Eveliina – Sivu 6 – Eveliina Tyllinen

Täydellinen päivä Portossa

Miten viettää täydellinen päivä Portossa, kun aikaan on vain yksi päivä? Tämä olkoon tietenkin mielipideasia, mutta jos jonkun vinkin antaa saan, niin älä liiemmin suunnittele päiväohjelmaa. Liian tiukat aikataulut eivät anna oikeuksia Portolle, jonka kanssa parhaiten mielestäni ystävystyy, kun vain seuraa omia aistejaan. Mikä näyttää mielenkiintoiselta? Mistä kuuluu tuo kiehtova livemusiikki? Missä tuoksu noin hyvälle? Tekeekö mielesi matkustaa idyllisen vanhan ratikan kolkkeessa merelle, katsella vanhan kaupungin toinen toisiaan upeampia kaakeleita vai maistella rauhassa erilaisia portviinejä tunnelmallisessa ravintolassa Douro-joen rannalla? Spontaanius kunniaan, siitä on täydellinen päivä Portossa tehty. Odotukset nähtävyyksistä lensivät romukoppaan ja annoimme Porton hurmata ihan sen omalla charmillaan. Sanotaanko näin, että Porto on kaupunki, jolla on sellaista karismaa, jota harva pystyy ihastumatta vastustamaan. Myöhäinen aamubrunssi, portviinillä tietenkin Olimme saapuneet myöhään edellisenä iltana ja käyneet ainoastaan syömässä vanhassa kaupungissa. Hostellin paperiset seinät päästivät lävitseen jos jonkinmoisia ilon ääniä koko yön. Pitkän aamun jälkeen astuin ensimmäistä kertaa kadulle ja sain ihailla kaupunkia koleassa päivänvalossa. Vanhan kaupungin kapeat ja tunnelmalliset kujat eivät turhaan olleet hehkutustansa ansainneet. Toistuvasti katseeni kiinnittyi hurmaaviin pastellinvärisiin kaakeleihin talojen julkisivuissa. Olisin voinut niillä kaikilla laatoittaa kuvitteellisen unelmakotini kylpyhuoneen, ehkä myös naapurinkin. Pienen tovin hämmästelimme ympärillemme, ehkä etsien samalla jotain kutsuvaa aamiaispaikkaa auringossa. Päivä ei ollut turhan lämmin, mekon pukeminen on virhe viimeistään auringon laskettua. Onneksi olin pakannut farkut mukaan käsilaukkuuni, mekon helman voisi helposti kääriä housujen sisään. Tovin pyörimisen jälkeen löysimme paikan auringosta. Tilasimme tomaattikeittoa, portviiniä, persikkamehua, toastin ja kahvin, vain koska aamupala-aika oli kuulemma jo mennyt. Aamupalalla, tai ehkä pikemminkin lounaalla, päätimme, että lupaisimme kokeilla mahdollisimman montaa erilaista portviiniä. Portviini on Portossa vähän sama kuin sampanja Rankassa shampanja-alueella. Sitä ei voi tehdä missään muualla maailmassa. Olin utelias kyseistä viiniä kohtaan ja halusin tietenkin päästä tämän kaupungin ylpeyden kanssa parempaan tuttavuuteen. Se olkoon tämän päivän agenda, sen kummemmin ei huvittanut pakollisuuksien perässä juosta. Ratikka 1, tunnelmaa jostain paljon tuonnempaa Päivän ensimmäisen aterian aikana olin ihaillut vieressä ylvään kolkkeasti liikkuvaa todella autenttista vanhaa ratikkaa. Siihen oli ehdottomasti päästävä kyytiin, meni se minne tahansa. Laskun maksettumme hyppäsimme ratikkapysäkille. En ollut ehtinyt edes istumaan pysäkille, ennen kuin ystävällinen mies tuli kertomaan kaiken mahdollisen käytännöninfon ratikan ja muun julkisen liikenteen kommervenkeistä. Kuuntelimme siihen asti hänen tarinaansa, kunnes pysäkille tuli muutama muukin kuuntelemaan samaa tarinaa. Odottelimme ratikkaa ehkä kymmenisen minuuttia ja sama mukava mies houstasi kaikki pysäkille saapujat. Vihdoin ratikan saavuttua, mies kertoi vielä kertaalleen sen, että ratikka ottaa kyytiin pysäkin oikealta puolelta vaikka se saapuukin vasemmalta raiteelta. Tämä oli kuulemma päätepysäkki. Sen jälkeen hän hyppäsin ratikan kyytiin kymmenen metrin matkan ajaksi, vaihtoi ratikan kulkusuunnan kiskot toisin ja palasi toisilla raitella taasen pysäkin eteen. Hyppäsimme innolla ratikkajonoon, kunnes kuulin lämpimän kuiskauksen takaani: ”olisiko sinulla antaa muutama kolikko ruokaa varten, olen koditon,” sanoi tuo tuttu mies. Hämmästyin. Olin luullut miehen olevan jokin ratikka-avustaja tai turistiopas, mutta ymmärsin siinä tilanteessa hänen itse luoneen ammatin itselleen. Näin hänen saavan rahaa myös muutamalta muultakin, joten oletan hänen pääsevän paikallisittain tuolla jopa ihan hyville liksoille, ratikka kun saapui aina vartin välein. Hetken olin ihmetellyt, miksi ratikankuljettaja ei ollut siirtänyt kiskoja, mutta oletettavasti heillä oli jonkin