Surffaaminen Madagaskarilla – elämäni parhaat aallot Anakaossa

*postaus sisältää kaupallisia linkkejä

Surffaaminen Madagaskarilla olivat ensimmäiset sanat jotka kirjoitin uteliaana hakukenttään matkakohteen vahvistuttua. Viimeisestä surffikerrasta Australiassa alkoi olla jo vuosia ja malttamattomana halusin päästä kokeilemaan onnistuisiko surffaaminen vielä. Silmät innosta kiiluen selvittelin asiaa yömyöhälle asti ja lopulta löysinkin täydellisen surffikohteen. Aalloille oli ehdottomasti päästävä, joten tämän kohteen ympärille lopulta rakentui koko Madagaskarin matkasuunnitelma.

Näin jälkikäteen voin sanoa kokeneeni ehdottomasti elämäni ikimuistoisimmat aallot, mutta myös omavaraisimmat olot, joita olen koskaan nähnyt. Anakaon kalastajakylä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tänne haluaisin ehdottomasti vielä palata ja siksi voin hyvällä mielellä suositella kokemusta myös eteenpäin.

Liikkuva surffileiri vai tukikohta Mada Surf lodgessa, josta päiväsurffeille lähiaalloille?

Mada Surf Tours on ranskalaisen Benin ja uusiseelantilaisen Blairin perustama yritys, joka on alkuun tarjonnut ainostaan liikkuvia surffimatkoja ympäri Madagaskarin länsirannikkoa. Vuosien varrella he tutustuivat majapaikkojen pitäjiin, koska he usein suosivat samoja paikallisten pitämiä majataloja hyvien surffiaaltojen läheisyydessä. Yhden majapaikan ikääntynyt omistaja oli jo pitkään kertonut heille ahdingostaan ja taloudellista epävarmuudestaan ylläpitää omaa majataloaan. Ben ja Blair päättivät muutama vuosi sitten vuokrata liiketoiminnan häneltä oman yrityksensä ohelle, jotta hän pääsi viettämään eläkepäiviään säännöllisten vuokratulojen turvin. Näin syntyi nykyinen Mada Surf Lodge*, jossa mekin yövyimme.

Surffaamisvaihtoehtoina oli tarjolla reilun viikon mittainen surffileiri, jossa majapaikkaa vaihdellaan parhaiden aaltojen perässä tai yöpyä Mada Surf Lodgessa Anakaon idyllisellä hiekkarannalla, suunnaten sieltä käsin päiväsurffeille lähiaalloille paikallisen piroquen kanssa. Hupisurffarina säikähdin tuon ensimmäisen vaihtoehdon olevan taidoilleni liian haastava, joten jälkimmäinen kuulosti houkuttelevammalta. Surffaaminen Madagaskarilla ei ollut ainoa haave loman aikana, joten aikaakaan ei ollut viettää kokonaista viikkoa aalloilla.

Ihastuin erityisesti Mada Surf Toursin englannin kielisiin nettisivuihin, joissa neuvottiin yksityiskohtaisesti, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla ja miten sinne saapuminen on mahdollista omatoimisesti. Monet nettisivut tuntuivat olevan ainostaan ranskaksi. Blair ja Ben myös vastailivat myös sähköpostiuteluihin nopeasti jo ennen matkaa.

surffaaminen madagaskarilla
surffaaminen madagaskarilla

Saapuminen Antananarivosta Anakaoon on nopeinta lentäen

Surffikohde sijaitsee Anakaossa, Madagaskarin länsirannikolla, noin tuhannen kilometrin päässä pääkaupunki Antananarivosta. Anakaoon pitää saapua Tulearin kautta. Paikallisten taksi broussella pääsee edullisimmin muutamalla kympillä pääkaupungista Tuleariin, mutta tällä tavoin saapuminen on äärettömän hidasta, matka kestää reilun vuorokauden teiden kunnosta johtuen. Lisäksi taksibrousseen, tyypillisesti 80-luvun Sprinteriin, otetaan kaikki halukkaat kyytiin, tarpeen vaatiessa sylikkäinkin. Eteneminen on verkkaista, koska auton katolla kuljetetaan myös vuohia, viljaa ja muuta tavaraa kylästä toiseen. Toinen, hieman kalliimpi vaihtoehto on ilmastoitu VIP taksibrousse, joka maksaa jo sen verran enemmän, ettei autoja tungeta äärilleen täyteen ja pysähdyksiäkin on harvemmin. Paikalliset tuntevat myös alueelta yksityisiä kuljettajia, jotka ottavat mielellään kyytiin kustannuksia jakamaan, mutta arvatenkin tämä vaihtoehto on hankalampi toteuttaa ilman paikallista apua.

