Canal des Pangalanes – huikea retki läpi Madagaskarin sademetsien

Canal des Pangalanes -elämysretki on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista matkaelämyksistäni. Kun viisi nuorta madagaskarilaista miestä laulaen melovat täyteen pakattua puuvenettä kohti mangrovepuiden katveista sademetsää, sitä miettii taukoamatta mykistyneenä oman olemassa olonsa todellisuutta. Ajatella, viisi paikallista ihmistä tulee viettämään seuraavat kaksi päivää meidän kahden kanssa, jotta me pääsemme kokemaan jotain mieletöntä.

Kotisuomessa aina sanotaan, ettei mikään kiva tule sinua kotoa noutamaan. Madagaskarilla kaikki tuntui toimivan kuitenkin toisin ja voi kuinka heidän perinteistä tapaa ihailenkaan. Tämä kokemus viime joulukuulta, mutta minulla on hieman kestänyt postauksen kirjoittamisen kanssa. Toivottavasti viihdyt tekstin parissa. 🙂

Ja niin hän kysyy: ”Kelpaisiko teille kahden päivän Canal des Pangalanes -retki?”

Ilta-aurinko on vasta laskemassa, kun hengähdämme elämämme ikimuistoimman, joskin myös melkoisen pitkän junamatkan jälkeen Manakaran kylässä hotellin altaalla. Pian mies astelee ystävällisen reippaasti tiedustelemaan drinkkitilauksen sijaan tulevien päivien matkasuunnitelmia. Mies esittäytyy Manakaran viralliseksi paikallisoppaaksi, Theoksi. Olimme vasta hetki sitten saapuneet Manakaraan, eivätkä reissusuunnitelmat olleet vielä ehtineet edetä edes seuraavaan päivään, joten kuuntelimme avoimin mielin oppaan tarjoamia vaihtoehtoja. Oli ylipäätään virkistävää päästä taasen hetken tauon jälkeen juttelemaan paikallisen kanssa, koska harva paikallinen puhuu Madagaskarilla englantia Ranskan siirtomaahistorian vuoksi.

Muistan oppaan kertoneen innoissaan kahden päivän retkestä, johon mahtui mukaan kaikkea lemurien bongailemisesta risteilyyn pitkin Canal des Pangalanesia ja vierailuita paikallisissa kylissä. Lupasimme miettiä retkeä yön yli. Ajatus valmiiseen matkaan osallistumisesta tuntui virkistävältä vaihtelulta meidän omatoimiseen seikkailuun, joten seuraavana päivänä oppaan saapuessa hotellille utelemaan suunnitelmiamme uudemman kerran, tartuimme tilaisuuteen. Toivoimme vielä, että retken jälkeen pääsisimme kätevästi jatkamaan matkaa Ranomafanaan. Tämä kuulemma onnistuisi. 

Tämäkö kaikki, ihan meille kahdelle…?

Lähtöaamuna olimme tuskin vielä saaneet hörpättyä aamukahvia, puhumattakaan muusta aamupalasta, kun Theo tohkeissaan saapuu jo noutamaan. Hotellin aamuvuoro on nukkunut pommiin ja aamun aikataulu venyi heti alkuunsa. En tiedä oliko odotuksiani tulevasta retkestä latistanut latteat TripAdvisorin kommentit Canal des Pangalesin -kokemuksista vai mistä oli kyse, mutta vielä lähtöaamuna odotin jotain kädenlämpöistä retkeä tusinan muun reissaajan kanssa. Aamun edetessä yllätyin kuitenkin suuresti ymmärtäessäni, että tämä kaikkihan oli järjestytty ihan meitä kahta varten.