sortin yhteisymmärrys tämän miehen kanssa. Ratikka kolkotti pitkin Douro-joen rantaa aina merelle asti. Päätepysäkillä hyppäsimme pois. Ihailimme kalastajia rannan varrella, katselimme jyllääviä aaltoja ja ihailimme ranta-asuntojen söpöjä parvekkeita. Istuimme toviksi rantaa erääseen ravintolaan kuuntelemaan meren pauhaamista. Bussi takaisin keskustaan ja taasen aistien vietäväksi Mies ratikkapysäkillä oli kertonut, että bussilla pääsisi nopeammin ja edullisemmin takaisin keskustaan. Noudatimme hänen neuvoaan. Vanhan kaupungin päätepysäkillä hyppäsimme taasen ulos ja katselimme vilskettä ympärillämme. Vastarannalla jokea myöden kulkeva gondoli näytti sen verran kiehtovalta, että lähdimme kävelemään Dom Luís I -sillalle, jotta pääsisimme vastarannalle. Silta on yksi Porton ylpeyksistä. Se on kaksi kerroksinen, eli kaupungista pääsee kahdelta eri korkeudelta liikkumaan toiselle puolen joen. Matka sillan yli meni melko verkkaisesti, koska auringonlaskun aikaan täydellisen valon kohdalla en malttanut olla ottamatta kuvia ja videoita kymmenittäin eri kohdista. Täydellinen päivä Portossa jatkui, kun akustinen livemusiikki kuului etäisesti sillan toisessa päässä ja päätimme seurata melodiaa. Läheisille kalliolle päästyämme istuimme hetkeksi kuuntelemaan rentoja covereita. Katumuusikon taustalla sai ihailla Portoa kauniissa pastellinvärisissä sävyissään. Hetki oli kaunis, mutta gondoli kutsui ja siirryimme hieman vastentahtoisesti jonottamaan gondoliin. Gondolimatka itsessään oli ihan mukava, mutta matka saattoi viehättää enemmän vastarannalta katsottuna. Kiertelimme hetken markkinoilla, jotka olivat jo sulkemassa, kunnes meille tuli mies kysymään, olisimmeko kiinnostuneita portviini-tastigista. Katsoimme kysyvästi toisiamme, minkä jälkeen nyökkäsimme innostuneena hänelle. Jos joku kysyy kiinnostaako portviini-tasting, vain hölmö kieltäytyy Olen aina ollut melko nirppa kaikkien makeiden viinien suhteen, joten en ollut antanut niille kunnolla edes mahdollisuutta. Olin siis enemmän kuin innoissani mahdollisuuden käveltyä suoraan syliini. Portossa on lukuisia portviini-tiloja ja niistä kiinnostuneen kannattaa varmasti tutustua eri tiloihin ja päättää etukäteen kenen tiloissa haluaisi vierailla. Joen toiselta puolelta löytyy kymmenittäin eri tuottajia, jotka kaikki kutsuvat luokseen. Viinitila, jossa me vierailimme kierroksemme, oli Quinta dos Corvos – pieni tilapuoti, joka tuotti portviiniä pääosin pieniä määriä, joista ei paljoa riittänyt ulkomaille vientiin. Maksoimme 10€ kolmen viinin tastingista ja tilakierroksesta. Seurassamme oli myös yksi amerikkalainen pariskunta. Opin paljon portviinien historiasta ja tekotavasta. 1700-luvulta saakka portviini on ollut nimenä suojeltu ja kyseistä nimeä saa käyttää ainoastaan Douron laaksossa valmistetusta portviinistä. Portviini luokitellaan pitkälti iän perusteella. Alle kymmenen vuotta tynnyrissä kypsyytetyt viinit luokitellaan rubyiksi, kun taas yli kymmenen vuotta kypsytetyt viinit ovat tawnyja. Rubyt ovat luonnollisesti edullisimpia. Portviini on tunnetusti punaista, mutta monilla tiloilla on sittemmin aloitettu tuottamaan myös valkoisia portviinejä. Portviiniin lisätään käymisprosessin aikana vahvaa alkoholia, joka keskeyttää käymisen ja luo ominaisen vahvan makean maun viiniin. Tastingissa pääsimme maistelemaan yhtä valkoista ja yhtä punaista nuorempaa portviiniä, kuin myös late bottled vintage – viiniä, joka oli viihtynyt tynnyrissä kuusi vuotta. Viimeisin oli ehdottomasti maistuvin ja hienostunein, makeus ei enää tuntunut yhtä dominoivalta, vaan viinistä saattoi jo huomata paljon muitakin aromeja ja ulottuvuuksia. Kierroksen aikana opas kertoi tarinan siitä, että Porton alueella on kuulemma tapana ostaa lapsille syntyessä portviini-pullo, jonka annetaan ikääntyä siihen saakka, kun lapsi on esimerkiksi 18-vuotias. Tietyt portviinit paranevat ikääntyessään. Kierros oli todella mielenkiintoinen, vaikka minusta ei vielä selkään jälkeen tullut suuri makeiden viinien ystävä. Kohteena maailma – blogin Rami vieraili myös hetki sitten Sandemanin portviini-tilalla, hänen kokemuksen voit lukea täältä. Illan edetessä harmitti, että täydellinen päivä Portossa oli pian