Madagaskarilla on onneksi ihan suhteellisen hyvin sisäisiä lentoja, esimerkiksi Tsaradia ja Air Madagascar lentävät näitä. Aikaa säästääksemme lensimme Tsaradialla pääkaupungista Tuleariin, josta Mada Surf Lodgen Blair ja Ben olivat hankkineet paikallisen tutun viemään meidät lentokentältä Anakao Expressin laiturille. Venematka Tulearista Anakaoon melkein välttämätön, koska tieyhteydet Anakaoo ovat suoraan sanottuna surkeat. Anakao Express on käytännössä veneyhteys paikallisella moottoriveneellä Tulearista Anakaoon kerran päivässä. Pakolliset elintarvikkeet, bensa ja juomavesi tuodaan purjeveneillä tai Anakao Expressillä Anakaoon. Meidänkin mukaan annettiin Tulearissa kangasta, jolla voitiin korjata rispaantuneita aurinkotuoleja.

Hieman hullulta tuntui hypätä laiturilta cebuvankkurin kyytiin, joka vei kaikki matkaajat veneelle, koska vene ei laskuveden vuoksi pystynyt saapumaan rantaan asti. Tavallaan oli mielenkiintoista nähdä, miten tulearilaiset cebujen omistajat olivat löytäneet paikan lisätienesteille tuollaisessakin paikassa, mutta nyt voisin tehdä jotain toisin, niin olisin ihan tyytyväisesti kävellyt rantaa pitkin veneelle, sen verran hurjalta näytti cebujen kohtelu paikallisten toimesta.

Yhdensuuntainen matka maksaa 60 000 ariarya, eli noin 12 euroa. Matka kestää ehkä tunnin, mutta kellon sijaan ihailin vieressä hyppiviä delfiineitä sydänsilmin.

tulear, madagaskar

Majoittuminen Mada Surf Lodgessa avasi silmiä elämästä ilman juoksevaa vettä

Mada Surf Lodges on useampia bungaloveja, joissa mahtuu helposti yöpymään neljäkin ihmistä. Suosittelen varaamaan majoituksen etukäteen, koska bungaloveja ei ole kovin montaa. Mökeissä, niinkuin koko kylässä, ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä. Aurinkopaneelit tuottavat tarvittavan sähkön päiväsaikaan, jolloin hotellin aulassa on mahdollista ladata puhelinta. Lodgen työntekijät tuovat merivettä ämpäreillä aina säännöllisesti vessanhuuhtelua varten, kun vain muisti laittaa tyhjät ämpärit mökin ulkopuolelle. Lisäksi todella suolainen merivesi ei ole oikein ideaalia suihkuvettä, joten muutaman kerran viikossa viereistä kylästä tullaan tuomaan tynnyreillä vähemmän suolaista vettä suihkua varten. Sen kanssa lotraaminen tuli tietenkin pitää minimissä. Tätä vähemmän suolaista merivettä myös lämmitettiin auringossa pulloissa suihkua varten.

Lodgella on ravintola, jonka ruokalista vaihtuu päivittäin paikallisten kalastajien saaman saaliin mukaan. Rannikolla tuoreet kala- ja mustekalaruuat olivat parhaimpia, mutta toisinaan tarjolla oli myös yllättävän hyviä pitsoja. Majatalon tyyliin kuului lisätä kaikki juomat, ruuat ja aktiviteetit huonelaskulle, joka maksettiin lähdettäessä.

Mada Surf Lodgella oli ihan mahtava yhteishenki kaikkien majoittujien ja paikallisten työntekijöiden kesken ja pääsimme kuulemaan mielettömiä reissukokemuksia ja -vinkkejä muilta Madagaskarilla jo pidempään matkanneilta. Kohtaamiset matkoilla muiden samanhenkisten ihmisten kanssa ovat yksi asia, mitä kaipaan erityisesti tällä hetkellä.

