Matkaunelmia

Huomasin elokuussa, etten oikeastaan voinut niin hyvin, kuin voisin. Mikään ei tavallaan ollut huonosti, mutta huomasin tehneeni viimeisen vuoden ajan enkä turhan paljon töitä, ahdistuvani omistamistani asioista ja kaipaavani ihan kunnollista irtiottoa arjesta. Halusin karistaa aikuisuuden pölyt toviksi, mutta sen opiskelijan huolettomuuden saavuttaminen tuntui jo menneeltä junalta. Yllätyin ymmärtäessäni sen, että nyt kun en ollut enää opiskelija, lähteminen ei tuntunutkaan enää niin helpolta. Oikeastaan olin vain istunut liian pitkään ihan miellekkäällä luennolla samassa tilassa tajuamattani tarvitsevani välituntia. Loukussa omistamissa asioissa ja liiallisessa aikuisuudessa Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta tiedostin tekeväni ehkä liikaa töitä. Mielessäni kuvittelin arvottavani aikaa rahan edelle, mutta olin näemmä toiminut täysin päinvastaisesti. Ehkä siksi, että koen innostusta työstä. Kiertue-elämän aikana ei myöskään oikein osannut hahmottaa laiminlyöneensä sitä tavanomaista vapaa-aikaa. Samalla olin laiminlyönyt säännöllistä treenaamista, mikä ei heijastunut ainostaan omaa energiaan. Niskakivut olivat muuttuneet säännöllisiksi ja koin päivittäin mukavia päänsärkyjä. Kävin hierojalla ja jopa osteopaatilla hakemassa jumppaohjeita, joilla on vaiva toistaiseksi selätetty.   Kuuntelin samoihin aikoihin kirjaa kuluttamisesta. Huolimatta siitä, että koen olevani melko minimalistinen mitä tulee tavaraan, kirjan kuunneltuani aloin jälleen kyseenalaistamaan kaikkea omistamaani tavaraa ja myymään sitä pois nettikirppareilla. Asunnon kohdalla fiilikset olivat tosi ristiriitaiset. Kaksio on kaikinpuolin mieluisa, enkä toivoisi asuvani missään muualla. Asunto on mielestäni lähes täydellinen, mutta se että olin siinä jumissa ei tuntunut täydelliseltä. Asunnossa oli ASP-laina, jonka ehtojen mukaan sitä saa vuokrata ainoastaan erityisellä luvalla. Erityisiksi syiksi luettiin esimerkiksi työ muulla paikkakunnalla tai asevelvollisuus. Olisin voinut ostohetkellä tutustua lainan ehtoihin paremmin, mutta silloin taisin olla niin innoissani vain mahdollisuudesta ostaa asunto. Asunnon osto ei kuitenkaan kaduta minua hetkeäkään, päinvastoin. Autostani vaikka kuinka paljon pidänkin, sain aina hermot tilttiin kun sen akku reistaili, tiiviste vuosi tai se piti vaikka vain katsastaa. Irtioton esteenä on usein jokin olisi siistiä, mutku … sitku  Ennen kun olin tiedostanut ongelmaa, koin olevani jotenkin loukussa omistamissani asioissa. Huomasin kokevani omistani tavarat, asunnon ja auton lähinnä taakaksi ja olevani sitoutunut niihin. Ehkä jopa jonkin tason ahdistusta, vaikka se ei ehkä kuvaa kunnolla sitä kokemaani fiilistä. En ehkä ensisijaisesti kokenut taloudellista-ahdistusta, vaan pikemminkin niin, että tämän omistamisen vuoksi en voi tehdä näitä ja näitä asioita, mitkä osaltaan rajoittavat sitä ihannoimaani vapauden tunnetta, eikä irtiotto arjesta olisi muka mahdollinen. Luulen, että monet voivat samaistua tähän tunteeseen. Lahjakkuuteen keksiä ongelmia, niinkuin niihin ei löytyisi ratkaisua… ”En voi vuokrata asuntoa, koska siinä on ASP-laina” ”Auto tarvitsee parkkipaikan/huoltaa/katsastaa ja kulut juoksevat silti” ”Minun pitää käydä toimistolla” Olisipa joku ollut näkemässä sen