Author name: Eveliina

Seikkailija, joka rakastaa yhtälailla tuntureita kuin tropiikkia, lautalajien perässä juoksemista ja aktiviteetteja, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, mitä kivaa tehtäisiin?

trinidad, kuinka matkustaa vastuullisemmin

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

Joistain matkakohteissa iskee jo saapuessa vahva tunne siitä, että tänne voisin jäädä vaikka pysyvästi. Kuuban länsirannikolla sijaitseva Trinidad on kaupunki, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Kaupunki lasketaan yhdeksi UNESCON maailmanperintökohteeksi ja se kuuluu Sancti Spírituisin provinssiin. Noin 75 000 asukkaan kylä on ehkä yksi idyllisimmistä kohteista, missä olen käynyt.  Olen turhan kauan viivyttänyt tämän postauksen kirjoittamista, koska pelkään, etten osaa välittää paikan eläväistä ja välitöntä tunnelmaa kyllin hyvin. Trinidad luonnehditaan usein paikaksi, jossa aika on pysähtynyt. Liikennettä Trinidadissa on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi hektisessä Havannassa, mutta sen sijaan kaduilla kulkevat vapaasti kissat ja kanat. Tyylikkäästi rappioituneet talot ovat rakennettu vieri viereen ja ne loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisia. Paikalliset kopsuttelevat hevosillaan pitkin mukulakivikatuja tai pelaavat kaduilla dominoa tai korttia. Tuntuu, ettei kenelläkään olisi kiire minnekään. Ei ollut onneksi meilläkään, ja se taisikin kaikkia Trinidadin kissoja miellyttää. Kolmella sanalla: ihana, ihanampi, ihanin Trinidad. Me tulimme Trinidadiin suoraan Viazul-bussilla Varaderosta. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja hän taisi matkustaa koko reissun kaksin kerroin hirveässä vatsataudin jälkeisessä kuumeessa. Emme olleet ottaneet majoitusta etukäteen, joten luotin löytäväni jonkun casa particularin perille päästyämme. Olin katsellut mahdollisia vaihtoehtoja AirBnb:stä etukäteen, mutta jostain syystä majoituksia ei pystynyt varaamaan enää Kuuban sisällä. Onneksi majoituksen saaminen paikan päällä ei ollut mikään ongelma, päinvaistoin. Sen ainoan kerran kun tunsin pientä ahdistusta, oli bussimme saapuessa Trinidadiin. Aluksi luulin kylällä olevan käynnissä vuosisadan mielenosoitus, mutta todellisuudessa kymmeniä kylän asukkaita oli saapunut bussiasemalle tarjoamaan kuvin ja esittein omia casojaan tai sitten taksikyytejä. Hän ei kuumeisena ja väsyneenä kestänyt tätä härdelliä lainkaan, joten minä valitsin meille summassa erään casan, jota saimme käydä vielä katsomassa ennen päätöksen tekoa. Casalle ei ollut onneksi pitkä matka ja paikan nähtyämme otimme sen heti. Meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella ja kattoterassilla aivan keskeisellä sijainnilla. Casan omistaja puhui ontuen englantia ja lupasi tehdä meille aamiaisen 5 CUC lisähintaan. Casamme maksoi 25CUC yöltä ja oli huomattavasti edullisempi kuin monet katsomani Airbnb:n kämpät. Hyvä mieli, parempi ruoka Trinidad on huomattavasti edullisempi pääkaupunkiin verrattuna. Innokkaana ruokailijana huomasin heti ravintoloiden annosten olevan täällä huomattavasti edullisempia kuin Havannassa. Jos siis ei Havannassa raaskinut kokeilla esimerkiksi hummeria, niin suosittelen sitä viimeistään täällä! Ruoka myös maistui hieman maukkaammalta ja ravintoloiden miljööt erottuivat edukseen. Aamupalalla oli tarjolla tuttuun kuubalaiseen tapaan kahvia (joka herättää kuolleetkin), taivaallista tuoremehua, leivonnaisia ja keksijä, juustotoasteja, munakasta sekä tuoreita hedelmiä.   