mada surf lodge, surffaaminen madagaskarilla

Surffaaminen Madagaskarilla jäi yhteen päivään, mutta se ei lopulta harmittanut

Ensimmäisenä aamuna vihdoin aallot kutsuivat pitkän matkustamisen jälkeen. Meidän kahden lisäksi paikallisen piroquen kyytiin hyppäsi kaksi sveitsiläistä, joista toinen oli ensimmäistä kertaa elämässään aalloilla. Neljä lodgelta lainattua surffilautaa kyytiin, joista aloitin ujosti pisimmällä. Piroque vei meidät avomerelle sopiville aalloille, jota paikalliset kutsuvat baby bellsseiksi ja näytti käsin minkä kokoista looppia kannattaa tavoitella, jotta padlaaminen takaisia aaltojen murtumiskohtaan olisi mahdollisimman kevyttä. Ja siis jukrat sentään, mitkä surffiaallot – tavallisesti kun aaltoja saa odotella tovin, niin nyt niitä sykki tasaisella tahdilla, ettei millään ollut edes mahdollista napata kaikkia! Koin aallot myös suhteellisen ystävällisiksi ja vaihdoinkin pian huomattavasti pienempään lautaan. En muista ikinä saaneeni näin montaa aaltoa peräjälkeen.

Ikimuistoisin hetki oli ehdottomasti se, kun pääsin erään aallon päälle ja katsoin vasemmalle, jossa Samuli oli päässyt kanssani sille samalle aallolle. Pyllyt palaneina ja täysin onnesta uupuneina palasimme iltapäivällä takaisin kylään elämäni ehdottomasti tähän mennessä parhailta aalloilta.

Lopulta, virtauksien takia, varsinaisia surffipäiviä olikin vain tuo yksi. En ollut lopulta niin harmissani siitä, koska tuo yksikin päivä oli ollut ihan mieletön. Jos vielä joskus palaan Anakaoon, niin uskaltaudun ehdottomasti sille viikon kestävälle liikkuvalle surffitourille, vaikka silloin ei olisikaan varsinaista tukikohtaa Lodgessa.

Elämä Anakaossa kiehtoo omavaraisuudellaan

Kun surffaaminen Madagaskarilla jäi vain yhteen päivään, jäi päivisin paljon aikaa käydä snorklailemassa ja tutustumassa Anakaon kylään. Kylässä ihastelin päivittäin paikallisia, jotka paljain jaloin pystyivät kävelemään kiehuvalla hiekalla, kun omille varpaita hiekka tuntui polttavan jo flipflopienkin läpi. Joulukuussa oli päivittäin asteita lähes neljäkymmentä.

Eräs päivä Stefaniksi esittäytynyt mies englanniksi kutsui minut ja Samulin rannalta kylään syömään illalla hänen luokseen. Stefan luetteli kaikki meren antimet hummerin mukaan lukien ja kysyi mitä niistä haluaisimme. Uskon, että paikalliset tietävät hummerin pyydystämisen olevan ehdottoman kiellettyä joulukuun tienoilla, niiden lisääntymisajankohdan vuoksi, mutta kokeilivat silti josko me olisimme tuohon herkkuun tarttuneet. Uteliaina sanoimme kyllä illalliselle, jos hummeria ei vain olisi tarjolla.

Illalla Stefan tuli sovitusti hakemaan meitä lodgen läheisyydestä ja vei meidät sukunsa kotiin keskelle kalastajakylää. Istuimme kahdelle katettuun pöytään ja saimme oluet, minkä jälkeen pian Stefanin suvun valmistamaa barrakudaa, mustekalaa tomaattilastiikkeessa ja perunaa. Ruoka oli aivan mielettömän hyvää. Tästä jos jostain huomasi sen, kuinka paikalliseen tapaan kokatut ruuat ovat lähes aina niitä parhainpia ruokaelämyksiä matkoilla.

Anakaon kalastajakylässä on toki muutamia ravintoloita ja pieniä kahviloita, mutta suurinosa paikallisista elättää itsensä kalastamalla. Oli kiehtovaa nähdä, kuinka Stefanin perhe oli keksinyt omaperäisen tavan suoraan höytyä surffaamisen perässä kylään saapuneista matkailijoista tarjoten juuri sitä, missä he ovat hyviä ja sellaisissa puitteissa, mitkä heillä jo on. Tuntui myös hyvältä maksaa illallisesta suoraan heille, koska tiesin sen rahan ehkä todennäköisemmin päätyvän suoraan ja kokonaan Stefanin suvun käyttöön.