Theon ystävä kuljetti meidät autollaan kylän läpi, josta Theo kävi vuoroin hakemassa juuri auenneista putiikeista tarvittavia ruokia ja juomia tulevalle reissulle. Tässä kohdin viimein todella ymmärsin miksi Theo oli halunnut vahvistuksen hyvissä ajoin edellisenä päivänä ja myös maksun etukäteen, mikä tuntui aluksi hieman vieraalta ajatukselta. Theo oli oikein todellinen matkanjärjestäjä, sillä hän oli edellisen päivän aikana selvästi mahdollistanut koko retken ja maksanut tarvittavat hankinnat saamastaan etukäteismaksusta suoraan paikallisille. Tämän näkeminen sai minut äärettömän hyvälle mielelle, harvoin pääsee enää näkemään rahan kulkua näin läpinäkyvästi. Tuntui hyvältä nähdä se, että Theon sinnikkään ja toimeliaan reissumyynnin ansiosta myös moni paikallinen toimija ansaitsee ainakin osan tuloistaan.

Auringon noustessa ajoimme kapeaa hiekkasärkkää pitkin kauempana kylästä sijaitsevaan metsikköön, minkä katveesta paljastui selkeästi hotelli. Hotelli oli mahdollisesti nähnyt kulta-aikansa Manakaran nauttiessa kolomialismin aikaisesta kukoistuksesta matkakohteena. Nykyisin paikka houkuttelee matkailijoita kesyyntyneillä lemureilla, jotka vapaasti saivat liikkua alueella, mutta kovin innokkaasti uskaltautuivat hyppäämään selkään nauttimaan banaania, joita opas oli hankkinut meille aamulla. Opas neuvoi olemaan koskematta lemuirehin heidän arvaamattomuuden vuoksi. Sympaattinen kokemus, mutten usko lemureiden säännöllisen syöttämisen matkailijoilta saatavien tulojen vuoksi tekevän tälle lemur-yhteisölle kovin hyvää pitkällä tähtäimellä.

… ja vielä neljän miehen voimin meloen?

Taas autoon ja hiekkasärkkää eteenpäin kohti pientä kalastajayhteisöä, jossa koko suku tervehtii meitä innokkaasti. Suvun miehet olivat juuri uhkarohkeasti käyneet kalastamassa mereltä kalaa. Kanaalin puolella rannalla neljä nuorta miestä valmistelevat venettä, joka tulisi olemaan tukikohtamme seuraavin päivien ajan. Tähän asti elin siinä kuvitelmassa, että jollain pienellä perämoottorillahan tämä reissu tullaan taittamaan, mutta mitä vielä – nämä neljä nuortamiestä tulisivat melomaan tuon koko matkan!

Olin mykistynyt. Jukrat, viisi ihmistä on mahdollistamassa uskomattomia elämyksiä ihan vain meille kahdelle seuraavien kahden päivän ajan. Ja niin pitäähän muistaa, että kaikki seikkailut Madagaskarilla olivat saaneet minut täysin haltioituneeksi, eikä tämä retki ollut lopulta poikkeus kaavaan. Ei todella.

villiavokado ja matkustajan puu
Vasemmalla villiavokado ja oikealla matkustajan puu

Canal des Pangalanes – miksi kanaali rakennettiin, jos avomeri kulkee aivan vieressä?

Canal des Pangalanes on yksi pisimmistä ihmisen tekemistä kanaaleista, joka rakennettiin orjavoimin Joseph Gallienin hallinnon aikana vuosina 1896-1904, silloin Ranskan kolonialismin kukoistuksen aikana. Tämän lisäksi 1950-luvun taitteessa kanaalia laajennettiin vielä entisestään. Yhtenäinen kanaali muodostuu lukuisia luonnonjoista, vesistöistä ja järvistä, mitkä yhdistettiin käsivoimin. Kokonaisuudessaa kanaali on reilut 600km pitkä ja asettuu Mahavelonan ja Farafanganan välille.