Täydellinen päivä Portossa Read More »

Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus

2 kommenttia / Kerran elämässä, Portugali / Eveliina

*sisältää kaupallisia linkkejä Keskellä saarta mahtavasti kohoava Portugalin korkein vuori Pico vangitsee välittömästi huomion. Tulivuoren rinteitä verhoavat tuuheat kuusimetsiköt, jotka korkeuden laskeutuessa vaihtavat asuaan lukuisiin laavakiviin. Ainoastaan kivet koristavat tulivuoren ylväitä korkeuksia. Nielaisen hieman, sillä tulivuorelle kiipeäminen on yksi niistä syistä, mikä sai meidät tänne oikeastaan edes saapumaan. Trooppisen lämmin tuuli puhaltaa kasvoilleni ja mietin, että tulikohan nyt otettua turhan kova haaste vastaan. Vuorikiipelijänä olen täysin noviisi, vaikka luonnossa muuten jonkin verran kolunnut olenkin. Tulivuori on Portugalin korkein vuori. Se kohoaa 2351 metrin korkeuteen. Picolla, Portugalin korkeimman vuoren äärellä, miten ja miksi? Kahden viikon loman aikana tiesimme, että ei ole mielekästä lähteä tutustumaan kaikkiin yhdeksään Azoreiden saareen. Reissustressin välttämiseksi päätimme matkustaa ainoastaan kahdelle saarelle, San Miguelille ja Picolle. Pico ei valikoitunut matkakohteeksi ihan sattumalta. Saariin tutustuessa tulivuorelle kiipeäminen alkoi kiehtoa niin paljon, etten saanut sitä enää mielestäni. Kiipeämisen haastavuutta ja rankkuutta parjattiin lukemissani kokemuksissa, mutta huipulle pääsemisen tunnetta ei kuulemma voita mikään. Kuka ei pitäisi haasteista ja niiden voittamisesta? Picon piti olla Azoreiden saarista ensimmäinen, jolle matkustan. Sattuikin kuitenkin niin, ettei meidän lento Lissabonista voinut laskeutua Picolle suurten tuulien vuoksi, joten lento laskeutuikin viereiselle Faialin saarelle. Siinä tunsi oman pienuutensa keskellä Atlantin valtamerta, kun luonnonvoimat puuskuttivat menemään oman tahtonsa mukaan. Hieman olisin kaivannut jotain ohjeita yleisiä ohjeita englanniksi siitä, kuinka Faialilta on tarkoitus siirtyä Picolle. Muita matkustajia seuraamalla pääsimme perille, lentoyhtiön piikkiin lautalla. Matka oli meriteitse vain kymmenisen kilometriä. Hieman olimme suunniteltua myöhemmin perillä saaren pääkaupungissa Madalenassa, mutta mitäpä se haittasi. Ehdimme käydä lounaallakin Hortassa, joka on Faialin pääkaupunki. Meidän oli tarkoitus viettää saarella neljä päivää. Neljä päivää muuttuikin viideksi. Luonnonvoimien mahtia ei kannata vähätellä Sanotaan, että Azoreilla on mahdollista kokea kaikki vuoden ajat samana päivänä. Nähtyäni trooppisen ja aurinkoisen hellepäivän muuttuvan sekunneissa hyytävän tuuliseen kaatosateesen ja sumuun, en epäile tuota hetkeäkään. Sään mahtia ei sovi Azoreilla aliarvioida. Ensimmäisenä aamuna Picolla katsoimme säätutkasta tummanpuhuvia symboleja, ikkunaan piiskaavaa sadetta ja tuolin selkämyksellä odottavia Goretex-housuja. Eväsleivät valmiina repussa valmistauduimme kiipeämiseen ja ajoimme vuokra-autolla vuoristomajalle. Lukuisat tulivuoren rinteillä laiduntavat lehmät toljottivat meitä lotimärkinä. Vuoristomajalla mies kertoa ystävällisesti, ettei kiipeämien olisi tälläisellä säällä missään nimessä suositeltavaa. Kuulemma ennusteet näyttävät parempaa säätä kolmen päivän päästä. Kakistelin siinä tovin sisukkuuden ja järkevyyden välillä, kunnes järjevyys vei voiton. Ajoimme takaisin laaksoon samojen lehmien toljottaessa edelleen yhtä apeilla ilmeillään. Meidän oli tarkoitus viettää Picolla neljä päivää. Siinä ajassa ehtii varmasti hyvin kiipeämään vuorelle ja näkemään saarta, jos jalat vielä kantavat, ajattelimme. Neljä päivää muuttuikin viideksi, koska sää ei tehnytkään odottamaani ihmeparannusta. Siirsimme lennot. Pico ei ole pelkästään tulivuori, saarella on nähtävää paljon enemmänkin Valmiit eväät repussa päätimme etsiä jonkin muun, hieman vähemmän vaarallisen retkikohteen sinä harmittavan sumuisen sateisena ensimmäisenä päivänä. Vain reilun 13 000 asukkaan Picolla on onneksi muutakin nähtävää ja koettavaa, kuin tulivuorelle kiipeäminen. Ajoimme Lajesin kylään toiselle puolelle saarta ja vierailimme valaanpyyntimuseossa. Sunnuntain kunniaksi sisäänpääsy on kuulemma ilmainen. Vierailu museossa auttaa ymmärtämään syitä, miksi valaanpyynnillä noin eristäytyneissä oloissa on ollut merkitys. Valaasta on saanut paljon syötävää, verta ja rasvaa, joista viimeisintä on käytetty