surffaaminen madagaskarilla, mada surf lodge

Pienen kalastajakyläyhteisö toimii tiivisti yhteen Mada surf lodgen kanssa

Anakaossa näin ehkä selvimmin sen, miten matkailu vaikuttaa pieniin kyläyhteisöihin. Anakaon kylä on vilkas kalastajakylä, jossa muutamien matkailijoiden tuomat tulot olivat selvästi nostaneet paikallisten elintasoa. Alkuun säikähdin ajatusta siitä, että majoittuisin Anakaossa ulkomaalaisten ylläpitämässä yrityksessä, mutta paikan päällä huomasin, kuinka paljon paikalliset ovat liitoksissa Lodgeen ja hyötyvät sen kautta säännöllisesti saapuvista turisteista. Lisäksi oli kiehtovaa kuulla Beniltä ja Blairilta heidän arjestaan Madagaskarilla. Siitä, miten he olivat soputuneet uuteen kalastajakylää, päässeet osaksi paikallista yhteisöä ja kuinka he nyt työllistävät monia kylän asukkaita suoraan tai epäsuoraan.

Toki matkailu on vaikuttanut Anakaoon myös negatiivisesti, sillä jo lapset on opetettu pyytämään varsin hanakasta karkkia ta rahaa matkailijoilta. Jos lapsesta saakka oppii näkemään matkailijat vain valkoisina kävelevinä karkkeina tai kolikkoina, se vain pidemmällä juoksulla kasvattaa eriarvoisuutta, eikä tule ikinä muuttamaan sitä, että me kaikki voisimme joskus kokea ihmisen ihmisenä. Vaikka lapset varsinaisia hurmureita olivatkin, en matkailun heltynyt käden ojennuksille, vaan pyrin esimerkiksi leikkimään heidän kanssaan.

Tästä matkasta on kulunut vasta tasan vuosi ja hieman jopa haikein mielin kirjoitin tätä. Haluaisin kuulla, mitä tuolle kyläyhteisölle kuuluu nyt?

Kuitenkin, jos surffaaminen Madagaskarilla tai omavarainen elämä paikallisessa kalastajakylässä kiinnostavat, niin mielelläni vastaan kysymyksiin jos olen jotain jättänyt kertomatta. Tätä matkaa suunnitellessani huomasin todella sen, miten huonosti tietoa on englanniksi saatavilla. Täältä pääset halutessasi lukemaan vinkkejä omatoimiseen matkailuun Madagaskarilla ja yleisesti maan hintatasosta.


Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa?

12 Comments

  • Extended Opportunity

    ChatGPT powered Autoresponder with Free SMTP at Unbeatable 1-Time Price! https://ext-opp.com/NewsMailer

  • Extended Opportunity

    After Generating Millions Online, I’ve Created A Foolproof Money Making System, & For a Limited Time You Get It For FREE… https://ext-opp.com/RPM

  • Extended Opportunity

    This Dude Creates Bitc0in Out Of Thin Air [CRAZY]

    I didn’t believe it either at first…

    Until i saw it works in action >> https://ext-opp.com/Coinz

    You see, Bitc0in and the entire Crypt0 market is about to go through the rough…

    Some smart people will get in now, and make massive gains,
    And some will stand and watch people make money…

    Ultimately, I want you to get in now…

    But here is the issue…

    If you put any kind of money in it now, it would be a huge risk.
    Especially if you put in money that you can’t afford to lose…

    But what my friend, Seyi, did is insane…

    He created the world’s first AI app that literally generates Bitc0in and ETH out of thin air…

    All you need to do is just connect your wallet, and that’s it…

    – You don’t need to analyze the market
    – You don’t need mining equipments
    – You don’t need to trade
    – And you don’t need to invest even a penny

    To create your account with Coinz, and start receiving daily Bitc0in & etheruem for 100% free click here >> https://ext-opp.com/Coinz

    But don’t delay, because the price of Coinz will double very soon…

    Cheers

  • I don’t think the title of your article matches the content lol. Just kidding, mainly because I had some doubts after reading the article.

  • Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you.

  • Extended Opportunity

    Elevate Learning Adventures with The Story Shack!