Kanaali rakennettiin alkujaan tavaran kuljetusta varten, jotta kahvi- neilikka- ja vaniljaplantaaseilta saatiin tavaraa kuljettettua sujuvammin. Erityisesti kuljetusväylän aukeaminen maan pääsatamaan Tamataveen oli merkittävä. Sijainnillisesti Canal des Pangalanes noudattaa suunnaltaan viereisen avomeren rantaviivaa, vain muutamia satoja metrejä sisämaahan päin. Mainitsin aiemmin paikallisen kalastajan käyneen uhkarohkeasti aamulla kalassa avomeren puolella. Miksi siis kanaali rakennettiin, jos avomeri kulkee aivan vieressä? Intian valtameren puolella tavaran kuljettaminen on äärettömän vaarallista merivirtauksien, kovan aallokon ja haiden vuoksi. Silti, vaaroista huolimatta kanaalia rikkaampi kalasaalis on monelle paikalliselle kalastajalle riskinoton arvoinen. Tosin, kanaalinkin puolella jossain osin tiedettiin lymyilevän krokotiilejä.

Useat paikalliset elävät kanaalin varrella omavaraisesti kalastaen ja kasvattaen sen lähistöillä cebuja ja muuta satoa. Vielä tänäkin päivänä kanaali on paikallisille tärkeä kulkuväylä, vaikkakin laskenut vedenpinta, rehevöityneet pientareet ja mangrovepuiden oksistot tekevät matkan kulusta paikoin verkkaista. Puuveneitä joutuu toisinaan työntämään eteenpäin matalikoissa. Tulipahan matkan aikana vastaan myös yksi paikallisen pontikan salakuljetusvenekin, joka kuljetti ilojuomia heimojen välillä.

Canal des Pangalanes
Canal des Pangalanes miljöö
Yllä: lihansyöjäkasvi

Villejä avokadoja, lihansyöjäkasveja ja matkustajan puita

Sillä välin, kun ihailemme kalastajakylässä kalasaalista, olivat nuoret miehet jo pakanneet rinkkamme puuveneeseen ja kehottivat hyppäämään kyytiin veneen keulaan. Jo ensimmäisten kilometrien melomisen lomassa yksi melojista alkaa lämmittämään vettä trangialla ja opas leikkaamaan paksoita sylissään, jotta ruoka olisi valmista muutaman tunnin kuluttua ensimmäisellä pysähdyspaikalla. Meille ojennetaan pari olutta ja kehotetaan nauttimaan olostamme, sekä ottamaan mahdollisimman paljon valokuvia. Säännöllisesti opas muistaa aina varoittaa lähestyvistä puiden oksista, jotteivat ne ehtisi kolahtaa otsaan.

Oli kiehtovaa huomata kahden niin erilaisen maailman kohtaamisen, kun kanaalin lempeän liplatuksen taustalla pystyi elävästi tuntemaan ja kuulemaan vieressä pauhaavan Intian valtameren aallokon. Matkan varrella tulevat pian tutuksi alueen mieletön kasvillisuus. En esimerkiksi ollut tiennyt, että Madagaskarin luonnossa kasvaa villejä, tosin syömäkelvottomia, avokadoja. Opimme myös sen, että värikäs lihansyöjäkasvi on paikallisten pienten nisäkkäiden keskuudessa suosittu vessanpönttö. Palmupuuta muistuttavia Ravenala-puita kutsutaan ”trees of travelers” nimellä sen vuoksi, että kuivemmankin kauden aikana monet janoiset matkaajat ovat saaneet sen oksien kätköistä täytettyä vesivarannot.

Vaikka lounastauon antimet veivät kielen mennessään, tunsin silti pahaa mieltä

Ensimmäisellä evästauolla noin kolmen tunnin melomisen jälkeen pysähdymme ensimmäiselle lounastauolle. Katselen hämmästyksissäni, miten paljon tavaraa he olivatkaan saaneet veneeseen lastattua. Pientareelle on silmänräpäyksessä ilmestynyt pöytä ja kaksi tuolia, minkä jälkeen grillattu kala, munakas, tomaattilisuke ja riisi tulevat pöytään. Ruoka on aivan ihanaa, mutta sitä on aivan liikaa kahdelle. Hetkeä myöhemmin minulle selvisi muun porukan syövän lounaaksi pelkkää riisiä paksoikastikkeella. Tunsin väistämättä pahaa mieltä siitä, että meitä tunteja urheasti meloneet paikalliset eivät saaneet yhtä arvokasta ruokaa syödäkseen, kuin mitä meille tarjottiin. Pyysin heitä ottamaan osan meille tarkoitetusta ruuasta, mutta sain takaisin hieman empiviä katseita sanattomasti kysyen, eikö ruoka kelpaa.

