9 vinkkiä, kuinka matkustaa vastuullisemmin
*postaus sisältää kaupallisia linkkejä Viime vuosina on paljon pohdittu sitä, pitäisikö kaukomatkailua rajoittaa tai hillitä. Tiedostetaan turismin olevan elinkeino valtavan suurelle määrälle ihmisiä, mutta kenellä on lopulta oikeus matkustaa? Olen itsekin miettinyt paljon sitä, miksi matkustan edelleen, vaikka maailman tulevaisuus tietenkin kolkuttelee niskavilloissani. Itse en ole kuitenkaan ehdottoman joko tai -asenteen kannalla. Pyrin mielummin tiedostaen tekemään valintoja, jotta matkailusta koituisi edes jotain hyvää jollekin. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka voivat puhua intohimoisesti jostain aiheesta taukoamatta vaikka tunteja, koska ovat niin innostuneita siitä, että tuskin huomaavat ajankulua. Mulle yksi sellaisista aiheista on ollut vastuullinen matkailu. Matkailututkimus oli yliopistolla mun sivuaineista suosikkini, erityisesti kestävän ja vastuullisen matkailun näkökulmasta. Kestävän matkailu on niin kiinnostava aihe erityisesti sen monitahoisuuden vuoksi. Se huomioi koko matkan suunnitteluasteelta kohteeseen ja takaisin, mukaan lukien suorat ja epäsuorat vaikutukset muun muassa ympäristöön ja paikallisyhteisöihin. Saattaisi luulla, että matkustan itse täysin holtittomasti ja ajattelematta touhujani sen suuremmin, mutta todellisuudessa olen melko tarkka valinnoistani matkoilla. Matkailun hieman virkistyttyä pandemian varjoista ajattelinkin, että voisin kirjoittaa asiasta hieman laajemmin. Eihän kukaan ehdoin tahdoin halua mennä tekemään enemmän hallaa vielä meitä enemmän pandemiasta kärsineille? Listasin loppuun helpot vinkit kuinka matkustaa vastuullisemmin, mitä haluan vielä nopeasti avata kestävän matkailun keskeisimpiä teemoja. Sustainable development: ”Tourism that takes full account of its current and future economic, social and environmental impacts, addressing the needs of visitors, the industry, the environment and host communities” – UNTWO – Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys matkailussa Kestävän matkailun tavoitteena olisi kehittää matkailua yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa sovittuun suuntaan, eikä siis heidän kustannuksellaan. Kun puhutaan kestävästä matkailusta, on aihe matkailututkimuksessa useimmiten jaoteltu kolmeen eri aihealueeseen, jotka ovat matkailun taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset. Puhuttaessa kestävästä matkailusta tulee kaikkien kolmen osa-alueen olla huomioituna tasapuolisesti. Keskusteluissa matkailun vastuullisuus nähdään usein vain lentopäästöinä sekä muovipulloina ja pilleinä rantavedessä, vaikka aihe on oikeasti hurjasti tätä ekologista puolta laajempi. Taloudellisessa näkökulmassa keskitytään muun muassa siihen, että matkailijoilta saadut tulovirrat jäisivät paikallisyhteisöjen käyttöön, eivätkä lipuisi investointeina johonkin muuhun maahan. Sosiakulttuurinen näkökulma pyrkii esimerkiksi vaalimaan maan kulttuuriperintöä ja tapoja, unohtamatta tietenkään myös ymmärrystä ja kunnioitusta matkailijan puolelta. Sosiokulttuurisia ongelmia ovat myös esimerkiksi ne tilanteet, jolloin lapsi on saanut kerjäämällä sen verran hyvin tuloja, että perhe päättää olla laittamatta häntä kouluun, koska nyt tienaa paremmin kadulla. Vastuullinen matkailu ja kestävä matkailu kulkevat käsitteinä aikalailla käsi kädessä, mutta käsittääkseni kestävä matkailu on enemmänkin ideologia tai yhteinen tavoite ja vastuullinen matkailu keskittyy enemmänkin toimintaan. 9 vinkkiä, kuinka matkustaa vastuullisemmin: Halusinkin kirjoittaa helpoista vinkeistä, kuinka matkustaa vastuullisemmin ihan pienillä valinnoilla. Aina ei tarvitse mennä fyysisesti viidakkoon istuttamaaan puita. Tosin, oikeastaan sehän vasta kiehtovaa olisikin. 