hehkulampun syttymisen yksi syyskuinen lauantaiaamu, kun muutamat yksinkertaisen oivallukset valaisivat koko hetken. Se oli suorastaan läpimurto. Suunnittelin asiat ruutupaperille ja soitin Samulille kiertueelle aivan tohkeissani. Hän innostui ja sen jälkeen alkoikin melkoinen touhu, jotta muutaman kuukauden irtiotto arjesta olisi mahdollinen. Aikaa oli lopulta aika vähän, koska lokakuussa edessä oli vielä kahden viikon työmatka ennen lähtöä. Touhukkaat kuukaudet, motivaationa irtiotto arjesta Suunnitelmat olivat tuskin olleet paperilla tuntiakaan, kun olin tarkastanut vuokratason, varannut pankkiin verkkotapaamisen ja valokuvannut asunnon. Seuraavalla viikolla vaihdoin ASP-lainan tavalliseksi lainaksi. Siis niinkin pieni oivallus, että ASP-lainan eduista luopuminen voi avata ovia kuitenkin paljon miellekäämpiin mahdollisuuksiin, kun kämppää saa vuokrata silloin kuin huvittaa. Näin jälkeen päin en oikein tiedä miksi edes keinuin tuossa ASP-lainan turvallisentuntuisessa kehdossa niin pitkään. Löysin nopeasti vuokralaiset, jotka etsivät muutamaksi kuukaudeksi kalustettua asuntoa. Lupasivat pitää vielä viherkasvitkin hengissä. Kävi aikamoinen tsäkä. Irtiotto arjesta mielletään ehkä hetkeksi täysin töistä pois hyppäämiseksi, minkä miellän hieman mustavalkoiseksi ajatteluksi. Toisinaan vain maisemanvaihto voi jo tehdä ihmeitä. Pandemiaa saamme kiittää siitä, että mahdollisuus tehdä töitä etänä on tullut ehkä jopa jäädäkseen. Nyt kun fyysistä toimistolla olemista tuskin enää nähdään ainoana oikeana tehokkaana työntekona, on töiden puolesta ehkä se suurin jännitys siinä, että uskaltaa kysyä. Omalla kohdalla kysyminen kannatti ja muutaman kuukauden poissaolo toimistolta onnistui aika helposti. Teen toki jonkin verran töitä etänä. Autosta päätin myös luopua, mutta avoauto on kaikinpuolin fiksumpi myydä keväällä. En sitä olisi oikein ehtinyt kaiken muun ohella nyt edes myymään. Talveksi auto seisontaan vanhemmille. Olen toiveikas sen suhteen, että yhteiskäyttöautot yleistyvät pian Suomessa sen verran, että auton voi vain ottaa kadulta yhtä helposti kuin potkulaudan. Happihyppy aikuisuudesta tuntui juuri oikealta ratkaisulta Jos palaan siihen loppukesän hetkeen, kun mietin miten voisin tuntea taas sen tutun innostuneisuuden ja vapauden, nauraisin näin jälkeenpäin omille ahtaille ajatuksilleni. Olin varmaan odottanut sen kellon soivan itsekseen välitunnin merkiksi. Sitä olisin saanut odottaakin vielä jokusen vuoden.  Syy, miksi halusin tästä näinkin pitkästi kirjoittaa, on ehdottomasti se, että jos olet haaveillut jostain, niin pohdi hetki asioita mitkä koen olevan omannäköisen elämäsi esteenä. Kun ne asiat selvittää sieltä mielensyövereistä selkeiksi lauseiksi, niin niiden mahdottomuus saattaa alkaa tuntumaan ehkä jopa naurettavilta. Niin kävi ainakin omalla kohdallani. Tällä hetkellä olen välitunnilla Azoreilla ja huomenna toivottavasti valloitan Portugalin korkeimman vuoren. Koti on vuokrattuna vielä seuraavat kolme kuukautta, mutta kodittomuus ei tunnu pahalta ollenkaan. Nyt ajattelin lähinnä taas innostua uudelleen valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Opetella ajamaan dronella ja löytää kadonnut liikunnan ilo. Seikkailla ja nauttia hetkestä. Moikataanko myös Instagrammissa ja Facebookissa?