Harmitus ei kestänyt kovin kauaa lopulta, kun reissu taas jatkui. Hypättyämme takaisin veneeseen, jatkoimme matkaa kohti omavaraista paikallista heimoa. Rantaviivan lähestyessä meitä, juoksivat kylän lapset jo innoissaan meitä vastaan. Pääsimme kiertämään heimon kotikylää, minne oli selkeästi silloin tällöin tuotu muutama muukin matkailija vierailulle kylän kaupasta päätellen, josta matkailijat saivat kiitokseksi vierailusta ostamaan makeisia lapsille. Tämän heimon kodissa en kuitenkaan viitsinyt valokuvata, vaikka luvan he varmasti olisivat siihen antaneetkin. Sen sijaan ihailimme muun maussa heidän pihassa kasvavaa vaniljaa, jota en ollut koskaan aiemmin päässyt näkemään luonnossa.

Palattuamme veneeseen kyselin oppaalta sitä, miten niin kaukana toisistaan elävien heimojen lapsilla on mahdollista käydä koulua tai onko heillä esimerkiksi mahdollisuutta sairaanhoitoon. Lapsilla tuolla alueella on ilmainen mahdollisuus käydä koulua, tosin koulumatka on melko pitkä. Tytöt ja pojat käyvät keskimäärin koulua noin 14-vuotiaaksi saakka, minkä jälkeen heidän työpanos heimon elättämiseksi omavaraisessa heimoyhteisössä koetaan koulunkäyntiä arvokkaammaksi. Lapsilla on periaatteessa mahdollisuus myös jatkokouluttautua ja siirtyä kouluun esimerkiksi Manakaraan tai Fionarantsoaan, mutta heimossa sukukeskeisyydestä johtuen vain harva lähtee opiskelemaan isompiin kaupunkeihin, ihan jo taloudellisistakin syistä. Sairaalakin kuulemma oli muutaman kymmenen kilometrin päässä, mutta kulkeminen sinne on niin hidasta, että esimerkiksi synnytykset tapahtuvat edelleen usein heimojen omissa yhteisössä.

Tämän jälkeen olikin luvassa uimatauko autiolla valkohiekkaisella poukamalla ja laulutuokio. Nuoret miehet ja opas lauloivat innokkaasti pienen matkakaiuttimen tahtiin paikallisia hyvän mielen hittejä, jotka olivat ehtineet tulla meillekin jo tutuiksi aiempien taksibrousse matkojen aikana. Jukrat, miten hyvälle fiilikselle tästä tulinkaan, minusta oli tullut ihan suuri malagassymusiikin fani. 😀

Paikalliset nuoretmiehet melomassa pitkin Canal des Pangalanes

Illan nopeasti pimetessä tuntui ihanalta saada nukahtaa meren kohinaan

Illaksi rantauduimme tulevaan majapaikkaamme, aivan uskomattomaan miljööseen. Tällä kohdin meren ja kanaalin välillä oli enää vain noin 50 metrin pituinen hiekkasärkkä, eli avomeren ja kanaalin pystyi näkemään yhdeltä seisomalta. Hiekkasärkkä oli täysin autio, eikä siellä ollut meidän lisäksi muita. Saimme jälleen kehotuksen nauttia olostamme ja nauttia oppaan ojentamia oluita. Sillä välin nuoret miehet alkoivat valmistelemaan nuotiota ja illallista. Opas pystytti meille teltan ja avasi makuupussit valmiiksi. Teltta ja makuupussit kuuluivat mukaan retkeen. Useampaan kertaa yritin tarjota apua valmisteluihin, mutta se ei tullut kuuloonkaan. En ollut tottunut olemaan tällä tavoin täysin hemmoteltavana. Mietin, miten voin ikinä kylliksi kiittää heitä meille tarjotusta elämyksestä, sillä usein tuntui siltä, että tämä kaikki on aivan liikaa.