Kylän sykkeestä nopeasti rannalle Ensimmäisenä aamuna Trinidadissa casamme omistamme neuvoi meitä menemään muutaman korttelin suoraan ja sitten vasemmalle, josta pitäisi lähteä 5CUC hintainen turistibussi läheiselle Play Anconin rannalle. Ranta sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Trinidadin keskustasta. Kun bussin löytää, ei matka kestä pitkään. Me ultimaattisen turistin näköisinä houkuttelimme puoleemme kaikki paikalliset taksiyrittäjät, joka vakuuttelivat meille bussin jo lähteneen. Tarmokkaasti jatkoimme kuitenkin matkaa sinne, mistä bussin olisi mielestämme pitänyt lähteä. Paikalle osui myös eräs italialainen poika ja niin me päädyimme kolmisin neuvottelemaan hintaa kimppataksille, koska tamäkään taksikuski ei kuulemma tietänyt kyseisestä bussista mitään. Lopulta kaipaamamme bussi kuitenkin tuli paikalle ja me jätimme tylysti kaikki taksimiehet nuolemaan näppejään. Kaksikerroksinen näköalabussi ajaa rannalle ja takaisin muutaman kerran päivässä ja samalla lipulla pääsi matkat molempiin suuntiin. Kannattaa muistaa varoa päätänsä, jos istuu ylhäällä. Sähkölangat ja oksat tulevat muuten suuhun asti. Lisää Playa Anconista (ja pohdintaa aurinkorasvoista) voi lukea täältä. Mikä jäi erityisesti mieleen? Viimeinen ilta Trinidadissa. Olimme iltakävelyllä Trinidadin keskustassa ja pysähdyimme ottamaan valokuvia Plaza Mayorista. Samalla huomasin kymmenittäin turisteja istumassa läheisillä portailla kännykät kädessään, mikä on selvä wifi-stopin merkki. Kello ei ollut vielä ehkä yhdeksääkään, joten lähdimme kohti lähistöltä kuuluvaa musiikkia. Portaiden päällä oli casa de la Musica – paikka jota casamme omistaja meille jo ensimmäisenä iltana hehkutti. Istuimme vapaana olevaan pöytään ja tilasimme mojitot jos toisetkin. Kuuntelimme mahtavaa kuubalaista salsaa ja ihmettelin, miksei kukaan tanssinut. Vieresessä pöydässä viisi paikallista miestä oli tilannut kokonaisen rommipullon pöytään ja he tyhjensivät sitä melkoisen napakalla tahdilla. Bändi vaihtui ja miehet veivät pullon piiloon. Hetken päästä yksi miehistä, joka näytti muuten aivan Vin Dieseliltä, pyysi minua tanssimaan kanssaan nopeaa salsaa. Iiro ”innokkaana” tanssijana jäi tyytyväisenä pitämään pöytää, kun otin kiinni tuntemattoman kuubalaismiehen kädestä. Tiesin olevani pahasti pulassa, jos mies ei osaisikaan viedä. Onnekseni paikallinen Vin Diesel osasi asiansa, ja minä jopa nautin tanssimisesta – jopa tyhjällä tanssilattialla kaikkien katseiden edessä. Illan ensimmäinen tanssi. Toisesta tanssista ei jäänyt enää yhtä hyvät muistot. Tällä kertaa minua haki tanssimaan samasta seurueesta eri kaveri, jonka kanssa meillä ei sitten homma toiminut alkuunkaan. Onneksi olen ujo häpeämään. Kolmannen tanssin tanssin edelleen saman kaverin kanssa, mutta tässä kohdin tanssilattialle oli jo eksynyt useita niin tasokkaita salsaajia, että istuin loppuillan innokkaana katsojana. Kaikki kolme live-bändiä, jotka ehdimme nähdä, olivat loistavia. Lähdimme takaisin hotellille pitsan kautta jo puolen yön aikaan, koska Iiro oli edelleen hieman kipeä. Tästä illasta jäi ihanat ikuiset muistot. Trinidadissa olisi ollut mahdollista käydä erilaisialla päiväretkillä, kuten ratsastamassa läheisillä vesiputouksilla. Minä otin kuitenkin päivisin Iiron usein levätessä kaiken ilon irti meidän kattoterassista. Luin ensimmäisen kirjan ehkä vuosiin, minkä seurauksena perustin Suomessa hetimiten oman Twitter-tilini. Well done Laura Päääkkönen ja Social Selling -kirja. Välillä harjoittelin valokuvaamaan maisemia ja myös lämpimillä kattotiilillä poseeraavaa kissaa. Trinidad teki meihin kolmen päivän aikana lähtemättömän vaikutuksen. Tänne olisin valmis palaamaan milloin vain. Lisää Kuubasta: Kuuba – Parhaat vinkit autenttiselle lomalle Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi 5x miten päästä Havannan tunnelmaan Playa Ancon ja muuttunut suhteeni aurinkorasvoihin Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen  