    A library of 200+ high-quality books tailored to the school curriculum.
    StoryShack’s Build a Book bundle features word searches, quizzes, creative coloring pages, high-quality images, and top SEO keywords.
    StoryShack’s StoryCraft Pro bundle includes the ”Melody Minds Library” with 350+ music tracks and ”AnimateMasters Pro,” offering 30+ categories of animations.
    And as if that’s not enough, here are the MEGA BONUSES:

    ✔ 100+ Mega Mazes Pack
    ✔ 100+ Sudoku Elements Pack
    ✔ 100+ Comic Book Template Pack
    ✔ 100+ Handwriting Practice Template Pack
    ✔ 100+ Kids Story Book Templates
    ✔ Canva Book Templates
    ✔ Additional beautiful content like journal prompts
    ✔ INCLUDED: The Ultimate Workbook

    Click https://ext-opp.com/StoryShack to explore The Story Shack e-Learning Collection and seize the opportunity for multiplied income!

  • Extended Opportunity

    A.I Create & Sell Unlimited Audiobooks to 2.3 Million Users – https://ext-opp.com/ECCO

  • Extended Opportunity

    A.I Create & Sell Unlimited Audiobooks to 2.3 Million Users – https://ext-opp.com/ECCO

  • Extended Opportunity

    BIG NEWS: there’s a brand new software being launched today that legally tricks AI chatbots into recommending YOUR website.

    Go check it out here ==>> https://ext-opp.com/ProfitSGE

    That’s right: Just imagine…there’s 1.5 billion people using AI chatbots every day.
    What if every time someone…

    -> Searched for “best laptops for my needs”… the AI would show them your website?
    -> Asked ChatGPT for “best doctors in my city”… it would send them to your local client’s business?
    -> Begged Google Gemini for “FAST weight loss”… you guessed it, Gemini would FORCE them to visit your site, display your affiliate offer and fill your pockets full of sales!

    This is a TRAFFIC & SEO revolution unlike anything that’s ever come before.

    This is YOUR chance to legally “hijack” traffic from 1.5 billion AI chatbots users and funnel it straight to any offer, site, product – for yourself or your clients!

    Get your copy here ==>> https://ext-opp.com/ProfitSGE

  • Extended Opportunity

    [Hot] AI Turns Any Photo, URL or Keyword into “Talking Head” Videos – https://ext-opp.com/AiTalkie

  • Extended Opportunity

    He Got 256,354 Free Views With AI…

    Can you believe it?

    People spend thousands of dollars to get that kind of result…

    My friend Kundan just did it for free…

    He only used his new app… AI ScreenSnap…

    It’s the world’s first AI app that can generate videos with the power of Video-Exclusive AI Engine…

    That can edit, record, and generate videos with just a few clicks… with zero experience…

    Click here now and watch AI ScreenSnap in action https://ext-opp.com/AIScreenSnap

  • Extended Opportunity

    Hey,

    The moment we’ve all been waiting for is finally here – GoBuildr is now LIVE! 🎉

    🌐 Create ultra-lightning-fast websites, sales funnels, eCommerce stores, and more in less than 60 seconds, with just a keyword!

    🚀 Say goodbye to the limitations of traditional page builders. GoBuildr combines the functionality of 16 different tools into one powerful app, supercharged with AI-assisted technology.

    ⇒ Click Here To Checkout Demo https://ext-opp.com/GoBuildr

  • Extended Opportunity

    Hey Guys,

    Warning: From February 2024, all existing email autoresponders will become obsolete!

    In fact, if you want to send marketing emails, promotional emails, or any other sort of emails starting in February 2024, you’ll need to comply with Gmail’s and Yahoo’s draconic new directives.

    They require regular marketers like you and I to setup complex code on sending domains… and existing autoresponders like Aweber and GetResponse are not helping: they’re requesting you do all the work, and their training is filled with complex instructions and flowcharts…

    How would you like to send unlimited emails at the push of a button all with done-for-you DMARC, DKIM, SPF, custom IPs and dedicated SMTP sending servers?

    What I mean by all of that tech talk above, is that with ProfitMarc, we give you pre-set, pre-configured, DONE-FOR-YOU email sending addresses you can just load up and mail straight away.

    We don’t even have any “setup tutorials” like other autoresponders either, because guess what: we already did all the setup for you!

    All of our built-in sending addresses and servers are already pre-warmed with Gmail and Yahoo and they’re loving us: 99% inbox rate is the average!