Auringon laskiessa uusi vene rantautuu vastarannalta tukikohtaamme. Tulijat olivat viereisestä heimosta ja heillä oli mukanaan elävä kana, joka muka meidän huomaamattamme päätyi illan kokkailujen aikana meidän illalliseksi. Tilanne oli jälleen siinä mielessä ristiriitainen, että emme halunneet olla epäkunnioittavia heidän vieraanvaraisuuttaan ja järjestelyjä kohtaan, mutta tässäkin kohdin toivoin sitä, että heimoyhteisö olisi saanut nauttia kasvattamastaan kanasta. Saivathan se toki siitä oppaalta jonkin korvauksen, mutta meille olisi aivan hyvin riittänyt se sama riisi ja kasviskastike, kuin mitä muutkin söivät. Onneksi nuoret miehet saivat kanasta myös osansa. Nautimme illallisen uskomattoman kauniissa auringon laskussa ja nautimme kaikki jotain paikallista rommia unimyssyksi. Illan nopeasti pimetessä tuntui ihanalta saada nukahtaa meren kohinaan. Paikalliset nuoret miehet ja opas nukkuivat taivasalla hiekkarannalla. Se oli kuulemma heille täysin tavanomaista.

Canal des Pangalanes retken yöpaikka
yöpaikka

Aamu autiolla hiekkarannalla, iltapäivä heimovierailuilla

Aamun sarastaessa tuskin olin ehtinut nostaan rinkkani ulos teltasta ja pesemään hampaat, kun tavarat olivat jo pakattuna veneeseen ja aamupala oli katettu valmiiksi. Jatkoimme matkaa vielä muutamia tunteja eteenpäin pitkin kanaalia kohti matkan viimeistä etappia, paikalliskylää, josta meidän olisi mahdollista jatkaa taksibroussella kohti Ranomafanaa. Kylään saavuttua opas lähtee etsimään paikallisyhteisöstä henkilöä, jolla olisi auto tai muu mahdollisuus viedä meidät kymmenien kilometrin päässä sijaitsevalle pysäkille. Sillä välin nuoret miehet valmistelivat meille välipalaksi hedelmiä. Kyydin saaminen olikin lopulta kinkkisempää ja melkoinen seikkailu olikin lopulta matka bussille. Opas oli löytänyt kylästä kaksi mopopoikaa, jotka lupasivat kyyditä meidän kaikki kolme läheiselle bussipysäkille.

Nuorten miesten oli tarkoitus palata sama reitti meloen takaisin kalastajakylään ja vielä sen päivän aikana. Kysyimme oppaalta miten voisimme antaa heille jotain ekstraa ja opas vastasi rahan olevan paras korvaus, sillä nuoret miehet olivat kaikki perheellisiä. Kysyin vielä oppaalta, kuinka pitkän matkan olimme yhteensä meloneet. Kuulemma yhteensä 60 kilometriä, jukrat sentään. Haikein mielin päästimme nuoret miehet kotimatkalle ja hyppäsimme mopopoikien kyytiin.

Yhden miehistä moottoripyörä vaati hieman osia tai kunnostusta heidän kylästään, minkä vuoksi meidän jätettiin hetkeksi odottamaan heimoyhteisön keskustaan. Tämä yhteisö oli jo todella suuri. Pääkadun varrella oli käynnissä markkinat, jossa myytiin vaatteita ja muita herkkuja. Ostimme kahvit odotellessamme. Madagaskarilla oli mieletöntä se, että minkänäköisestä kojusta tahansa kahvia milloinkin ostaa, niin aina se tarjoillaan todella kauniista posliiniastioista. Huomasimme, että kyläyhteisössä ei ollut aiemmin ainakaan kovin montaa länsimaalaista aiemmin vieraillut, sillä saatoin tuntea ystävällisiä ja uteliata katseita selässäni ja huomasin heidän valokuvaavan meitä salaa. Tunsimme olomme kuitenkin kaikin puolin tervetulleeksi, enkä kokenut valokuvien ottamistakaan pahana.