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan Read More »

Jokiranta

Ahdistukset ja ihastukset – viimeaikaiset kuulumiset

Kevät on täällä, jee! Pitenevät päivät tuovat hirveästi lisää energiaa. Viimeiset kuukaudet ovat menneet ihan laittoman nopeasti ja on oikein tervetullutta hengähtää välillä nauttimaan auringosta ja pidemmistä päivistä. Tartuin helmikuussa uusiin työhaasteisiin Color Obstacle Rushin tiimissä ja samalla olen kirjoitellut gradua valmiiksi. Edellinen henkilökohtaisempi kuulumispostaus tuntui olevan melko suosittu, joten päätin nyt kirjoitella viime aikaiset kuulumiset tänne ihastusten ja ahdistusten muodossa. Viikot ovat olleet täynnä monenlaisia minulle uusia asioita, mutta niinkuin sitä sanotaan: ”life begins at the end of your comfort zone.” Kuvat ovat helmikuulta, kun vietin yhden päivän Zürichissä. Ahdistukset: Pakettiautolla Pariisin aamuruuhkassa En ollut ikinä ennen ajanut autolla ulkomailla. Viime viikonlopun Pariisin työmatka sai kämmenet hikoamaan pahemman kerran, kun ”pääsin” ajamaan valtavalla pakettiautolla Pariisin aamuruuhkaassa. Eihän se ihan maailman mallikkaimmin mennyt, vielä kun Pariisi tuntui olevan kaksi- ja kolmikaistaisten liikenneympyröiden luvattu maa. Jonkin aikaa jaksoin laskea sammutuksia ja tööttäyksiä, mutta lopetin siinä kohtaa kun molemmat tilastot olivat yli kymmenenessä. Yhdet saksalaisetkin kerkesivät minulle hermostumaan. All in all, auto ehjä ja kaikki hengissä, wuhuu! Saattaa kuullostaa ehkä jonkun korvaan enemmän tai vähemmän naurettavalta, mutta mulle tämä oli erittäin suuri saavutus. Nopeana pohjustuksena pakko mainita, että ajokortti mulla on ollut jo kahdeksan vuotta, mutta olen menestyksekkäästi onnistunut välttelemään ajamista viimeiset viisi vuotta. Autokoulun opettajakaan ei aikanaan ollut kovin vakuuttunut ajotaidoistani, kun kuulemma mielummin ampuisi itsensä, kun tulisi kyytiini kun saan kortin. Kun muutama kuukausi sitten selvisi, että pääsen ajelemaan työmatkoilla Euroopassa valtavan kokoisella Sprinterillä, ei auttanut muu kuin ottaa härkää sarvista. Hankin pienen harjoitteluauton ja yllättävän kärsivällisesti opettelin uudestaan kaikki ihan kytkintuntumasta ja mäkilähtöihin. Haasteellista minulle on edelleen suunnat, sillä en osaa spontaanisti oikeaa tai vasenta, joten usein siinä kohtaa kun olen saanut mietittyä kummalla kädellä kirjoitan, on koko risteys jo ohi. Englanniksi tavuttaminen Olen tuhottoman huono tavuttamaan millään kielellä. Jo oma nimeni tavuttaminen tuottaa halkaluuksia, kun sekoitan lähes vokaalit keskenään. Yksi päivä toimistolla yritin tavuttaa meidän laskutustietoja puhelimessa, mutta onneksi sain työkaverin tähän nopeasti apuun. Kerran yritin tavata engalnniksi y-kirjainta sanalla ”ypsilon” ja ihmettelin, kun sitä ei tuntunut kukaan ymmärtävän. Lopulta selvisi, että olin sekoittanut saksan ja englannin kirjaimet keskenään.  Nyt osaan jo tavuttaa oman nimeni, joten pientä edistystä on tapahtunut. Kasvavat lentopäästöt Monissa blogeissa (mm. Sara ja Henriikka) on ihaltavasti tartuttu tärkeään aiheeseen, nimittäin lentöpäästöihin. Nyt kun matkustan työkseni lähes viikoittain, kasvaa myös lentomatkojen määrä radikaalisti aiempiin vuosiin verrattuna. Viime vuonna lentämistäni matkoista syntyi yhteensä 2333kg hiilidioksipipäästöjä ICAO:n päästölaskurin mukaan. Tänä vuonna olen lentänyt jo neljästi ja tulossa on pelkästään huhtikuussa viisi lentoa. Ei kai auta muu, kuin pyrkiä tekemään arjessa muuten parempia valintoja. Pienilläkin valinnoilla voi olla suuri merkitys. Täytin juuri 26-vuotta Täällä sitä ollaan, tasaisella matkalla kohti kolmeakymmentä. Mielikuvissani olen edelleen se hieman lapsenomaisesti innostuva ikinuori, joka aikuisen elämä alkaa joskus hamassa tulevaisuudessa valmistumisen jälkeen. Noh, valmistumisen hetki alkaa olla muutaman kuukauden päästä käsillä, mutta aion edelleen heitellä kärrynpyöriä Prismassa, jos siltä tuntuu. Kun mietin myös elämääni taakse päin, en vaihtaisi yhtään hetkeä pois. Kaikella on ollut