esimerkiksi öljylamppuissa, maaleissa ja kosmetiikassa. Historia tuon brutaalin tavan takana oli melko mielenkiintoinen, vaikkakin myös puistattava. Museon ja pienen kahvittelun jälkeen totesimme sateen hieman laantuneen. Eväät olivat vielä syömättä ja mieli kaipasi sellaista kunnon seikkailua. Sitä saimme, kun valitsimme auton suunnaksi vuorilla sijaitsevan Rosada-järven. Sumu paiskautui vasten tuulilasia kaatosateen kera heti korkeuden hieman noustua. Puuskittainen tuuli heilutti autoa, kun kapeilla teillä koitimme löytää järvelle. Pääsimme järvelle, vaikka eihän sinne ajamisessa ollut siinä mörönilmassa mitään järkeä. Näkyvyys oli niin huono, ettei huomattu kääntöpaikalla ollutta lähes metristä kuoppaa, ennen kuin molemmat eturenkaan olivat humahtaneet sinne. Polvet kurassa koitimme tunkin avulla saada auton kuopasta ylös. Fiilis oli melko toivoton, sillä vuorilla ei ollut juuri kuuluvuutta tai muuta liikennettä. Meillä kävi kuitenkin tuuri. Oli lehmien ruokinta-aika, ja paikallinen maanviljelijä pariskunta veti meidän Fiestan sieltä kuopasta ylös. Sanoja ei juuri vaihdettu ja autokin säästyi jäljiltä. Yltäpäätä kurassa, syke koholla ja vieläkin tilanteesta häkeltyneinä me siinä söimme eväät autossa, tuon pahamaineisen kuopan vieressä. Picolla voisi myös… … käydä viinimuseossa tai käydä viininmaistelussa paikallisilla viinitiloilla. … Madalenassa on kiva viiniravintola Garrafeira a vila, heiltä saa esimerkiksi Picon saaren viiniylpeyttä: Verdelhoa. … ajella ympäri kaikki saaren näköalapaikat (=miradouro), ne ovat kaikki aivan kuin jostain toisesta maailmasta. … käydä uimassa luonnonaltaissa (=piscina natural) turvassa Atlannin alloilta. … käydä päiväretkillä Faialilla ja Sao Jorgella lautalla. Miten varustautua tulivuorelle kiipeämiseen? Picolle on mahdollista kiivetä joko oppaan kanssa tai ominpäin. Ominpäin kiipeämistä eivät kovin tuntuneet suosittelevan, koska pelastuskustannuksilla peloteltiin muutamaankin kertaan. Olimme varanneet netistä kiipeämisen kahdelle etukäteen jo ensimmäiselle päivälle, mutta siirsimme sitä puhelimitse aina päivällä eteenpäin, kunnes sään puolesta kiipeäminen olisi edes jokseenkin suositeltavaa. Picolla kannattaa katsoa tulevaa säätä tästä palvelusta, siitä näkee hyvin milloin tulivuorelle kiipeäminen on järkevää. Samaa nettisivua he käyttivät myös vuoristomajalla. Jos olet epävarma säästä, kannattaa soittaa vuoristomajalle ja kysyä heidän mielipidettä. Joulukuun aikoihin Picon huippu saa valkoisen lumipeitteen, joten kiipeäminen ei ole mahdollista vuodenympäri ilman erityisvarusteita. Ajankohtaista infoa tulivuorelle kiipeämisestä, sekä itse kiipeämisen etukäteisvarauksen löydät täältä. Sieltä näkee myös vuoristomajan sen hetkiset aukioloajat, yhteystiedot ja osoitteen. Huipulle kiipeäminen maksaa muutaman kympin. Kannattaa myös tutustua mahdollisuuteen yöpyä kraaterissa, niitäkin on tarjolla! Me oltiin aivan liian juosten liikkeellä sitä varten, mutta jos olisi suunnitellut matkan huolellisemmin, olisimme varmasti tarttuneet tähän. Näin jälkikäteen voin tuumata, ettei tulivuorelle kiipeämisen varustautumista kannata kovin paljon aliarvioida. Turvaa toi vuoristomajalta lainaksi saatu GPS-paikannin, jolla pystysi pyytämään apua tarvittaessa. Varustuksen puolesta ymmärsin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa vaelluskenkien merkityksen, kun olin jo kyllästymiseen asti rullaillut vierivillä ja liukkailla kivillä tavallisilla tennareillani. Ihailin jopa sellaista vaellussauvaa, jollainen näytti toisilla hieman kokeneemmilla kiipeilijöillä olevan. Eväiden kannattaa todella olla jotain energiatasoja ja motivaatiota nostattavia. Pakkauslista: … eväät ja ainakin 2 litraa vettä henkiköä kohden … veden- ja tuulenpitävät housut ja takki … jotain lämmintä, huipulla voi olla viileää … hyvät (vaellus)kengät … aurinkolasit ja aurinkorasvaa … kamera ja muut Tulivuorelle kiipeäminen vaatii nelinkontin menoa Vihdoin koitti paljon jännitetty kiipeilypäivä. Pico paistatteli täydessä auringossa, vain muutama ohut pilviharso liehumassa sen laitamilla. Mieli täynnä tarmoa, reppu pullollaan evästä ja aurinkolasit silmillä seurasimme kivikkoista, alati jyrkkenevää polkua, kohti tulivuoren huippua. Ehkä noin kymmenen muutakin kiipeilijää oli matkalla ylös, mikä oli aika vähän siihen

Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus Read More »

Kuinka mahdollistaa irtiotto arjesta?

6 kommenttia / Matkaunelmia / Eveliina

Huomasin elokuussa, etten oikeastaan voinut niin hyvin, kuin voisin. Mikään ei tavallaan ollut huonosti, mutta huomasin tehneeni viimeisen vuoden ajan enkä turhan paljon töitä, ahdistuvani omistamistani asioista ja kaipaavani ihan kunnollista irtiottoa arjesta. Halusin karistaa aikuisuuden pölyt toviksi, mutta sen opiskelijan huolettomuuden saavuttaminen tuntui jo menneeltä junalta. Yllätyin ymmärtäessäni sen, että nyt kun en ollut enää opiskelija, lähteminen ei tuntunutkaan enää niin helpolta. Oikeastaan olin vain istunut liian pitkään ihan miellekkäällä luennolla samassa tilassa tajuamattani tarvitsevani välituntia. Loukussa omistamissa asioissa ja liiallisessa aikuisuudessa Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta tiedostin tekeväni ehkä liikaa töitä. Mielessäni kuvittelin arvottavani aikaa rahan edelle, mutta olin näemmä toiminut täysin päinvastaisesti. Ehkä siksi, että koen innostusta työstä. Kiertue-elämän aikana ei myöskään oikein osannut hahmottaa laiminlyöneensä sitä tavanomaista vapaa-aikaa. Samalla olin laiminlyönyt säännöllistä treenaamista, mikä ei heijastunut ainostaan omaa energiaan. Niskakivut olivat muuttuneet säännöllisiksi ja koin päivittäin mukavia päänsärkyjä. Kävin hierojalla ja jopa osteopaatilla hakemassa jumppaohjeita, joilla on vaiva toistaiseksi selätetty. Kuuntelin samoihin aikoihin kirjaa kuluttamisesta. Huolimatta siitä, että koen olevani melko minimalistinen mitä tulee tavaraan, kirjan kuunneltuani aloin jälleen kyseenalaistamaan kaikkea omistamaani tavaraa ja myymään sitä pois nettikirppareilla. Asunnon kohdalla fiilikset olivat tosi ristiriitaiset. Kaksio on kaikinpuolin mieluisa, enkä toivoisi asuvani missään muualla. Asunto on mielestäni lähes täydellinen, mutta se että olin siinä jumissa ei tuntunut täydelliseltä. Asunnossa oli ASP-laina, jonka ehtojen mukaan sitä saa vuokrata ainoastaan erityisellä luvalla. Erityisiksi syiksi luettiin esimerkiksi työ muulla paikkakunnalla tai asevelvollisuus. Olisin voinut ostohetkellä tutustua lainan ehtoihin paremmin, mutta silloin taisin olla niin innoissani vain mahdollisuudesta ostaa asunto. Asunnon osto ei kuitenkaan kaduta minua hetkeäkään, päinvastoin. Autostani vaikka kuinka paljon pidänkin, sain aina hermot tilttiin kun sen akku reistaili, tiiviste vuosi tai se piti vaikka vain katsastaa. Irtioton esteenä on usein jokin olisi siistiä, mutku … sitku Ennen kun olin tiedostanut ongelmaa, koin olevani jotenkin loukussa omistamissani asioissa. Huomasin kokevani omistani tavarat, asunnon ja auton lähinnä taakaksi ja olevani sitoutunut niihin. Ehkä jopa jonkin tason ahdistusta, vaikka se ei ehkä kuvaa kunnolla sitä kokemaani fiilistä. En ehkä ensisijaisesti kokenut taloudellista-ahdistusta, vaan pikemminkin niin, että tämän omistamisen vuoksi en voi tehdä näitä ja näitä asioita, mitkä osaltaan rajoittavat sitä ihannoimaani vapauden tunnetta, eikä irtiotto arjesta olisi muka mahdollinen. Luulen, että monet voivat samaistua tähän tunteeseen. Lahjakkuuteen keksiä ongelmia, niinkuin niihin ei löytyisi ratkaisua… ”En voi vuokrata asuntoa, koska siinä on ASP-laina” ”Auto tarvitsee parkkipaikan/huoltaa/katsastaa ja kulut juoksevat silti” ”Minun