1. Kuluta paikallisiin palveluihin ja jätä arvostelu Mulle on matkoilla aina tärkeää yöpyä paikallisten omistamissa paikoissa, syödä paikallisissa ravintoloissa ja kuluttaa muutenkin paikallisten palveluihin. Kansainväliset puljut aina houkuttelevat katukuvassa herkästi trendikkyydellä, mutta paikallisten paikat ovat usein myös hurjasti edullisempia. Paikallisten ruokapaikoissa myös käytetään todennäköisemmin paikallisia raaka-aineita. Parasta matkailussa on myös se, kun saa tutustua ihmisiin heidän omassa rakkaassa ympäristössä. Miten innolla he ottavat vastaan, kertovat arjestaan ja esittelevät omaa arkeaan. Paikallisten palveluiden suosiminen on myös taloudellisesti vastuullisempaa matkailua, sillä matkailijoilta saadut tulot siirtyvät todennäköisemmin suoraan eteenpäin paikallisyhteisössä. Majatalon omistaja esimerkiksi saattaa ostaa matkailijalta saaduilla rahoilla kalaa kalastajalta tai mangoja torilta, jolloin myös hekin pääsevät epäsuorasti hyötymään matkailijoista kyseisellä alueella. Kansainväliseen hotelliketjuun rahansa laittaessa saa ehkä hienompia fasiliteetteja, mutta rahat saattavat lipua ulos maasta investoinneiksi seuraaviin hotellikomplekseihin. Ja onhan ne nyt aika sieluttomia paikkoja, eikö? Jos siis voit, niin suosi matkoilla paikallisomisteisia palveluita ja jätä lähtiessäsi arvostelu. 2. Matkusta kauden ulkopuolella Varsinaisen matkustuskauden ulkopuolella matkustaminen on ihan hitti jo sen vuoksi, ettei muita matkailijoita ole niin paljoa ja hinnat ovat pääsesonkia alhaisemmat. Päivisin saattaa sadekuuro hieman yllättää, mutta eikö pieni sade vain piristä? Kauden ulkopuolisella matkailulla on myös se etu, että matkailun tulovirrat olisivat ympärivuotisia. Pelkästään jo Lapin matkailussa yksi suurimmista ongelmista on matkailun sesonkiluonteisuus. Kausityöntekijöiden hankkiminen ja kouluttaminen on suuri haaste ja samat työntekijät harvoin palaavat seuraavaksi kaudeksi. Lisäksi kauden aikana pitäisi saada säästettyä tarpeeksi rahaa kassaan, jotta selviää hiljaisen kauden yli. 3. Eläinaktiviteetit kannattaa harkita kahdesti, ehkä jopa kolmesti Aktiviteetit best, mutta eläinaktiviteettien kohdalla pidän itse aika korkeaa rimaa. Suosittelen tutustumaan etukäteen yrityksen tai järjestön taustoihin ja arvoihin. En halua kannustaa paikallisia tekemään vääryyttä eläimille, kuten esimerkiksi elefanteille on tehty jo pitkään, jotta matkailijoita pysyvät viihsytettyinä hinnalla millä hyvänsä. Safareilla Sri Lankassa kuulin kymmenien jeeppien ajavan aivan liian lähelle villejä eläimiä, jotta matkailijat saisivat täydellisen kuvan. Madagaskarilla olisi saanut illalliseksi paikallisessa kylässä hummeria, vaikka sen pyytäminen oli siihen aikaan tiukasti kielletty sen lisääntymisajan vuoksi. Sääntöjä ja kehotuksia ei ehkä kuunnella niin tarkasti, jos valistumaton matkailija on valmis jostain lystistä maksamaan tai edes antamaan paremman arvostelun. Siksi myöskin matkailijan pitää kantaa vastuu omista valinnoistaan. Huolimatta siitä, että olen skeptinen eläinaktiviteettien suhteen, niin kansallispuistojen safarimaksut tuntuvat usein menevän alueen eläimien ja heidän asuinalueen suojeluun, joten esimerkiksi Afrikan safareiden puistomaksuilla voi tietää tehneensä myös jotain hyvää! 4. Muista, että se mihin matkustat, on jonkun koti – kohtaa hänen ympäristönsä yhdenvertaisesti On kunnioittavaa tutustua maan tapoihin ja kulttuuriin ennen matkustamista, jotta ei tietämättömyydellään loukkaisi paikallisia omalla käytöksellään tai pukeutumisellaan. Omasta mielestäni matkojen parhaimpia hetkiä ovat olleet aina ne tilanteet, kun on päässyt kohtaamaan paikallisen ihmisen ja kuulemaan häneltä paikallisesta arjesta ja kulttuurista. Kannattaa siis olla avoin ja unohtaa vanhempien kiellot olla juttelematta tuntemattomille. Ainakin päiväsaikaan. Kovin hedelmällistä ei ole vertailla maan eroavaisuuksia meille totuttuun tai puhua arvottavasti meistä ja heistä, koska perimmiltämme me kaikki kuitenkin haluamme samoja asioita: rakastua, olla onnellisia ja pysyä terveinä. Se vuoksi onkin tärkeää kohdata ihminen ihmisenä, jotta voisimme jatkossa kohdata maailman yhdenvertaisempana. 5. Jos ei erikseen kielletä hyppimästä historiallisesti merkittävän kulttuurikohteen seinämillä, eikö se ole siis sallittu? Olen itse aina roikkumassa kaikkialla ja tekemässä kärrynpyöriä marketeissa, mutta pyrin aina hillitä itseni aina kaikissa kulttuurillisesti merkittävissä kohteissa. Noin seitsemän vuotta sitten kävin Angor Watissa ja kiipeilin siellä silloin itsekin kaikilla muinaisilla kielekkeillä, kun sitä ei oltu erikseen kielletty. Sittemmin olen ymmärtänyt, että jos tuhansia ihmisiä päivässä kiipeää tai istuu näillä jyrkänteillä, niin mitä niistä on enää jäljellä seuraavien satojen vuosien päästä? Olen huomannut, että on hyvä muistaa olevansa vieraana ja nauttia vieraanvaraisuudesta. 6. Kunnioita luontoa – mikä ei sinne
9 vinkkiä, kuinka matkustaa vastuullisemmin Read More »