jokin tarkoitus ja ilman aiempia valintojani, tuskin olisin nyt tässä. Annika pohti hetki sitten ihanasti sitä, milloin meistä tulee aikuisia. Häneen samaistuen tiedän kyllä olevani jo jollain tasolla aikuinen, vaikka en edelleenkään yletä monissa autoissa edes polkimille. Kiehtovaa on välillä myös miettiä, missä olisin nyt, jos olisin valinnut nuorempana asioita toisin. Mitä jos minua ei olisi ala-asteella kannustettu aloittamaan vapaaehtoisia saksan tunteja tai en olisi yleisurheillut? Mitä jos en olisi välivuotenani lähtenyt Itävaltaan? Verkkareissa Pariisissa Kaikilla on luultavasti jonkinlainen mielikuva siitä, millainen ensimmäinen matka Pariisiin voisi olla. Minulla se oli siisteissä vaatteissa kahvittelua Eiffel-tornin edustalla vertaillen eri macaronien makuja ja ehkä vierailu Louvressa. Todellisuudessa ensimmäinen Pariisin (työ)matkani oli neljä päivää Pariisin laitakaupungilla verkkareissa ja sadevaatteissa. Ne ainoat farkut mitkä minulla olivat mukana, jäivät käyttämättä. Lentokentällä ihailin muiden tyylikkäitä vaatteita, kun samalla raahasin itse trikoissa omaa käsimatkalaukkuani ja epämääräisiä kelmutettuja metallin paloja ruumaan. Macaroneja sain paluumatkalla lentokentältä, mutta Eiffel-torni on vielä hyvä syy palata vielä joskus Pariisiin. Ja eihän sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä, millaisissa releissä sitä oikein reissussa on. Ihastukset: Poissaoloviestit duunimailissa Pääsiäisloma! Neljä päivää ilman sen suurempia velvoitteita. Gradu on palautettu ensimmäiseen tarkistukseen Vielä ei kuitenkaan ole juhlan paikka, sillä takaisin se sieltä vielä tulee korjausehdotuksineen. Suurin työ on kuitenkin jo tehty ja innolla kannoin kassillisen gradukirjoja hetki sitten kotoani takaisin kirjastoon. Vielä puuttuu viiden sivun suomenkielinen tiivistelmä, jonka ajattelin hoitaa pois alta nyt pääsiäisloman aikana. Kehitystä telinevoimistelutreeneissä Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Aiemmin kuvittelin, että telinevoimistelu on laji, mikä pitää aloittaa ennen kävelyikää tai peli on menetetty. Kuinka väärässä olin! Muutama vuosi sitten aloitin telinevoimistelun Turun Urheiluliiton aikuisten ryhmässä. Telinevoimistelusta on tullut minulle ihan henkireikä. Treenit ovat super hauskoja, mutta samalla kehittäviä ja haastavia. Tammikuun alun telinevoimistelukilpailussa mokasin voimakiepin, vaikka luulin sen jo osaavani. Nyt olen saanut siihen timanttisia uusia vinkkejä, ja se sujuu jo joka yrittämällä! Lisäksi arabiflikin kanssa arastelin hurjasti, mutta viime aikoina olen saanut senkin onnistumaan. Uusien temppujen oppiminen on hurjan piristävää. Vanha klassinen kippi on edelleen harjoitteluasteella, mutta jos se seuraavaksi! Vapaus liikkua oman aikataulun mukaan Nyt kun olen viimeisen kuukauden aikana oppinut taas edes auttavalla tasolla ajamaan autoa, on ihanaa olla täysin riippumaton omista kulkemisistaan. En voi vielä sanoa täysin nauttivani ajamisesta, mutta nautin kyllä pakettiautoilun jälkeen suunnattomasti oman pikkupurkkini ketteryydestä. Voi olla, että myyn auton pois melko piankin kun fillarikausi taas alkaa, mutta lupaan, etten enää päästä itseäni siihen tilanteeseen, etten uskaltaisi enää ajaa. Yrittäjyys ja uusi työ  Perustin helmikuun alussa oman yrityksen. Toiminimen perustaminen oli huomattavasti helpompi prosessi, kuin olin mielessäni kuvitellut. Kuukausittainen kuitti- ja laskuttamisrumba on tietenkin oma asiansa puhumattakaan alv:eista ja yel:eistä, mutta oikeastaan mahtava kirjanpitäjäni hoitaa kaikki oikeasti kinkkisemmät jutut. Ainakaan vielä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa yrittäjyydestä. Toki yrittäjä-sana ei ole se omaan korvaani kaikista imartelevimman kuuloinen, mutta pieni paha sekin. Työskentely yrittäjänä toimeksiantosuhteessa tuntuu turvalliselta ja samalla vapaalta. En ole vielä ehkä täysin oppinut, mihin kaikkeen voisin nykyistä yritystäni hyödyntää, mutta tällä hetkellä tuntuu erittäin hyvältä. Aika näyttää! Ihanaa pääsiäistä kaikille! <3