pitää käydä toimistolla” Olisipa joku ollut näkemässä sen hehkulampun syttymisen yksi syyskuinen lauantaiaamu, kun muutamat yksinkertaisen oivallukset valaisivat koko hetken. Se oli suorastaan läpimurto. Suunnittelin asiat ruutupaperille ja soitin Samulille kiertueelle aivan tohkeissani. Hän innostui ja sen jälkeen alkoikin melkoinen touhu, jotta muutaman kuukauden irtiotto arjesta olisi mahdollinen. Aikaa oli lopulta aika vähän, koska lokakuussa edessä oli vielä kahden viikon työmatka ennen lähtöä. Touhukkaat kuukaudet, motivaationa irtiotto arjesta Suunnitelmat olivat tuskin olleet paperilla tuntiakaan, kun olin tarkastanut vuokratason, varannut pankkiin verkkotapaamisen ja valokuvannut asunnon. Seuraavalla viikolla vaihdoin ASP-lainan tavalliseksi lainaksi. Siis niinkin pieni oivallus, että ASP-lainan eduista luopuminen voi avata ovia kuitenkin paljon miellekäämpiin mahdollisuuksiin, kun kämppää saa vuokrata silloin kuin huvittaa. Näin jälkeen päin en oikein tiedä miksi edes keinuin tuossa ASP-lainan turvallisentuntuisessa kehdossa niin pitkään. Löysin nopeasti vuokralaiset, jotka etsivät muutamaksi kuukaudeksi kalustettua asuntoa. Lupasivat pitää vielä viherkasvitkin hengissä. Kävi aikamoinen tsäkä. Irtiotto arjesta mielletään ehkä hetkeksi täysin töistä pois hyppäämiseksi, minkä miellän hieman mustavalkoiseksi ajatteluksi. Toisinaan vain maisemanvaihto voi jo tehdä ihmeitä. Pandemiaa saamme kiittää siitä, että mahdollisuus tehdä töitä etänä on tullut ehkä jopa jäädäkseen. Nyt kun fyysistä toimistolla olemista tuskin enää nähdään ainoana oikeana tehokkaana työntekona, on töiden puolesta ehkä se suurin jännitys siinä, että uskaltaa kysyä. Omalla kohdalla kysyminen kannatti ja muutaman kuukauden poissaolo toimistolta onnistui aika helposti. Teen toki jonkin verran töitä etänä. Autosta päätin myös luopua, mutta avoauto on kaikinpuolin fiksumpi myydä keväällä. En sitä olisi oikein ehtinyt kaiken muun ohella nyt edes myymään. Talveksi auto seisontaan vanhemmille. Olen toiveikas sen suhteen, että yhteiskäyttöautot yleistyvät pian Suomessa sen verran, että auton voi vain ottaa kadulta yhtä helposti kuin potkulaudan. Happihyppy aikuisuudesta tuntui juuri oikealta ratkaisulta Jos palaan siihen loppukesän hetkeen, kun mietin miten voisin tuntea taas sen tutun innostuneisuuden ja vapauden, nauraisin näin jälkeenpäin omille ahtaille ajatuksilleni. Olin varmaan odottanut sen kellon soivan itsekseen välitunnin merkiksi. Sitä olisin saanut odottaakin vielä jokusen vuoden. Syy, miksi halusin tästä näinkin pitkästi kirjoittaa, on ehdottomasti se, että jos olet haaveillut jostain, niin pohdi hetki asioita mitkä koen olevan omannäköisen elämäsi esteenä. Kun ne asiat selvittää sieltä mielensyövereistä selkeiksi lauseiksi, niin niiden mahdottomuus saattaa alkaa tuntumaan ehkä jopa naurettavilta. Niin kävi ainakin omalla kohdallani. Tällä hetkellä olen välitunnilla Azoreilla ja huomenna toivottavasti valloitan Portugalin korkeimman vuoren. Koti on vuokrattuna vielä seuraavat kolme kuukautta, mutta kodittomuus ei tunnu pahalta ollenkaan. Nyt ajattelin lähinnä taas innostua uudelleen valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Opetella ajamaan dronella ja löytää kadonnut liikunnan ilo. Seikkailla ja nauttia hetkestä. Moikataanko myös Instagrammissa ja Facebookissa?