    ⇒ Grab your copy here! ⇒ https://ext-opp.com/ProfitMarc

  • I am currently writing a paper and a bug appeared in the paper. I found what I wanted from your article. Thank you very much. Your article gave me a lot of inspiration. But hope you can explain your point in more detail because I have some questions, thank you. 20bet

  • Hävettää tunnustaa, että asun Kaliforniassa enkä ole koskaan surffannut. Tänä kesänä muuten ensimmäistä kertaa ajattelin, että voisihan tuotakin kokeilla. Näyttää hauskalle.

    Madagaskar oli varmasti upea kokemus. Joskus ei tarvitse simppeliä prameampaa elämää kun löytää jonkunlaisen rauhan ja onnen. Kuulostaa siltä, että sinulle kävi tuolla niin.

  • Madagaskarin maisemissa on varmasti ollut upeaa surffailla ja siellä vierailu siintää jossain kaukana myös omalla haavelistalla sen ainutlaatuisen luonnon vuoksi. Tuo vesitilanne kuulostaa kovin haastavalta, mutta onneksi siihen oli keksitty keinoja. Ihania kuvia!

    • Eveliina

      Kiitos ja äkkiä Madagaskaria sinne bucket listan kärkeen! 🙂

  • Surffaamassa emme Madagaskarilla käyneet, mutta rannalla muuten kyllä – ja sademetsissä. Luonto on tuolla kyllä niin se juttu – mutta kuten sanoit, infra on aika huonoa ja paikallisten olet vielä alkeellisia, eli turistin ja paikallisten välinen elintasokuilu on suuri.

    • Eveliina

      Luonto on tosiaan se juttu ja kaupungit minimiin! 🙂 Joo, melkein meinasin kirjoittaakin tuohon postauksen loppuun siitä, että tuo Anakao ei mahdollisesti lähes olemattoman infan vuoksi ihan hirveitä ihmismassojen vyöryjä tulisi kestämään, mutta tosiaan ymmärsin paikallisten puheista sitä, että tämä uusi presidentti on palauttanut ranskan opiskelun ainoana vieraana kielenä kouluihin. Voisi ehkä siis olettaa ainakin näiden poliittisten päätösten perusteella sitä, ettei Madagaskarilla niin ehkä toivotakaan ainakaan poliittisten päätösten perusteella matkailun hirveästi yleistyvän muista kuin (ranskankielisistä maista)? tiedä sitä

  • Siiri

    Sinun blogia lukiessa pääsee ihanasti matkatunnelmiin 😊

    • Eveliina

      🙂 Kiitos!

  • Kerrassaan ihana reissu, mietin myös lukiessani, että mitä kyläläisille kuuluu. Toisaalta omavaraisina pärjäävät kriisin ylitse, jos joku ei sairastu tms. Madagaskar on niin ihana, ihan eri luokkaa kuin viereinen Mauritius, jossa itse olen ollut. Mauritius ei ole niin luontokohde tai sitten itse missasin parhaat palat

    • Eveliina

      Turismi Mauritiuksella ja Madagaskarilla taitaa olla vähän erilaista, lähinnä mieltäisin Mauritiuksen sellaiseksi all inclusive -paratiisiksi, mutta en tosiaan tiedä – varmasti paljon on annettavaa Mauritiuksellakin. 🙂 Toivon myös, että paikallisille kuuluu hyvää ja ovat pysyneet terveinä.

  • Itse en olekaan koskaan surffaillut, mutta luulen kyllä että tykkäisin. Lienee kuitenkin aika erilaista kuin lumilautailu… Olen tosiaan itsekin huomannut tuon, että Madagaskarista on varsin hankalaa löytää tietoa. Lemureita olisi kiva päästä näkemään, mutta hankalaa arvioida, että mikä olisi sopivan pituinen aika.

    Millaista snorklaus muuten oli Madagaskarilla ja millaisessa kunnossa korallit olivat?

    • Eveliina

      Surffaus on must melko oma juttunsa, vaikka onkin lautailulajeja taustalla. Toki tietty jotain hyötyjä. Tykkään surffauksesta ihan hurjasti, koska siinä on aina pientä jännitystä ehtiikö aallolle ja miten kauan se lysti kestää vai joutuuko pesukoneeseen. Me nähtiin lemureita Isalon kansallispuistossa ja Manakarassa Canal des Pangalanes -retken yhteydessä. Must tuntuu, että kaks viikkoo on aika minimi, sitä lyhyempi reissu jää melkein harmittamaan, kun on niin paljon nähtävää! 🙂

      Snorklaus oli ihan mukavaa, mutta korallit olivat nähneet parempiakin päiviä paikoin…

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top