Windsor ja kuninkaallinen linna

Windsor on varsin vauras pikkukaupunki Englannin Berkshiressa. Windsorin kylä nousi otsikoihin toukokuussa 2018, kun prinssi Harry ja herttuatar Meghan vihittiin komeasti ylväässä Windsorin linnassa. Linnaa on aloitettu rakentamaan jo lähes tuhat vuotta sitten ja pitkä historia on hyvin huomattavissa, sillä se edustaa selvästi monia eri tyylisuuntauksia vuosisatojen varrelta.

Kuningartar Elisabeth viettää linnassa edelleen paljon aikaa, eritysesti viikonloppuisin. Kuninkaallisesta lipusta salossa voi tunnistaa kuningattaren olevan paikalla. Jostain muistan lukeneeni Windsorin linnan olevan suurin linna, jossa edelleen asutaan. Varsin vaikuttavan suuri se on joka tapauksessa.

Windsorin linna

Tavoistani poiketen ostin lipun jopa Windsorin linnan sisälle

En missään nimessä ole se ihminen, joka matkoillaan kokee palavaa tarvetta päästä kokemaan kaikki kulttuurillisesti merkittävät rakennukset niiden muurien sisäpuolelta. Minulle usein riittää ihan yleisen tunnelman ja eloisamman fiiliksen tunteminen itse nähtävyyden ulkopuolelta, sillä en itse saa kovinkaan paljoa irti materia-asetelmista ja koreista tapeteista, vaikka nekin tietenkin omaa tunnelmaansa ja historiaansa edustavat.

On ollut vapauttavaa ymmärtää, että voi ihan hyvin kertoa olleensa jossain kohteessa, vaikka ei olisikaan tutustunut kaikkiin kohteen historiallisiin nähtävyyksiin läpikotaisin. Windsorin linnaan kuitenkin minulle poikkeukselliseen tapaan ostin lipun sisään.

Windsor
Windsor

Valehtelisin, jos sanoisin muistavani Windsorin linnasta sisältä kovin paljoa näin puoli vuotta vierailun jälkeen.

Kuninkaan ja kuningattaren omat prameat puku- , makuu-, lepo- ja vierashuoneet löytyivät, brittiläistä imperiumia ja kuninkaallista häähumua monistavat krääsät odottivat ostajaansa ja puutarha oli laitettu viimeisen päälle. Myös monet uteliaat turistit olivat löytäneet paikalle. Kolme asiaa kuitenkin muistan Windsorista itse linnaa elävämmin: sen, että linnan ulkopuolelta sai hyvää jäätelöä, mukulakivikatuja ajavan hevosvaunukon ja tunnelma sympaattisessa ja arvokkaassa kylässä oli erittäin viehättävä, vaikkakin niin yltiöbrittiläinen.

Windsor on oikein oiva päiväkohde Lontoosta. Sinne pääsee helposti junalla Paddingtonin asemalta, eikä matka kestä paljon puolta tuntia kauempaa. Pienehkö juna-asema sijaitsee ihan linnan vieressä, aivan kylän ytimessä. Disneyland löytyy myös lähistöltä. Windsor on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen päiväretkikohde. Itse kylä on varsin intiimi, eikä siihen tutustumiseen tarvitse viikkoja.

Windsor
Royal windsor

Työreissasin kesällä Englannissa enemmänkin. Tutustuimme Windsoriin puolisattumalta työkuvioiden takia, jotka olivat läheisellä royal Windsorin raviradalla. Ensi vuonna tiedän ottaa mukaan myös hulppean lierihatun ja muut ravietikettiin sopivat tamineet, koska yllättäen saimmekin kutsut maanantai-illan raveihin, joihin ei lopulta kehdattu mennä reippaasti alipukeutuneina.

Tuntuu hyvältä, kun tiedän pääseväni aistimaan sen tunnelmaa uudelleen taas ensi toukokuussa.


Moikataanko myös somessa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

5 Comments

  • Mietin juuri Lontoossa, että kyllähän retki Windsorin linnaan olisi poikaa. No onneksi pääsin edes nojatuolimatkalle sinne blogisi kautta! Ja hei, vähänkö olisi hieno olla tuolla raveissa, tai tarkemmin kaiketi laukkaradalla. Se on jotenkin niin perinteistä brittitouhua, että oksat pois 🙂

  • Täällä olisi tosi kiva päästä käymään! Vaikka en mikään kuninkaallisfani olekaan, niin eihän tätä linnaa ole oikein voinut missata, jos on yhtään seurannut brittiläisiä viihdeuutisia ja viime vuosien tapahtumia. Ehkäpä seuraavan Lontoon reissun kylkeen 🙂

  • Olisi kiva käydä Windsorissa, tämänkin postauksen perusteella 🙂 En ole käynyt Englannissa vielä ollenkaan, mutta ehdottomasti tuonne sitten päiväretki Lontoosta. Kiitos vinkeistä 🙂 Ja kauniita kuvia olet ottanut!

  • OOH <3 Tämä onkin vielä näkemättä!

    Kuuluun niihin jotka nimenomaisesti "kokee palavaa tarvetta päästä kokemaan kaikki kulttuurillisesti merkittävät rakennukset". Olen jopa hillinnyt halujani raportoida jokaisesta linnasta ja museosta, jossa matkoillani käyn, sillä "kiviäkin kiinnostaa" sopii aika moneen kohteeseen 😀 Mutta siis aina innolla luen muiden kokemuksia!

  • Nuo ravit kiinnostaa itseä enemmän kuin Windsorin linna, mutta varmasti kyseessä on iso nähtävyys monille. Olen kanssa samaa mieltä että kaikkiin nähtävyyksiin ei tarvi aina mennä sisälle tai suorittaa jotain to do listaa läpi matkoilla 🙂

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top