Kuinka mahdollistaa irtiotto arjesta? Read More »

Ghent, Belgia – Vinkkejä mitä nähdä, tehdä ja syödä

9 kommenttia / Belgium, Matkavinkit / Eveliina

*sisältää kaupallisia linkkejä Kirkot ja museot näyttävät olevan hakutuloksien perusteella kaupungin ainoa nähtävyys Kirkkoja, kirkkoja ja vielä pari kirkkoa – sitä saa, kun syöttää hakukoneeseen Ghent ja etsii kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ja aktiviteetitteja. Seikkauiluiden sijaan aloin pohtia sitä, mihinkähänlaiseen kohteeseen sitä ollaan oikein lähdössä työmatkalle. Pari museota saattoi hakutuloksissa myös vilahtaa. Toiveet vireästä ja boheemista belgialaisesta kaupunkiseikkailusta laantuivat hiljalleen. Miten kävikään? Ghent kietoi minut jännittävään syliinsä jo heti saavuttuani asuntoomme, enkä olisi koko kaupungista halunnut lopulta edes lähteä. Ghent on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki Oli syyskuun alku ja olin juuri saapunut kaupunkiin vailla varsinaisia suunnitelmia ja toiveita siitä, mitä kaupungissa oikeastaan haluaisin kokea. Matka oli ollut hieman pidempi, koska olin edullisempien lentojen vuoksi lentänyt Amsterdamiin Brysselin sijasta. Ghent on junalla noin parin tunnin ja yhden vaihdon päässä Amsterdamista. Brysselistä junamatka olisi ollut suunnilleen tunnin verran. Ghent on Brysselin ja Antwerpenin jälkeen Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Eläväinen kaupunki on omiaan vähintäänkin pitkän viikonlopun viettoon, sillä kaupungin kiehtovuus paljastuu hiljalleen. Voi tosin olla, että puhun vain omasta kokemuksestani. Kun luovuin siitä ajatuksesta, että kaupungilla on tarjottava paljon muutakin kuin kirkkojen torneja, aloin näkemään kaupungin uusin silmin. Ainakin tämän matkan suhteen olin antanut ennakkoluulojen vaikuttaa tähän reissufiilikseen harmittavan paljon. Voisin myös myöntää, ettei Belgia ole koskaan ollut kovinkaan korkealla unelmieni matkakohteiden joukossa. Taisin katua ennakkoluulojani päästyäni vanhaan kaupunkiin – mitä oikein nähdä? Voisin palata Ghenttiin ihan milloin vain. Ihmiset kaupungissa selvästi nauttivat elämästään. Keskustan läpi kulkevissa kanavissa ihmiset suppailivat, kelluivat kumiveneillä ja reissasivat turistiveneillä. Upeat rakennukset, lukuisat kanaalit ja ne kirkot sekä linna elävöityvät paikallisten ansiosta. Mitä siis nähdä Ghentissä? Itse suosittelen rauhallista tutustumista kävellen erityisesti vanhan kaupungin katuihin. Tulet luultavasti näkemään yhden kauneimmista ja eloisimmista kaupungeista, joissa historia ja elämänilo tanssivat omilla liikkeillään, joiden rytmiin sinunkin on helppo hypätä mukaan. Pölyttyneet ennakkoluuloni karisivat, kun näin miten Ghentin useat kirkot ja linna toimivat vanhan kaupungin vaikuttavana ytimenä, joiden ympärille koko muu vanha kaupunki on muodostunut. Ihastuin erityisesti Gravensteenin linnaan, joka on kokenut vuosien saatossa monenkirjava historiaa jo 1100-luvulta. Flanderin kreivit asuivat linnassa vuoteen 1358 saakka, jonka jälkeen linna on toiminut muun muossa tuomioistuimena, vankilana, rahapajana ja puuvillatehtaana. Nykysin monet paikalliset menevät linnassa naimisiin. Visit Ghentin sivuilta voi ostaa linnaan opastetun audiokierroksen, jonka olisin ehkä itsekin kuitenkin halunnut kokea. Ghent, more than a one night stay -Visit Ghent Friday Ghent -asunto oli yksi suosikkipaikoista, joissa olen Euroopassa yöpynyt …varsinkin jos sattuu saamaan ylimmän kerroksen huoneen valtavalla kattoikkunnalla, josta näkymä oli mieletön. Vanhan kaupungin syleilyssä sijaitsevan asuntomme kattoikkunasta saattoi jo nähdä näiden kirkkojen tornit ja Castle of Counts -linnan tornit. Ihastuin