, sillä sieltä on lähtöisin kommunistisen hallinnon vastainen liikehdintä, joka lopulta johti siihen, että Berliinin muuri sortui vuonna 1989. Muurin sorruttua Leipzig kuitenkin jäi pahasti polkemaan paikoilleen ja erityisesti työttömyys kaupungissa oli suuri ongelma, kunnes suuret BMW, Porsche ja Siemens siirsivä osan tuotannostaan Leipzigiin. Nykyisin kaupunki on erityisen suosittu opiskelijoiden keskuudessa Leipzigin yliopiston ansiosta. Leipzigin yliopistorakennus on varsin mahtava näky aivan keskellä kaupunkia Augustusplatzin kupeessa. Kun opiskelijoita on paljon, on varsinkin Leipzigin yöelämä- ja ravintolatarjonta melkoisen vilkasta. Erityisesti Karl-Liebknecht-Straße, tuttavallisemmin Karli, ja Barfußgässchen ovat tunnettuja katuja siitä, että niiltä löytyy kuulemani ja näkemäni mukaan enemmän pubeja ja ravintoloita, kuin asuntoja. Leipzig – mitä tehdä ja nähdä? Leipzig on kaupunki, jossa DDR-aikainen historia huokuu edelleen. Arkkitehtuuriltaan Leipzigin rakennukset noudattavat perinteistä neuvostoaikaista rakennustyyliä, muutamaa viime vuosikymmenillä rakennettua poikkeusta lukuunottamatta. Tämän vuoden joulumarkkinoilla minun markkinakojuni sijaitsi aivan Thomaskirchen edustalla. Tämä kirkko on erityisen tunnettu siitä, että Johann Sebastian Bach oli aikoinaan kyseisen kirkon kanttori ja johti sen kuoroa, koka on edelleenkin yksi merkittävimmistä kuoroista Saksassa. Leipzigissa on myös tunnettu Bach-museo! Muita merkittäviä rakennuksia ovat esimerkiksi valtava rautatieasema ostoskeskuksineen (Hauptbahnhof), Nikolainkirkko (Nikolaikirche) ja vanha kaupungintalo (Altes Rathaus). Harmi, että säät joulukuussa olivat toisinaan yhtä hehkeitä kuin Suomessa, joten harmaus paistaa reippaasti läpi myös kuvissa. Suosituksia Leipzigin nähtävyyksistä kaupungin asukkailta Kun kyselin joulumarkkinoiden aikana paikallisilta markkinamyyjiltä mitä kaupungissa kannattaisi nähdä, suosittelivat monet minulle erityisesti 1913 rakennettua massiivista kansojen taistelun muistomerkkiä hieman keskustan ulkopuolella. Mistään vaatimattomasta patsaasta ei tässä kohtaa ole kyse, sillä Völkerschlachtdenkmal on Euroopan suurin 91-metrinen monumentti, joka on omistettu 1813 käydyn Leipzigin taistelun muistolle. Eräänä erityisen sateisena ja sumuisena vapaapäivänäni hyppäsimme pikkusiskoni kanssa Augustusplatzilta ratikkaan 15, josta hyppäsimme Völkerschlachtdenkmal-pysäkillä pois. Monumentin alatasanteella sijaitsee museo, jonka pääsylipulla pääsee myös kiipeämään monumentin näköalatasanteelle. Me jätimme pääsylipun ostamatta, koska huonon näkyvyyden takia ei näköalatasanteesta olisi saanut oikein mitään irti. Monumentti sijaitsee yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista ja paikalliset kuulemma tulevat tänne silloin tällöin auringonlaskun aikaan piknikille ihailemaan kaupunkia! Leipzigin paras näköalapaikka on Panorama Tower. Toinen suosittelemisen arvoinen nähtävyys on aivan Augustusplatzin kupeessa oleva Panorama Tower. Jos pidät korkeista näköalapaikoista, on tämä 142 metriä korkea kerrostalo Leipzigin korkein rakennus! Sinne pääsee varsin helposti ottamalla hissin kerrokseen 29, jonka jälkeen voit maksaa kolmen euron sisäänpääsymaksun ja kiivetä muutamat portaat näköalatasanteelle, jonka korkeuksista avautuu koko kaupunki aivan toisesta perspektiivistä. Ainakin jouluaikaan tasanteella pääsi myös ostamaan Glühweinia! Kävin tornissa kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla oli sää sen verran sumuinen, että näkymät jäivät melko laihoiksi. Jos haluaa yllättää ystävänsä, kannattaa varata pöytä näköalatasanteen viereistä ravintolasta, jossa oli tarjolla niin lounasta kuin fiinimpää illallista. Entä tyypillinen ruoka- ja juomakulttuuri Leipzigissa? Ruokapöydässä Leipzigissa luotetaan mielestäni edelleen vahvasti varsin perinteisiin saksalaisiin ruokiin. Perunaa, kaalia ja makkaraa on usein tarjolla kaikissa eri variaatioissaan. Yksi Leipzigin nimikkoannoksista on ”Leipziger Allerlei”, joka on variaatiosta riippuen annos, jossa on herneitä, porkkanoita, parsaa, sieniä