Rinkka selkään ja moottoripyörän kyytiin

Opas oli siinä kohdin jo hieman jännittynyt siitä, mahtaisimmeko ehtiä seuraavaan taksibrousseen ja koittikin ehdotella sitä, että koittaisimme taittaa kahdella moottoripyörällä matkan viidesteen meidän rinkkojen kanssa. Onneksi jostain löytyi toimiva skootteri, joten tähän ei tarvinnut ryhtyä. Luulen, että oppaan tavanomaisessa retkisuunnitelmassa olisi tarkoitus jatkaa matkaa meloen takaisin Manakaraan tai ainakin minusta tuntui siltä, että vierailu tässä kylässä oli järjestetty sen vuoksi, että pääsisimme kylän kautta nopeammin taksibrousseen.

Kun hyppäsin yhden nuoren miehen moottoripyörän selkään rinkkani kanssa, pelkäsin kieltämättä aika paljon. En ole aiemmin juuri ollut moottoripyörän kyydissä ja selässä painavan 20kg rinkan kanssa en tahtonut millään löytää mukavaa asentoa tarakalla. Rinkka painoi kuoppaisella tiellä, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja tien hiekkapöly kirveli silmissä. Kesken matkan pysähdyimme usein odottamaan hitaampaa skootteria ja minua huvitti, kun minua kyydinnyt nuorimies kysyi Samulilta, saako hän polttaa tupakkaa hänen vaimonsa seurassa. Jossain vaiheessa en meinannut enää pysyä pyörän selässä, kun voimat alkoivat loppua rinkan kannattelemiseen ja kyydissä pysymiseen. Epämielyttävä matka kesti kokonaisuudessaan tunnin, mutta onneksi en tiennyt sitä lähtiessämme matkaan. Silloin matka olisi varmaan tuntunut entistä pidemmältä.

Kumi puhki viidesti taksibroussesta ja reissusuunnitelmat uusiksi

Kun bussipysäkki ja pieni ravintola viimein ilmeistyivät näköpiiriin, tunsin ihan äärimmäistä helpotusta. Ostimme meille kaikille viidelle Fantaa ja jäimme odottamaan taksibroussea. Niiden aikataulut olivat Madagaskarilla usein melkoisia arvoituksia. Saimme onneksi hengähtää viileässä ravintolassa hetken ja pestä kasvomme sadevedellä, ennen kuin matka jatkui taksibroussella kohti seuraavaa kohdetta.

Meille oli kerrottu matkan kestävän Ranomafanaan noin neljä tuntia. Matka kesti kuitenkin tuplasti pidempään ja keskiyöllä täyden ukkosmyrskyn ollessa päällä pysähdyimme Ranomafanaan, koska rengas puhkesi autosta. Ymmärsimme matkan aikana, että meidän aikataulu oli melkoisen optimistinen sen suhteen, että olisimme ehtineet sekä tutustumaan Ranomafanan kansallispuistoon, että ehtimään ajoissa lennollemme Keniaan. Erään Madagaskarilla asuvan ranskalaisem miehen avulla saimme sovittua pientä lisämaksua vastaan sen, että saisimme jatkaa matkaa samalla taksibroussella Antananrivoon saakka. Tämä olikin lopulta äärettömän hyvä päätös, sillä koko matka kesti lopulta kaiken kaikkiaan 24 tuntia, kun hätäratkaisuin paikattu rengas ja sen vararenkaat hajosivat reissun aikana yhteensä viidesti.

