Manakara – tirkistelyturismia vai yhdenvertaista uteliaisuutta

Keräilen oksia ja muita roskia hiuksistani. Manakara on tähän mennessä näyttäytynyt Madagaskarilla vierailemistani kylistä täysin erilaiselta muihin verrattua. Manakara on kolonialismin aikoina ollut ranskalaisten lomaparatiisi. Nykyisin matkailijat, kuten mekin, saapuvat kylään suurimmaksi osin elämyksellisen junamatkan vuoksi. Kaduilla on saanut kulkea hämmästyttävän rauhassa. Kulunut päivä on saanut minut kokemaan ennen kaikkia aitoja kohtaamisia ja hymyjä, mutta myös varsin ristiriitaisia tunteita. Miten kohdata paikalliskulttuuri yhdenvertaisesti ja heidän vieraanvaraisuuttaan ja omaa rauhaa kunnioittaen?

Päällimmäisenä muistan päivän aikana tapaamani lapset ja heidän silmistään loistavan aidon kiinnostuksen ja uteliasuuden, mutta myös välittömän kyvyn innostua uusista tuntemattomista ihmisistä – ilman yhteistä kieltä kommunikoida. Mahdatko olla nähnyt Anthony Bourdainin Parts Unknown jakson Madagaskarilta, jossa hän illallistaa paikallisten kanssa aallonmurtajan läheisyydessä sijaitsevassa kalastajakylässä?

fisherman

Ehkä osin hänen jalan jäljissään kävelin tänään Samulin kanssa rantaa pitkin kohti tuota televisiosta tuttua kalastajakylää.

Madagaskarilla matkailu on vielä aivan lapsen kengissä, ymmärtämäni mukaan osin turismia heikohkosti tukevan presidentin takia, mutta ei voi kieltää maan kehittyvän taloudellisella tilanteen sekä tiedon ja taidon puutteella olevan myös jarrujaan pelissä matkuilun kehityksen suhteen. Manakara tarjoaa palveluita melkeipä täyttämään ne paikallisten toiveet ja tarpeet. Perinteisen ja tutun matkailuinfrastuktuurin puuttuessa on hankala toisinaan huomata rajaa, mihin on sallittua mennä, tuntien olevansa kaikille yleisellä alueella. Miten erottaa rajan tunkeilun ja uteliaan kyläsuunnistuksen välillä? Ajattelin, että niin pitkälle on ok mennä, kun hymyyni vastataan hymyllä.

Kalastajakylän keskellä oli pieni kioskiravintola, johon pysähdyimme lounaalle. Paikka oli selvästi ainostaan paikallisille ja meidän sisään sain kokea lähes kummastuneita katseita siitä, mitä me länsimaalaiset oikein olemme päivittelemässä heidän ehkä vaatimattoisempaa majaa. Aiempaan kokemaani Madagaskariin verrattuna mitään ei yritetty tuputtaa, vaan sain ihan parhain osaamineni käsimerkein näyttää toivovani jotain syötävää vitriinistä. Muualla Madagaskarissa en ollut itse päässyt olemaan se kaupanteon aktiivisempi osapuoli. Ruoka oli mahtavaa. Saatoimme olla jo tekemässä pikku hiljaa lähtöä takaisin majapaikkaamme, kunnes kahvin aikana kioskiin saapui paikallinen mies ja muutama lapsi. Meidän aloitteesta kysyimme, haluaisivatko he pelata pöytäjalkapalloa yhdessä. Ja niin sitä pelattiin. Oli todella mahtava nähdä, kuinka yhteinen aktiviteetti loi niin aidon ja välittömän tilanteen, vaikkemme ymmärtäneet toistemme kieltä ollenkaan. Kuinka taitavia kylän lapset lajissa olivatkaan.