ja rapuja. Oluen ystäville vehnäolut ”Leipziger Gose” on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu! Ravintolassa on kohteliasta jättää tarjoilijalle noin 10% tippiä. Kävelin päivittäin markkinapäivän jälkeen ratikalle Schuhmachergäßchenin kautta, jonka varrella sijaitsee erityisen kapea ja kaunis art nouveau -tyylinen rakennus. Tässä rakennuksessa on Café Riquet, joka oikein kutsuun kahvittelemaan. Eräänä vapaapäivänä kun pikkusiskoni oli Leipzigissa käymässä, vein hänet tänne aamupalalle. Jälkiruuaksi kokeilimme Leipzigin erikoisuutta, Leipziger Lerchea. Kyseisessä leivoksessa on reilusti marsipaania, pähkinöitä ja kirsikkaa, joten jos äkkimakea ei houkuta, suosittelen jakamaan tämän kaverin kanssa.   Asuin itse kuukauden kaupungin keskustan ulkopuolella lähellä Lindenauer Marktia. Kotimatkalla kävelin päivittäin erään mielenkiintoisen pizzerian ohi, joka mainosti itseään ikkunassa ”non-profit vegan pizza lab.” Mielenkiintoni heräsi välittömästi ja enköhän raahannut heti pikkusiskoni seurakseni pizzalle. Tiistai-iltaisin teemana on ”Drawing & Chilling” ja näin mekin päädyimme nauramaan toistemme piirustuksille seesteisessä olohuoneenomaisessa pizzeriassa. Olin melkoisen haltioitunut paikan välittömästä ja kodinomaisesta tunnelmasta. Vegaanipizzakin oli mielestäni erityisen hyvää, joskin juustoa jäin hieman kaipaamaan. Tänne pääsee ratikalla 7 suuntana Böhlitz-Ehrenberg, josta hyppy ulos pysäkillä  ”G.-Schwarz-/Merseb. Str.” Pizzeria on aivan tämän pysäkin edessä! ”A fully vegan Pizzeria, offering a healthy alternative to pizza with an extensive toppings menu of everything from fresh vegetables, nuts/seeds, beans, tofu and a few superfoods such as chia and hemp seeds. Every pizza is available with a wheat, wholegrain spelt or gluten-free crust and comes with Pizza Lab’s own vegan cheese. Salads and seasonal desserts also available. Pizza Lab is a non-profit project. Profits of every month will finance local projects that focus on sustainability, ecology, vegan nutrition and animal rights.” Vaikka Leipzig ihana kaupunki onkin, niin pakko kuitenkin mainita  yksi huono puoli, mikä on monesti kohtuullisen surkea asiakaspalvelu. En tiedä onko joku muu huomannut samaa ja voihan myös olla, että se johtui vaan minusta asiakkaana. Kun siihen kuitenkin tottuu, saattaa joskus yllättyäkin positiivisesti. Kannattaa myös muistaa, että vanhempi väestö osaa Leipzigissa myös kohtuullisen huonosti englantia, koska koulussa he ovat päntänneet vieraana kielenä lähinnä venäjää. Lisäksi Sachsenin murre on melkoisen tuhtia. Muistan kun tulin Itä-Saksaan ensimmmäisen kerran. Silloin minun saksan kielikorvani eleli edelleen autuaasti jossain Itävallan Tirolin murteessa ja vannoin ettei kyseinen sachsenin murre tule muhun ikinä tarttumaan. Dresdenin joulumarkkinoilla 2014 muistan joutuneeni varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa toistuvasti kyselemään ”wie bitte?!!”, koska en kerta kaikkiaan heitä ymmärtänyt. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka sanaa hunaja (Honig), jonka hochdeutschilla lausutaan [hoonig], mutta sachsenilaisittain ilmaistuna [hHÖööniK]. Itä-Saksa on tunnelmaltaan aivan eri, kuin Saksan läntinen puoli. Ihmiset ovat erityisen avoimia ja kaupunki on todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Suosittelen kovin antamaan tälle Itä-Saksan ihmeelle tilaa reissuaikatauluissa, jos sinne olet matkalla! Lisää tunnelmia Leipzigin joulumarkkinoilta markkinamyyjän näkökulmasta voi lukea täältä!   Miten Leipzigiin sitten pääsee? Kun olen ollut matkalla Leipzigiin, olen useimmiten lentänyt Berlin Tegelin kentälle. Jos minulla ei ole kyytiä, olen aina tyytyväisenä hypännyt Flixbussin kyytiin. Se lähtee vaivattomasti ja usein Tegelin E-terminaalin edestä ja pysähtyy noin 2,5 tunnin päästä, osoitteessa Sachsenseite 3, aivan Leipzigin päärautatieaseman edessä. Flixbus on kuin Suomen Onnibus, sieltä löytyy latauspistokkeet ja penkit ovat tilavat. Kerran olen jopa mennyt yöbussilla 9 tuntia Leipzigista Innsbruckiin

Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin Read More »

Lissabon, Portugali

Ruokailijan Lissabon: TimeOut Market!

Lissabon on ruokamatkailijalle melkoinen makujen paratiisi. Tässä sinulle yksi timantin arvoinen vinkki, mihin kannattaa Lissabonissa suunnata esimerkiksi pitkälle lounaalle tai illalliselle. Suosittelen varaamaan hieman aikaa, koska ainakin minä voisin syödä kaikki ruokani täällä kuukauden ajan kyllästymättä! Päivän stop overin aikana Lissabonissa koitimme kuumeisesti etsiä jotain lounaspaikkaa, jossa pääsisimme nauttimaan paikallisia annoksia ja viinejä. Kun ravintoloiden listoilla koreilee jos toinen toisiaan herkullisempia annoksia, ei päätös ruokakohteen valinnasta ollut helppo. Valintaa hankaloitti vielä se, että emme halunneet astua mihinkään houkuttelevan näköiseen ylihintaiseen turistiansaan ja me molemmat taidettiin sillä hetkellä haluta ihan erityylisiä ruokia lounaaksi. Joltain Lissabonin top-10 ravintolat listaukselta onneksemme bongasimme TimeOut Market -paikan, jota en voi kuin suositella kaikille nälkäisille kulinaristeille. Ainakin me rakastuimme aivan täysin! Täällä saa tilata juuri sitä, mitä sillä hetkellä tekee mieli! TimeOut Market yhdistää ihanasti ravintolan ja kauppahallin parhaat puolet Kai tätä voisi kutsua myös tyylikkääksi food courtiksikin. Hallissa on kymmenittäin täysin erilaisia miniravintoiloita, joilla kaikilla on oma erikoisuutensa. Täältä saat siis paikallista ruokaa, pizzaa, hampurilaisia, sushia – melkein mitä vain! Täällä et kuitenkaan ole sidottuna vain yhden ravintolan ruoka- ja viinilistaan. Parasta on se, että voit valita alkuruuat yhdestä ravintolasta, hakea pääruuan kolmannesta ja vielä jälkiruuat muualta. Kuivin suin ei myöskään joudu olemaan, sillä ravintoloilla on suositella omia viinejä annoksiensa seuraksi, mutta hallin keskeltä löytyy myös erilliset viini- drinkki- kuin olutbaarit! Minulle viinibaarin neiti suositteli heti loistavaa valkoviiniä mustekala-annokseni seuraksi, kun vain uskalsin kysyä suositusta. Hallin keskellä on pitkiä pöytiä, joihin voi mennä nauttimaan löytämiään herkkuja muiden ihmisten seuraan. Pöydissä näkyi niin paikallisia lounastamassa, kuin myös muita innokkaita ruokamatkailijoita. Hintatasoltaan annokset vaihtelivat noin 5e-15e välillä. Me jaoimme alkuun iberico & juusto -lautasen, jonka jälkeen söimme yhdessä pääruuaksi mustekalaa ja tartaria. Lopuksi otimme vielä pieneen makeannälkään macaroneja ja paikallisia Belémin-leivoksia mukaan reppuun. Tyytyväisinä mahat pystyssä jatkoimme tutustumista hurmaavaan Lissaboniin. Time Out Market Lisboa Mercado da Ribeira Avenida 24 de Julho Su-Ke 10.00-00.00 To-La 10.00-02.00 Vinkkejä Lissaboniin löydät tästä postauksesta.  Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen

Ruokailijan Lissabon: TimeOut Market! Read More »

 

 

 

 Ota yhteyttä:

eveliina.tyllinen@gmail.com

Tmi Eveliina Tyllinen

Y-tunnus: 2888551-7

Scroll to Top