Liverpool – vinkki parhaaseen näköalapaikkaan

Liverpool on näppärä ja tunnelmallinen satamakaupunki Englannin länsirannikolla. En taida olla ainut, jolle Liverpool tuo ensimmäiseksi mieleen The Beatlesin ja jalkapallon?

Parhaimmat kokemukset ja vinkit kumpaankin edellä mainittuun joutuu tosin lukemaan jostain muualta. Viikon ainoat kosketukseni The Beatlesiin olivat lähinnä yhden merkittävän pubin ohi käveleminen, The Beatles -museon aulassa pyörähtäminen sekä sattumalta heidän ikonisen patsaan bongaaminen. Kuuluisan Anfield-jalkapallostadionin sijainnin katsoin kerran kartalta.

Kolmas mielikuvani Liverpoolista olikin sitten kaupungin mahdoton murre, josta sain ensikosketuksen muutama vuosi takaperin kahden vuorokauden risteilyllä Thaimaasta Laosiin. Luultavasti ensimmäiset harmaat hiukseni syntyivät yrittäessäni keskustella seurueessamme olleen liverpoolilaisen jätkän kanssa. Onnekseni hänestä eivät aina ottaneet selvää edes toiset britit tai irlantilaiset.

The Beatles statue
The Beatles Statue

Tiedättekö, toisinaan kun vierailee useammassa uudessa kaupungissa lyhyen ajan sisällä, alkavat kaikki kaupungit pian sekoittumaan toisiinsa.

Alkaa olla vaikea hahmottaa kymmeniä uusia kaupunkeja enää kokonaisuuksina. Sen sijaan muistaa erikoisia kokemuksia ja yksityiskohtia, mutta ei osaa välttämättä edes ulkomuistista sijoittaa niitä niiden tapahtumapaikkaan. Hetken mietin, kirjoitanko Liverpoolista edes tänne blogiin. Tuntui, ettei näistä palapelin palasista saa millään kokonaista, mutta annoin kuitenkin mennä.

Liverpool ei mielestäni ole ehkä yksi Englannin kauneimmista tai vaikuttavimmista kaupungeista. Ehkä hieman tylysti ilmaistuna mun mielestäni Liverpool on kaupunkina sellainen erikoisen laimea ok.

Päämäärättömän kaupunkihaahuilun aikana nousi kaupungista kuitenkin esiin monia erikoisuuksia, kuten kiitettävän ruma Mersey-lautta, joka oli jo kaikessa rumuudessaan jopa hieno ja kaupungin ikoninen Superlambanana patsas – sekoitus lammasta ja banaania.

Vahvasti mieleen jäi myös ehkä englannin hulluin taksikuski, joka vei meidät keskustasta klassisella brittitaksillaan hotellille. Kuulemma suomalaisia asiakkaita pitää kuskata vauhdilla, koska kaikkihan me olemme Mika Häkkisiä. Risteyksiin on iha ok jarruttaa myös käsijarrulla. Mikäs siinä.

Klassinen brittitaksi Liverpoolissa
Klassinen brittitaksi

Liverpool

Tämä hurmaava sateenvarjotaiteet on tarkoitus herättää keskustelua ja nostaa tietoisuutta ADHD:sta ja autismista.
Church Alleyn sateenvarjojen tarkoitus on herättää keskustelua ja nostaa tietoisuutta ADHD:sta ja autismista.

Suurimman osan ajasta vietin töiden puolesta kuuluisalla Aintreen raviradalla.

Useimmiten olen jättänyt näistä duunivenueista kirjoittamatta, mutta täällä järjestetään joka huhtikuu mahdollisesti maailman yksi tunnetuimmista ja vaarallisimmista estelaukkakilpailuista, Grand National. Esterata on tunnetusti haastava, eivätkä useimmat kilpailijat pääse edes maaliin asti. Noin seitsemän kilometrin radalla ratsukot ylittävät yhteensä 30 kiinteää estettä. Omin silmin nämä kiinteät pensasesteet nähneenä en voi kuin todeta kyseisen huvin umpihullujen hommaksi.

Liverpool Aintree racecourse
Liverpool Aintree racecourse
liverpool katetdraali
Liverpool katedraali radiotornista kuvattuna

Liverpool – vinkki parhaaseen näköalapaikkaan

Mahdollisesti paras vinkkini Liverpooliin on Radio City Tower, 120 metrinen radiotorni aivan keskustassa. Noin £5 sisäänpääsymaksulla pääsee ihastelemaan kaupunkia korkeuksista. Samalla hinnalla pääsee vakoilemaan paikallisia radiotoimittajia työssään tornin näköalatasanteen ikkunoista. Täällä kannattaa oikeasti käydä! Liput voi hyvin ostaa vasta paikan päältä, mutta homma näyttää onnistuvan etukäteen myös netistä.

Radiotornista näkee myös valtavan suuren Liverpool katedraalin, jonka on suunnitellut Giles Gilbert Scott. Sama mies, joka on suunnitellut myös perinteiset punaiset puhelinkopit!

St Johns Beacon
1 Houghton St, Liverpool L1 1RL

Täältä voit muuten lukea lisää hauskoja huomioita Englannista.

Oksää käyny Liverpoolissa? Millaiset fiilikset jäi?


Jukrat, seurataanko myös somessa?

Facebook | Instagram 

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top