näkymään välittömästi, mutta maisema ei ollut todellakaan asunnnon ainoa kokokohta. Asunnossa oli ehkä noin neljä kerrosta, lukuisia pieniä portaikkoja, kauniita rustiikkisia tiiliseiniä, puisia tasoja ja vanhoja kauniita yksityiskohtia. Hyllyssä myytiin omaa olutta ja kämpän ulkopuolella oli upotettu seinään jokin kaunis patsastaideteos. Oli fiilis, kun olisi asunut jossain museossa – sellaisella kiehtovalla tavalla. Asunnossa oli sängyt kahdeksalle ja omia huoneita ainakin neljä, jos pysyin asunnon kerroksista ollenkaan laskuissa. Lisämaksusta sai myös parkkipaikan, mikä oli iso plussa, sillä kaupungissa ei juuri parkkipaikkoja ollut. Muutenkin etenkin vanhassa kaupungissa ajetaan todella vähän yksityisautoilla. Ehkä heittämällä yksi mun suosikkiasunnoista työmatkoilla, tilaa isommallekin porukalle. Kurkkaa lisää asunnosta tästä Booking -linkistä.* Ghent – mitä ja missä syödä? Jos hyvät ravintolat kiinnostavat, tuskin petyt Vielä en ole ehtinyt edes hehkuttamaan kaupungin ravintoloita…. parhain yllätys kaupungissa oli ehdottomasti ravintolatarjonta. Olen melkoisen varma, että kaikki michelin tähtien jakajat varmaankin asuvat Ghentissä, sen verran tiuhassa oli suosituksia ja tähtiä ravintoloiden ikkunat täynnä. Olisipa ollut useampi ilta aikaa käydä ulkona syömässä, monta hyvää jäi vielä kokeilematta. Tässä muutamia meidän suosikkeja. Parhain ravintolakokemus oli ehdottomasti Aroy Aroy, kokeellinen thairuokapaikka, josta sai maistelumenun kanssa valita parituksen joko paikallisilla pienpanimo-oluilla tai natuviineillä. Heidän nettisivu ei paljoa menusta paljasta, mutta antaisin heidän yllättää – meidän kohdalla oli ainakin yksi parhaista ruokaelämyksistä moneen aikaan. Edellisenä iltana oli tarkoitus mennä syömään Kin Khao – nimiseen ravintolaan thaimaalaista, mutta heillä oli lappu ovella iloitsemassa lomasta. Seuraavaa vaihtoehtoa ei tarvinnut kauaa miettiä, kun viereieseen Royal India -ravintolaan näytti olevan jonoa ulos asti. Kuinka monta kertaa olet nähnyt intilaiaseen jonon kadulla? Jep. Intialaiseksi ravintolaksi olikin aivan hitti! Jos jotain vinkkiä antaisin, niin älä yritä väkisin syödä kaikkea – ähky on muutoin taattu. Tässä vielä muutama ravintola, joiden ohi kävelimme, mutta mielummin olisimme astelleen sisään: Bodo. Sijanti aivan Graventeen linnan kupeessa. Michelinin Bib Gourmand-merkintä jo viisi vuotta putkeen. Roots. Viehättävän oloinen paikka ja menu saanut kehuja arvosteluissa. Amatsu. Japanilainen ravintola, jonka koko ikkuna oli täynnä suosituksia useilta vuosilta. Sen sijaan ravintolat siinä Graslein varrella välttäisin. Ainakin yksi floppi testattiin koko tiimin voimin, josta yksimielisesti todettiin ravintolan luottavan sijantiinsa. Ghentissä voisit nähdä myös nämä: Matkaa edeltävänä iltana vein aktiviteettiselvitykset hieman ensimmäisiä hakutuloksia pidemmälle. Innostuin kolmesta paikallista viinitilasta ihan kaupungin laitamilta. Harmikseni he olivat kaikki sulkeneet ovensa jo siltä kesältä. Wijndomein Vandersteene oli käsittääkseni juuri voittanut palkinnon parhaasta belgialaisesta viinistä, mitä hollanninkielisistä sivuista nopeasti ymmärsin. Laitan nuo viinitilat tähän alle, jos sulla sattuisi olemaan parempi tuuri reissuajankohdan suhteen. Wijndomein Waes Wijndomein Nobel Wijndomein Vandersteene Lyhyesti: Ghent on kaupunki Belgiassa, mikä todellakin kannatta painaa mieleen.

Ghent, Belgia – Vinkkejä mitä nähdä, tehdä ja syödä Read More »

Author name: Eveliina

Täydellinen päivä Portossa

Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus

Kuinka mahdollistaa irtiotto arjesta?

Ghent, Belgia – Vinkkejä mitä nähdä, tehdä ja syödä

.

.