Hiljalleen välillemme oli ehkä syntynyt jonkinasteinen tuttavuus. Meillä oli ehkä edelleenkin vahva olo siitä, että olemmekohan jonkun takapihalla vai vielä yleisellä alueella, mutta kioskista tuttu mies ja lapset johdattelivat meitä rannalle. Lapset vetivät minut kädestä mukaan leikkeihinsä. Lapsen tavoin innostuin heidän kanssaan voimistelemaan rannan rinteessä. Pidin heille pienimuotoista käsilläseisotatreeniä ja he näyttivät minulle mielettömän siistejä bäkkäreitä rantapenkereeltä. Kierimme kilpaa takaperinkuperkeikkoja rantahietikossa ja pystyin näkemään aidon touhuamisen ilon lasten silmissä, vaikka olimme vasta tavanneet. Mekko ja kasvot saattoivat menossa hieman sotkua, mutten antanut sen haitata.

manakara

Palattuamme keskemmälle rantaa oli tullut kyläläisten aika nostaa verkot vesiltä vetämällä niitä rannasta.

Tuntui, kuinka koko kylä oli tullut ihailemaan päivän saaliin nousemista vedestä. En taaskaan oikein tiennyt miten olla. Minulla oli vahvasti olo, ettei minun ehkä kuuluisi olla täällä, vaikka sainkin paljon uteliata hymyjä ja ystävällisiä tervehdyksiä ranskaksi. Kylän nuoret naiset katsoivat hieman kummaksuen rantahietikossa voimistelusta mustuneita käsiäni ja kasvojani saattaen minut kyläläisten huvittuneiden katseiden alla mereen pesulle. Koin hetken ehkä tavallaan hieman nöyryyttävänä, sillä juuri aiemmin heittäytyessäni voimistelemaan olin saanut kokea aidon huvin ja ikimuistoisia hymyjä lasten kanssa. Saatoin käytökselläni kuitenkin rikkoa jotain naisten käytökseen liittyviä normeja tietämättäni. Pesuhetken jälkeen ihastelimme hetken kalastusta jatkaen hiljalleen matkaa kohti majapaikkaa. Kylän lapset pitivät edelleen kädestä ja koittivat aktiivisesti keskustella.

Kun pääsimme sen verran pitkälle, etteivät lapset enää ilmeisesti saaneet jatkaa pidemmälle, heilutimme heille. Kioskista tuttu mieskin oli hännystellyt matkassa kaiken tämän ajan. Se, mitä meille oli lopulta järkyttävintä, oli miehen tapa hyökätä kohti lapsia yrittäen potkia heitä, samalla yrittäen näyttää ehkä coolilta meidän silmissämme. Omia toiveitaan hänelläkin selvästi oli meidän suhteen.

Hyvästellessamme lapsia, yksi heistä näytti kahdella sormella sen tutun merkin. Monien yhteisten leikkien jälkeen rahan toivomisen tullessa kuitenkin kuvioihin, harmittelin mielessäni jälleen kuilua, josta ei vain tuntunut pääsevän eroon. Mietin mielessäni vastuutani matkailijana olla ylläpitämättä kulttuuria, jossa lasten leikkiminen kanssani ei tapahtuisikaan aidosta hölmöilyn ilosta, vaan ulkoisesta motivaatiosta. Kun leikkiminen alkaisi käymään työstä ja tavan yleistyessä myös tulevaisuudessa, iskostuvat lapselle jo pienestä pitäen eriarvoistavat mielikuvat matkailijoiden kohtaamisesta.

*** tutustu muihinkin postauksiini Madagaskarilta klikkaamalla tästä***


Jukrat, moikattaisiinko myös sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

2 Comments

  • Thank you very much for sharing, I learned a lot from your article. Very cool. Thanks. nimabi

  • Your article gave me a lot of inspiration, I hope you can explain your point of view in more detail, because I have some doubts, thank you.

  • Eveliina

    No ehdottomasti ja olen samaa mieltä. Madagaskar on maana kuitenkin niin erityinen, että turismia on ja tulee luultavasti siellä myös tulevaisuudessa olemaan! En tiedä tästä sen enempää, kuin mitä muutaman paikallisen keskusteluista ymmärsin. Uusi presidentti oli palauttanut ranskan kielen kouluihin, vaikka edeltävä presidentti oli tuonut jo englannin opiskelun hetkeksi oppimääriin. Nykyisin siis englantia puhuu aivan murto-osa, ranskan kielen vallitessa.

  • Hieman ikävää, että presidentti ei tuo turismia. Madagaskarin kaltainen maa, jos joku, hyötyisi varmasti turistien maahan tuomista ariaryista.

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top