En tässä postauksessa käy kovin tarkasti läpi vinkkejä liikkumiseen ja matkailuun Madagasrilla, mutta niihin pääsee tutusumaan aiemmassa postauksessani: Madagaskar omatoimisesti – vinkit ja hintataso

Yhteenveto: Canal des Pangalanes -matka oli ihan mieletön elämys

Canal des Pangalanes -matka oli ihan mieletön elämys, jollaisesta en olisi osannut edes uneksia. Miten kahden päivän reissuun saikin niin monta toinen toistaan upeampaa elämystä tarjottua matkailijalle. Huolimatta siitä, että paikoin koin oloani liiankin hemmotelluksi kaiken vain ilmestyessä eteeni, koin myös äärettömän suurta kiitollisuusähkyä kaikesta kokemastani ja näkemästäni. Ihailin Theon uskomatonta taitoa suunnitella kyseinen reissu ja kuinka suuret verkostot hänellä olivatkaan. Vaikka en miellä heimokylävierailuja pällistelytarkoituksessa ihan täysin eettisiksi, niin tunsin kuitenkin hyvää mieltä siitä, että Theon ansiosta eristäytyneet omavaraiset heimot saivat osansa matkailijoiden tuomista rahavirroista. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan kehua matkailijoita joksikin valkoisiksi pelastajiksi, enkä esimerkiksi osaa ottaa kantaa siihen, millainen arvo rahalla on omavaraisessa heimossa.

Ihailen madagskarilaisten oppaiden perinteistä tyyliä myydä omia matkojaan aktiivisesti siellä, missä matkailijatkin ovat. Millainen sinnikkyys heillä onkaan oltava, sillä kokemamme mukaan Madagaskarilla matkustetaan paljon valmiiden pakettimatkojen turvin, minkä valmiisiin ohjelmiin Theon ja muiden matkaoppaiden tarjoamat matkat eivät vain kerta kaikkiaan mahdu. Toivon kuitenkin, että matkanjärjestäjät hyödyntävät näiden matkaoppaiden palveluita osana matkaa, mutta en tätä huomannut kysyä.

Matka maksoi kokonaisuudessaan 800 000 ariarya henkilöltä, eli noin 200€. Paikalliseen hintatasoon verraten summa saattaa kuulostaa alkuun paljolta, mutta kun ottaa huomioon kuinka monta henkilöä olivat lopulta tätä kokonaisuutta mahdollistamassa, alkaa summa tuntumaan jo hävettävän pieneltä. Maksu piti maksaa oppaalle kokonaisuudessaan ennen matkaa käteisenä. Kerroin alkuun olleeni hieman epäuskoinen etukäteismaksun suhteen, vaikka Theossa ei ollut mitään epäilyttävää. Onneksi Samuli lopulta sanoi sen, että eiköhän me voida luottaa siihen, että Theo saapuu sovitusti huomenna meitä hakemaan. Näin jälkikäteen hävetti oma epäuskoisuuteni, kun näin miten hän oli sen päivän aikana saamaansa etukäteismaksua hyödyntänyt matkan mahdollistamiseksi.

Onneksi uskalsimme luottaa ja pienen empimisen jälkeen sanoa, että jes, Canal des Pangalanes – täältä tullaan!

Tutustu muihinkin postauksiini Madagaskarilta klikkaamalla tästä.


Jukrat, moikataanko myös sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

7 Comments

  • Thank you very much for sharing, I learned a lot from your article. Very cool. Thanks. nimabi

  • Anna-Katri

    Madagaskar on upea ja niin erikoinen matkakohde! Omalla kohdallani jouduin jättämään kanoottiretken telttayöpymisineen väliin rajun vatsataudun vuoksi ja jäin sitä parantelemaan majapaikkaan – harmitus oli suuri jättää se seikkailu väliin, mutta oli mielenkiintoista lukea sinun kokemus vastaavasta reissusta.

