Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin

Leipzig on intiimi Itä-Saksan helmi, joka on todellakin vierailun arvoinen kaupunkikohde Saksassa. Olin viime jouluna jo toistamiseen kuukauden töissä Leipzigin joulumarkkinoilla ja vaikka suhasin pääsääntöisesti kuukauden ajan ratikalla markkinapaikan ja kämpän väliä, ehtisin vapaapäivisin hyvin tutustumaan kaupunkiin. Puolen miljoonan ihmisen väkimäärästä huolimatta Leipzig tuntuu melkoisen kompaktilta kaupungilta, jossa varsinkin liikkuminen on erityisen helppoa laajan ratikkaverkoston ansiosta.

Leipzigilla on Saksan historiassa suuri merkitys, sillä sieltä on lähtöisin kommunistisen hallinnon vastainen liikehdintä, joka lopulta johti siihen, että Berliinin muuri sortui vuonna 1989. Muurin sorruttua Leipzig kuitenkin jäi pahasti polkemaan paikoilleen ja erityisesti työttömyys kaupungissa oli suuri ongelma, kunnes suuret BMW, Porsche ja Siemens siirsivä osan tuotannostaan Leipzigiin.

Nykyisin kaupunki on erityisen suosittu opiskelijoiden keskuudessa Leipzigin yliopiston ansiosta. Leipzigin yliopistorakennus on varsin mahtava näky aivan keskellä kaupunkia Augustusplatzin kupeessa. Kun opiskelijoita on paljon, on varsinkin Leipzigin yöelämä- ja ravintolatarjonta melkoisen vilkasta. Erityisesti Karl-Liebknecht-Straße, tuttavallisemmin Karli, ja Barfußgässchen ovat tunnettuja katuja siitä, että niiltä löytyy kuulemani ja näkemäni mukaan enemmän pubeja ja ravintoloita, kuin asuntoja.

Leipzigin yliopisto

Leipzig

Leipzig – mitä tehdä ja nähdä?

Leipzig on kaupunki, jossa DDR-aikainen historia huokuu edelleen. Arkkitehtuuriltaan Leipzigin rakennukset noudattavat perinteistä neuvostoaikaista rakennustyyliä, muutamaa viime vuosikymmenillä rakennettua poikkeusta lukuunottamatta. Tämän vuoden joulumarkkinoilla minun markkinakojuni sijaitsi aivan Thomaskirchen edustalla. Tämä kirkko on erityisen tunnettu siitä, että Johann Sebastian Bach oli aikoinaan kyseisen kirkon kanttori ja johti sen kuoroa, koka on edelleenkin yksi merkittävimmistä kuoroista Saksassa. Leipzigissa on myös tunnettu Bach-museo! Muita merkittäviä rakennuksia ovat esimerkiksi valtava rautatieasema ostoskeskuksineen (Hauptbahnhof), Nikolainkirkko (Nikolaikirche) ja vanha kaupungintalo (Altes Rathaus). Harmi, että säät joulukuussa olivat toisinaan yhtä hehkeitä kuin Suomessa, joten harmaus paistaa reippaasti läpi myös kuvissa.

Suosituksia Leipzigin nähtävyyksistä kaupungin asukkailta

Kun kyselin joulumarkkinoiden aikana paikallisilta markkinamyyjiltä mitä kaupungissa kannattaisi nähdä, suosittelivat monet minulle erityisesti 1913 rakennettua massiivista kansojen taistelun muistomerkkiä hieman keskustan ulkopuolella. Mistään vaatimattomasta patsaasta ei tässä kohtaa ole kyse, sillä Völkerschlachtdenkmal on Euroopan suurin 91-metrinen monumentti, joka on omistettu 1813 käydyn Leipzigin taistelun muistolle. Eräänä erityisen sateisena ja sumuisena vapaapäivänäni hyppäsimme pikkusiskoni kanssa Augustusplatzilta ratikkaan 15, josta hyppäsimme Völkerschlachtdenkmal-pysäkillä pois. Monumentin alatasanteella sijaitsee museo, jonka pääsylipulla pääsee myös kiipeämään monumentin näköalatasanteelle. Me jätimme pääsylipun ostamatta, koska huonon näkyvyyden takia ei näköalatasanteesta olisi saanut oikein mitään irti. Monumentti sijaitsee yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista ja paikalliset kuulemma tulevat tänne silloin tällöin auringonlaskun aikaan piknikille ihailemaan kaupunkia!

Leipzigin paras näköalapaikka on Panorama Tower.

Toinen suosittelemisen arvoinen nähtävyys on aivan Augustusplatzin kupeessa oleva Panorama Tower. Jos pidät korkeista näköalapaikoista, on tämä 142 metriä korkea kerrostalo Leipzigin korkein rakennus! Sinne pääsee varsin helposti ottamalla hissin kerrokseen 29, jonka jälkeen voit maksaa kolmen euron sisäänpääsymaksun ja kiivetä muutamat portaat näköalatasanteelle, jonka korkeuksista avautuu koko kaupunki aivan toisesta perspektiivistä. Ainakin jouluaikaan tasanteella pääsi myös ostamaan Glühweinia! Kävin tornissa kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla oli sää sen verran sumuinen, että näkymät jäivät melko laihoiksi. Jos haluaa yllättää ystävänsä, kannattaa varata pöytä näköalatasanteen viereistä ravintolasta, jossa oli tarjolla niin lounasta kuin fiinimpää illallista.

leipzig

Entä tyypillinen ruoka- ja juomakulttuuri Leipzigissa?