Ahdistukset ja ihastukset – viimeaikaiset kuulumiset Read More »

LEIPZIG

Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin

Leipzig on intiimi Itä-Saksan helmi, joka on todellakin vierailun arvoinen kaupunkikohde Saksassa. Olin viime jouluna jo toistamiseen kuukauden töissä Leipzigin joulumarkkinoilla ja vaikka suhasin pääsääntöisesti kuukauden ajan ratikalla markkinapaikan ja kämpän väliä, ehtisin vapaapäivisin hyvin tutustumaan kaupunkiin. Puolen miljoonan ihmisen väkimäärästä huolimatta Leipzig tuntuu melkoisen kompaktilta kaupungilta, jossa varsinkin liikkuminen on erityisen helppoa laajan ratikkaverkoston ansiosta. Leipzigilla on Saksan historiassa suuri merkitys, sillä sieltä on lähtöisin kommunistisen hallinnon vastainen liikehdintä, joka lopulta johti siihen, että Berliinin muuri sortui vuonna 1989. Muurin sorruttua Leipzig kuitenkin jäi pahasti polkemaan paikoilleen ja erityisesti työttömyys kaupungissa oli suuri ongelma, kunnes suuret BMW, Porsche ja Siemens siirsivä osan tuotannostaan Leipzigiin. Nykyisin kaupunki on erityisen suosittu opiskelijoiden keskuudessa Leipzigin yliopiston ansiosta. Leipzigin yliopistorakennus on varsin mahtava näky aivan keskellä kaupunkia Augustusplatzin kupeessa. Kun opiskelijoita on paljon, on varsinkin Leipzigin yöelämä- ja ravintolatarjonta melkoisen vilkasta. Erityisesti Karl-Liebknecht-Straße, tuttavallisemmin Karli, ja Barfußgässchen ovat tunnettuja katuja siitä, että niiltä löytyy kuulemani ja näkemäni mukaan enemmän pubeja ja ravintoloita, kuin asuntoja. Leipzig – mitä tehdä ja nähdä? Leipzig on kaupunki, jossa DDR-aikainen historia huokuu edelleen. Arkkitehtuuriltaan Leipzigin rakennukset noudattavat perinteistä neuvostoaikaista rakennustyyliä, muutamaa viime vuosikymmenillä rakennettua poikkeusta lukuunottamatta. Tämän vuoden joulumarkkinoilla minun markkinakojuni sijaitsi aivan Thomaskirchen edustalla. Tämä kirkko on erityisen tunnettu siitä, että Johann Sebastian Bach oli aikoinaan kyseisen kirkon kanttori ja johti sen kuoroa, koka on edelleenkin yksi merkittävimmistä kuoroista Saksassa. Leipzigissa on myös tunnettu Bach-museo! Muita merkittäviä rakennuksia ovat esimerkiksi valtava rautatieasema ostoskeskuksineen (Hauptbahnhof), Nikolainkirkko (Nikolaikirche) ja vanha kaupungintalo (Altes Rathaus). Harmi, että säät joulukuussa olivat toisinaan yhtä hehkeitä kuin Suomessa, joten harmaus paistaa reippaasti läpi myös kuvissa. Suosituksia Leipzigin nähtävyyksistä kaupungin asukkailta Kun kyselin joulumarkkinoiden aikana paikallisilta markkinamyyjiltä mitä kaupungissa kannattaisi nähdä, suosittelivat monet minulle erityisesti 1913 rakennettua massiivista kansojen taistelun muistomerkkiä hieman keskustan ulkopuolella. Mistään vaatimattomasta patsaasta ei tässä kohtaa ole kyse, sillä Völkerschlachtdenkmal on Euroopan suurin 91-metrinen monumentti, joka on omistettu 1813 käydyn Leipzigin taistelun muistolle. Eräänä erityisen sateisena ja sumuisena vapaapäivänäni hyppäsimme