  • Aivan ihana reissu. Olen itse ollut yksin omatoimisesti Mauritiuksella, viereisellä saarella – voit tsekata blogistani. Kiva reissu, mutta monen muunkin Madagaskar reissut ovat olleet vielä hienompia

  • Huikea postaus kuvineen seikkailustanne! Madagaskar on kyllä noussut omalle listalle aina vain korkeammalla maiden osalta, joihin pitää päästä mm. tuon aiemmin kommenteissa mainitun dokkarin myötä. Ja tunnutaan sitä joka puolella kehuttavan.

  • Olin kommentoimassa samaa kuin Mikko, sillä tuo kyseinen Avara luonto -jakso tuli itsekin katsottua. En ole koskaan matkustanut täällä päin maailmaa, mutta mitä enemmän aiheelle olen tässä lähiaikoina altistunut, sitä enemmän kohteet kiinnostavat. Kaiken kaikkiaan aivan huikean kuuloinen reissu ja aivan ihania kuvia! Ihan kuin olisi päässyt itse paikan päälle. 🙂

    • Eveliina

      Teidän vinkeistä innostuneeena katsoinkin tuon jakson heti ensimmäiseksi aamulla. Afrikka on minullekin vielä melko tuntematonta aluetta, mutta näin Madagaskarin ja Kenian vierailun jälkeen olen valtavan kiinnostunut näkemään tätä maanosaa vielä enemmänkin.

      Kiitos, ihana kuulla tekstin ja kuvien vieneen sinut hyvin tuohon tunnelmaan. Erityisesti lämmittää kuulla kehuja kuvista sinulta, olethan niin taitava kuvaaja. Sen suhteen minulla on vielä paljon opittavaa, onneksi innostusta riittää! 🙂

  • Hiljattain muuten telkusta tuli Avara luonto, jossa aiheena oli Madagaskar, löytynee Areenasta edelleen. Oli kiva ja kiinnostava jakso. Tuo matka kuulostaa kyllä ihan huippukokemukselta ja tuolla olisi kiva päästä itsekin käymään.

    On helppo uskoa, että Madagaskarille matkustetaan juurikin valmiiden pakettimatkojen turvin, koska tietoa on verrattain hankala löytää ja jos aikoo maahan tutustua vähän laajemmin, niin varsinkin itsenäisesti matkustaessa aikaa on varmasti hyvä varata reilusti. Itsekin on muuten tullut tuo vieraanvaraisuus huomattua Afrikasta, monta kertaa on ollut niin, että meille on järjestetty esim. paremmat ruoat kuin paikallisilla ja tuleehan siitä vähän höhlä olo.

    Tuo maksu etukäteen taitaa olla Afrikassa yleinen periaate, muistelisin että poikkeuksetta olemme itsekin kaiken joutuneet maksaa etukäteen. Mutta tuohon se osittain varmaankin perustuu, että pystyvät sitten hoitamaan kaikki valmistelut helpommin.

    • Eveliina

      Oioi olipa hyvä tuo vinkki Avaran luonnon jaksosta, katsoinkin sen heti aamusta Areenasta! Mahtava jakso, mikä kuvasti hienosti Madagaskarin monipuolista luontoa.

      Paljon huomasimme juuri tuota pakettimatkojen suosiota tuolla, eikä se ole sinänsä ihme. Ranskaa taitamattoman on paikoin melko hankala päästä liikkumaan maassa ilman tulkkeja ja monta asiaa jää myöskin kielimuurin vuoksi ymmärtämättä. Vaatii siis hieman sisua, joustavuutta ja seikkailumieltä reissata omatoimisesti Madagaskarilla, muttei se missään nimessä ole mahdotonta.

      Madagaskar oli minulle ensimmäinen Afrikan maa, jossa pääsin vierailemaan, joten en ollut osannut varautua tuohon etukäteismaksuun, vaikkakin se lopulta kävi hyvin järkeen. Sitä on vain niin tottunut suojelemaan omaisuuttaan, että väistämättä huomasin olevani alkuun melko varautunut sen suhteen.

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top