Ruokapöydässä Leipzigissa luotetaan mielestäni edelleen vahvasti varsin perinteisiin saksalaisiin ruokiin. Perunaa, kaalia ja makkaraa on usein tarjolla kaikissa eri variaatioissaan. Yksi Leipzigin nimikkoannoksista on ”Leipziger Allerlei”, joka on variaatiosta riippuen annos, jossa on herneitä, porkkanoita, parsaa, sieniä ja rapuja. Oluen ystäville vehnäolut ”Leipziger Gose” on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu! Ravintolassa on kohteliasta jättää tarjoilijalle noin 10% tippiä.

Kävelin päivittäin markkinapäivän jälkeen ratikalle Schuhmachergäßchenin kautta, jonka varrella sijaitsee erityisen kapea ja kaunis art nouveau -tyylinen rakennus. Tässä rakennuksessa on Café Riquet, joka oikein kutsuun kahvittelemaan. Eräänä vapaapäivänä kun pikkusiskoni oli Leipzigissa käymässä, vein hänet tänne aamupalalle. Jälkiruuaksi kokeilimme Leipzigin erikoisuutta, Leipziger Lerchea. Kyseisessä leivoksessa on reilusti marsipaania, pähkinöitä ja kirsikkaa, joten jos äkkimakea ei houkuta, suosittelen jakamaan tämän kaverin kanssa.



leipzig
Joulumarkkinaherkku ”Handbrot”

 

Asuin itse kuukauden kaupungin keskustan ulkopuolella lähellä Lindenauer Marktia. Kotimatkalla kävelin päivittäin erään mielenkiintoisen pizzerian ohi, joka mainosti itseään ikkunassa ”non-profit vegan pizza lab.” Mielenkiintoni heräsi välittömästi ja enköhän raahannut heti pikkusiskoni seurakseni pizzalle. Tiistai-iltaisin teemana on ”Drawing & Chilling” ja näin mekin päädyimme nauramaan toistemme piirustuksille seesteisessä olohuoneenomaisessa pizzeriassa. Olin melkoisen haltioitunut paikan välittömästä ja kodinomaisesta tunnelmasta. Vegaanipizzakin oli mielestäni erityisen hyvää, joskin juustoa jäin hieman kaipaamaan. Tänne pääsee ratikalla 7 suuntana Böhlitz-Ehrenberg, josta hyppy ulos pysäkillä  ”G.-Schwarz-/Merseb. Str.” Pizzeria on aivan tämän pysäkin edessä!

”A fully vegan Pizzeria, offering a healthy alternative to pizza with an extensive toppings menu of everything from fresh vegetables, nuts/seeds, beans, tofu and a few superfoods such as chia and hemp seeds. Every pizza is available with a wheat, wholegrain spelt or gluten-free crust and comes with Pizza Lab’s own vegan cheese. Salads and seasonal desserts also available.

Pizza Lab is a non-profit project. Profits of every month will finance local projects that focus on sustainability, ecology, vegan nutrition and animal rights.”

Pizza lab

LEIPZIG

Vaikka Leipzig ihana kaupunki onkin, niin pakko kuitenkin mainita  yksi huono puoli, mikä on monesti kohtuullisen surkea asiakaspalvelu.

En tiedä onko joku muu huomannut samaa ja voihan myös olla, että se johtui vaan minusta asiakkaana. Kun siihen kuitenkin tottuu, saattaa joskus yllättyäkin positiivisesti. Kannattaa myös muistaa, että vanhempi väestö osaa Leipzigissa myös kohtuullisen huonosti englantia, koska koulussa he ovat päntänneet vieraana kielenä lähinnä venäjää.

Lisäksi Sachsenin murre on melkoisen tuhtia. Muistan kun tulin Itä-Saksaan ensimmmäisen kerran. Silloin minun saksan kielikorvani eleli edelleen autuaasti jossain Itävallan Tirolin murteessa ja vannoin ettei kyseinen sachsenin murre tule muhun ikinä tarttumaan. Dresdenin joulumarkkinoilla 2014 muistan joutuneeni varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa toistuvasti kyselemään ”wie bitte?!!”, koska en kerta kaikkiaan heitä ymmärtänyt. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka sanaa hunaja (Honig), jonka hochdeutschilla lausutaan [hoonig], mutta sachsenilaisittain ilmaistuna [hHÖööniK].

Itä-Saksa on tunnelmaltaan aivan eri, kuin Saksan läntinen puoli. Ihmiset ovat erityisen avoimia ja kaupunki on todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Suosittelen kovin antamaan tälle Itä-Saksan ihmeelle tilaa reissuaikatauluissa, jos sinne olet matkalla! Lisää tunnelmia Leipzigin joulumarkkinoilta markkinamyyjän näkökulmasta voi lukea täältä!