pikkusiskoni kanssa Augustusplatzilta ratikkaan 15, josta hyppäsimme Völkerschlachtdenkmal-pysäkillä pois. Monumentin alatasanteella sijaitsee museo, jonka pääsylipulla pääsee myös kiipeämään monumentin näköalatasanteelle. Me jätimme pääsylipun ostamatta, koska huonon näkyvyyden takia ei näköalatasanteesta olisi saanut oikein mitään irti. Monumentti sijaitsee yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista ja paikalliset kuulemma tulevat tänne silloin tällöin auringonlaskun aikaan piknikille ihailemaan kaupunkia! Leipzigin paras näköalapaikka on Panorama Tower. Toinen suosittelemisen arvoinen nähtävyys on aivan Augustusplatzin kupeessa oleva Panorama Tower. Jos pidät korkeista näköalapaikoista, on tämä 142 metriä korkea kerrostalo Leipzigin korkein rakennus! Sinne pääsee varsin helposti ottamalla hissin kerrokseen 29, jonka jälkeen voit maksaa kolmen euron sisäänpääsymaksun ja kiivetä muutamat portaat näköalatasanteelle, jonka korkeuksista avautuu koko kaupunki aivan toisesta perspektiivistä. Ainakin jouluaikaan tasanteella pääsi myös ostamaan Glühweinia! Kävin tornissa kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla oli sää sen verran sumuinen, että näkymät jäivät melko laihoiksi. Jos haluaa yllättää ystävänsä, kannattaa varata pöytä näköalatasanteen viereistä ravintolasta, jossa oli tarjolla niin lounasta kuin fiinimpää illallista. Entä tyypillinen ruoka- ja juomakulttuuri Leipzigissa? Ruokapöydässä Leipzigissa luotetaan mielestäni edelleen vahvasti varsin perinteisiin saksalaisiin ruokiin. Perunaa, kaalia ja makkaraa on usein tarjolla kaikissa eri variaatioissaan. Yksi Leipzigin nimikkoannoksista on ”Leipziger Allerlei”, joka on variaatiosta riippuen annos, jossa on herneitä, porkkanoita, parsaa, sieniä ja rapuja. Oluen ystäville vehnäolut ”Leipziger Gose” on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu! Ravintolassa on kohteliasta jättää tarjoilijalle noin 10% tippiä. Kävelin päivittäin markkinapäivän jälkeen ratikalle Schuhmachergäßchenin kautta, jonka varrella sijaitsee erityisen kapea ja kaunis art nouveau -tyylinen rakennus. Tässä rakennuksessa on Café Riquet, joka oikein kutsuun kahvittelemaan. Eräänä vapaapäivänä kun pikkusiskoni oli Leipzigissa käymässä, vein hänet tänne aamupalalle. Jälkiruuaksi kokeilimme Leipzigin erikoisuutta, Leipziger Lerchea. Kyseisessä leivoksessa on reilusti marsipaania, pähkinöitä ja kirsikkaa, joten jos äkkimakea ei houkuta, suosittelen jakamaan tämän kaverin kanssa.   Asuin itse kuukauden kaupungin keskustan ulkopuolella lähellä Lindenauer Marktia. Kotimatkalla kävelin päivittäin erään mielenkiintoisen pizzerian ohi, joka mainosti itseään ikkunassa ”non-profit vegan pizza lab.” Mielenkiintoni heräsi välittömästi ja enköhän raahannut heti pikkusiskoni seurakseni pizzalle. Tiistai-iltaisin teemana on ”Drawing & Chilling” ja näin mekin päädyimme nauramaan toistemme piirustuksille seesteisessä olohuoneenomaisessa pizzeriassa. Olin melkoisen haltioitunut paikan välittömästä ja kodinomaisesta tunnelmasta. Vegaanipizzakin oli mielestäni erityisen hyvää, joskin juustoa jäin hieman kaipaamaan. Tänne pääsee ratikalla 7 suuntana Böhlitz-Ehrenberg, josta hyppy ulos pysäkillä  ”G.