*postaus sisältää kaupallisia linkkejä
Huhtikuun ensimmäisenä aurinkoisena viikonloppuna mietimme ystäväni kanssa jotain kivaa päiväretkikohdetta Turun lähistöltä. Ystäväni työkaveri taisi suositella Kaasivuorta, Turun eteläisen saariston korkeinta kohtaa. Kaasivuori kohoaa jopa 64 metrin korkeuteen, mikä ei ehkä kuullosta maailman suurimmalta vuorenvalloitukselta, mutta huipulta näkyy jopa Turkuun asti.
Aiemmin Nauvo on tarkoittanut minulle lähinnä Najadenia ja juhannusjuhlia vierasvenesatamassa, joten tämä rauhoittava irtiotto Nauvon jylhiin ja jäkäläisiin metsiin toi tervetullutta vastapainoa perinteisille purjehdusvisiiteille.

Huijasin, jos sanoisin Kaasivuoren olevan helposti löydettävissä.
Huolettomaan tyylimme aloimme vasta Nauvon lautalla laittamaan osoitetta navigaattoriin ja miettimään miten sinne pääsee. Matka lautalta parkkipaikalle näytti noin kolmea kilometriä ja puhelimen navi opasti meidän tyytyväisenä risteykseen, joka näytti kiellettyä ajosuuntaa. Palasimme takaisin tielle ja hetken päästä löysimme vasemmalta puolen tietä oikean Parolabackenin parkkipaikan, josta luontopolku oikeasti alkoi.
Oikean parkkipaikan tunnistaa vanhasta puisesta mäkihyppytornista. Hurjaa ajatella, että saaristossa on joskus harrastettu mäkihyppyä. Vielä hurjemmiksi mielsin kaikki kyseistä lajia harrastavat ihmiset, kiivettyäni tornin huipulle.

Karttaa olisi fiksu kurkannut ennen retkelle lähtemistä
Parkkipaikalla jätimme taas turhat taustatyöt tekemättä ja lähdimme seuraamaan muutamaa muuta retkeilijää, katsomatta mäkihyppytornin juurella ollutta reittikarttaa lainkaan. Sen olisi tietenkin voinut tehdä, sillä jo puolessa matkaa luontopolkua löysimme uudelleen samaisen kartan, josta huomattiin, että lähistöllä onkin kaksi eri luontopolkua. Olimme tietenkin sillä polulla, mikä ei vienyt lähellekään Kaasivuorta.
Turun saariston mielettömän kauniissa maisemissa ei tosin ollenkaan haitannut olla hieman eksyksissä. Maasto oli onneksi melkoisen helppokulkuista ja lähdimme oikomaan metsän läpi sille toiselle luontopolulle. Oikea polku löytyi yllättävänkin helposti.



Kaasivuoren huipulle johtava polku oli todella kauniin jylhä ja kallioinen
Matkalla saattoi astua vahingossa pieniin suokosteikkoihin, mutta sehän kuuluu ulkoilussa asiaan. Fiksu laittaisi jalkaan kumisaappaat tai muut vedenpitävät kengät.
Suosittelen lähtemään retkelle seikkailumielellä, sillä kummankaan luontopolun merkinnät eivät olleet ihan eilisen jäljiltä. Monesti piti seurata maastoa, mistä olisi joku muukin mahdollisesti joskus mennyt. Jos olisi seurannut opasteita, olisi matka ollut noin neljä kilometriä. Meille saattoi tulla hiukan lisäkilometrejä, mutta pieni seikkailu vain piristi retkeä.