 

Miten Leipzigiin sitten pääsee?

Kun olen ollut matkalla Leipzigiin, olen useimmiten lentänyt Berlin Tegelin kentälle. Jos minulla ei ole kyytiä, olen aina tyytyväisenä hypännyt Flixbussin kyytiin. Se lähtee vaivattomasti ja usein Tegelin E-terminaalin edestä ja pysähtyy noin 2,5 tunnin päästä, osoitteessa Sachsenseite 3, aivan Leipzigin päärautatieaseman edessä. Flixbus on kuin Suomen Onnibus, sieltä löytyy latauspistokkeet ja penkit ovat tilavat. Kerran olen jopa mennyt yöbussilla 9 tuntia Leipzigista Innsbruckiin ja takaisin. Heillä on usein myös hyviä tarjouksia, varsinkin jos on ajoissa liikkeellä. Kannattaa tutustua, varsinkin jos ei ole mahdollisuutta liikkua omalla autolla.

Näillä näkymin Leipzig kutsuu jälleen huhtikuussa! 🙂

 



Booking.com


Jukrat, joko me ollaan kavereita myös…

11 Comments

  • Your article gave me a lot of inspiration, I hope you can explain your point of view in more detail, because I have some doubts, thank you.

  • Your article gave me a lot of inspiration, I hope you can explain your point of view in more detail, because I have some doubts, thank you.

  • Saksa on alkanut pikkuhiljaa matkakohteena kiinnostamaan. Olen ollut siellä useaan otteeseen, mutten ole koskaan kaivannut takaisin. Yksi asia mikä ei sytytä ei sitten yhtään on paikallinen ruokakulttuuri 😀 Onneksi kasvisruokailu taitaa kasvaa sielläkin kovaa vauhtia!

  • Mua.on kiinnostanut tuo Leipzig jo pitkään! Oli mukava lukea siitä ja ei tämä postaus paikan mielenkiintoa vähentänyt ollenkaan. Palvelu on tuolla siis perinteisen itä-eurooppalaista 😀

  • Leipzig on minulle ihan tuntematon, tai olen joskus nimen kuullut, mutta siihenpä tietämys jää. Kiva saada nyt nimelle ”kasvot”. Symppiksen oloinen kaupunki, ehkäpä joskus tulee piipahdettua siellä 🙂 On varmasti ollut mainio kokemus tuo joulumarkkinoilla työskentely!

  • Olipa hyviä vinkkejä, erityisesti tuo pizzeria vaikutti sympaattiselta. Tuohan olisi hyvää jatkoa Berliinin visiittiini, vaikka kuvissa toki nyt näytti hieman harmaalta.

    Varmasti on ollut upea kokemus olla joulumarkkinoilla töissä! Raskasta, kuvittelisin, mutta kokemuksena todella uniikki.

  • Kuinka oot päätynyt tuonne joulumarkkinoille töihin, olitko jo valmiiksi tuolla päin vai ihan Suomesta keksit hakea tuonne? Varmasti kiva työympäristö, mä muutenkin rakastan keski-eurooppalaisia joulumarkkinoita – vaikka sää tietty aina voisi olla jouluisempikin 🙂 Mun Saksan vierailut rajoittuu Berliiniin, olis kyllä kiva käydä jossain pienemmässäkin saksalaisessa kaupungissa. Ainakin Itävallassa pienemmät kaupungit on ihania, voisi kuvitella että Saksassa olisi vähän samanlainen tunnelma!

  • Teppo/Tämämatka

    Onpas sinulla ollut mainio työpaikka. Pysähdyimme viime vuonna Leipzigiin pelkästään Tuomas-kirkon ja Bach:n vuoksi.

    • Eveliina

      Tuo oli kyllä oikein mainio työpaikka ja mitkä näkymät!

  • Hyviä vinkkejä! Olen käynyt Leipzigissa vain kerran nopealla piipahduksella, mutta kaupunki jäi mieleen paikkana, jonne olisi kiinnostava joskus palata paremmalla ajalla. P.S. Ei ollut hinnalla pilattu tuo näköalapaikka!

    • Eveliina

      Leipzig on kyllä mukava kaupunki, samaa mieltä! 🙂 Ja tuo näköalapaikka oli kyllä ihanan helppo mennä, keskellä kaikkea ja erittäin edullinen! Kunhan vain sää suosii… 😉

  • Leipzig on kiva matkakohde. Minun vinkkini sinne ovat musiikkijuhlat. Olen ollut Leipzigissa Bach-festivaalien aikaan, jolloin konserttitarjonta sekä kirkoissa että konserttisaleissa on aivan huikeaa. Viime keväänä olin Leipzigin ACappella festivaaleilla, joilla oli suomalaisesiintyjäkin Club For Five. Nämä vinkin näiden enemmän paikallaan pysyvien nähtävyyksien lisäksi.

    • Eveliina

      En ollutkaan kuullut tästä, kun olen ollut Leipzigissa ainoastaan joulun aikaan! Huikea vinkki ja ihanaa, että myös suomalaisetkin ovat olleet mukana! 🙂

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top