-Schwarz-/Merseb. Str.” Pizzeria on aivan tämän pysäkin edessä! ”A fully vegan Pizzeria, offering a healthy alternative to pizza with an extensive toppings menu of everything from fresh vegetables, nuts/seeds, beans, tofu and a few superfoods such as chia and hemp seeds. Every pizza is available with a wheat, wholegrain spelt or gluten-free crust and comes with Pizza Lab’s own vegan cheese. Salads and seasonal desserts also available. Pizza Lab is a non-profit project. Profits of every month will finance local projects that focus on sustainability, ecology, vegan nutrition and animal rights.” Vaikka Leipzig ihana kaupunki onkin, niin pakko kuitenkin mainita  yksi huono puoli, mikä on monesti kohtuullisen surkea asiakaspalvelu. En tiedä onko joku muu huomannut samaa ja voihan myös olla, että se johtui vaan minusta asiakkaana. Kun siihen kuitenkin tottuu, saattaa joskus yllättyäkin positiivisesti. Kannattaa myös muistaa, että vanhempi väestö osaa Leipzigissa myös kohtuullisen huonosti englantia, koska koulussa he ovat päntänneet vieraana kielenä lähinnä venäjää. Lisäksi Sachsenin murre on melkoisen tuhtia. Muistan kun tulin Itä-Saksaan ensimmmäisen kerran. Silloin minun saksan kielikorvani eleli edelleen autuaasti jossain Itävallan Tirolin murteessa ja vannoin ettei kyseinen sachsenin murre tule muhun ikinä tarttumaan. Dresdenin joulumarkkinoilla 2014 muistan joutuneeni varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa toistuvasti kyselemään ”wie bitte?!!”, koska en kerta kaikkiaan heitä ymmärtänyt. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka sanaa hunaja (Honig), jonka hochdeutschilla lausutaan [hoonig], mutta sachsenilaisittain ilmaistuna [hHÖööniK]. Itä-Saksa on tunnelmaltaan aivan eri, kuin Saksan läntinen puoli. Ihmiset ovat erityisen avoimia ja kaupunki on todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Suosittelen kovin antamaan tälle Itä-Saksan ihmeelle tilaa reissuaikatauluissa, jos sinne olet matkalla! Lisää tunnelmia Leipzigin joulumarkkinoilta markkinamyyjän näkökulmasta voi lukea täältä!   Miten Leipzigiin sitten pääsee? Kun olen ollut matkalla Leipzigiin, olen useimmiten lentänyt Berlin Tegelin kentälle. Jos minulla ei ole kyytiä, olen aina tyytyväisenä hypännyt Flixbussin kyytiin. Se lähtee vaivattomasti ja usein Tegelin E-terminaalin edestä ja pysähtyy noin 2,5 tunnin päästä, osoitteessa Sachsenseite 3, aivan Leipzigin päärautatieaseman edessä. Flixbus on kuin Suomen Onnibus, sieltä löytyy latauspistokkeet ja penkit ovat tilavat. Kerran olen jopa mennyt yöbussilla 9 tuntia Leipzigista Innsbruckiin

Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin Read More »

 

 

 

 Ota yhteyttä:

eveliina.tyllinen@gmail.com

Tmi Eveliina Tyllinen

Y-tunnus: 2888551-7

Scroll to Top