Parhainta metsäretkillä on se kun mieli rauhoittuu jo ensimmäisen vartin jälkeen, kun pääsee kaupungista pois keskelle hiljaisuutta tai linnun laulua. Vielä kivemmaksi retkeilyn tekee sen, kun siihen voi yhdistää ulkoilu ja valokuvailemisen. Kuvassa oleva ystäväni on saanut olla jo ihan kyllästymiseen asti minun mallina. Kaasivuori ylitti odotukset, toivottavasti joku muukin innostuu lähtemään rauhoittumaan Nauvon kallioisille luontopoluille.
Jos haluatkin jäädä Nauvon saaristomaisemiin pidemmäksi aikaa yöpyä hotellissa, niin olen viettänyt yhden yön sekä Hotelli Lanternassa* sekä Köpmanssissa*, jotka ovat kumpikin oikein idyllisiä vanhoja puutalomajataloja vierasvenesataman kupeessa, joita ei voi kuin lämmöllä suositella.
Mihin muualle kannattaisi lähteä päiväretkelle Turun suunnalla? Kerro sun vinkit kommenteissa.
Tutustu muihinkin postauksiini Turun seudun ulkoilureiteistä klikkaamalla tästä.
Jukrat, moikataanko myös somessa?
Facebook: @korkkaritrinkassa
Instagram: @eveliinatyllinen
10 Comments
Your comment is awaiting moderation.
This article opened my eyes, I can feel your mood, your thoughts, it seems very wonderful. I hope to see more articles like this. thanks for sharing.
Your comment is awaiting moderation.
Your article helped me a lot, is there any more related content? Thanks! https://accounts.binance.com/el/register?ref=OMM3XK51
Noni, heti löytyi. Minä typerys etsin jostain syystä sitä tien toiselta puolelta.
Kiitos.
– Leo
Hei. Yritin löytää Google Mapsin ilmakuvasta tuon hyppyrimäen, mutta edes juttusi hyvien kuvien ja tekstin avullakaan en jostain syystä sitä onnistunut löytämään. Voisitko antaa vielä jotain tarkempaa tietoa sen sijainnista?
Heips! Pahoitteluni, että vastaan parin päivän viiveellä. Koita jos onnistuisit syöttämällä nämä koordinaatit Google Mapsiin: 60°11’55.9″N 22°03’28.5″E. Mitään selkeää kadunnimeä en oikein löytänyt.. Tuo Kaasivuoren virallinen parkkipaikka löytyy suunnilleen samoilta kohdin. 🙂
Se saaristo on Paraisren saaristoa johon kuuluu Nauvo,Korppoo, Houtskari ja Iniö,,Eli Paraisten saaristokaupunkia kaikki aina Utö seen saakka!! Virheellisesti aina vain puhutaan tiedotusvälineissäkin Turunsaaristo,, Voitte oikaista aina muillekkin kun mette Paraisten saaristoon Nauvoon jne. Tiedoksi kaikolle!
Voi saaristo.❤️ Nauvo on tuttu paikka, mutta tuolla ei ole tullut käytyä. Hyvä vinkki. Turusta käsin pääsee ihaniin paikkoihin. Kiva päiväretki paikka on myös esim. Kurjenrahkan kansallispuisto. Etenkin, kun nyt niitä bussejakin sinne on lisätty.☺️
Oi onpa kaunista! Ystävä on lähdössä Nauvoon kesätöihin, joten ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että lähtisin tuolla kesällä käymään <3. En ole aiemmin kuullutkaan tästä paikasta, joten hyvä vinkki :).
Kiva vinkki Turkuun, tarvitsee käydä itsekin tuolla rentoutumassa kauniissa maisemissa! Saatan jopa päivittää Hyväntoivonniemellä pomppaamani profiilikuvan yhtä näyttävään hyppyyn kun sulla 😉
Toi hymyn huulille lukiessa tuo teidän retki, vauhtia oli riittävästi, mutta ei ehkä aina oikeaan suuntaan. Asenne oli kunnossa ja mikäs tuolla kelillä oli retkeillessä saariston kauniissa maisemissa.
Tää on kyl loistovinkki, minkä kuulin itsekin ihan sattumalta! Sinne vain Rami mennää kesällä hyppimään! 😀 No sanopa muuta, eikä se mitään pimeää aarniometsää ollut, missä olisi ehtinyt karhuja pelkäämään… mutta taustatyöt voisi joskus ehkä tehdä etukäteen. Ei tosin kuulosta minun touhulta.
Kauniit maisemat! Täytyy ehdottomasti pistää korvan taakse. Metsäretket on parhautta, ja ihan elinehto itselle säännöllisesti jos kaupungissa asuu.
Maisemat on kyllä lumoavia! Mä oon sun kanssa ihan samoilla linjoilla, silloin tällöin pakko päästä hieman metsään keräämään energioita! 🙂