Blogin synttärit – ensimmäinen vuosi pähkinänkuoressa

Ensimmäinen blogipostaukseni tuli ulos tasan vuosi sitten, mikä taitaa tarkoittaa blogini ensimmäistä virallista syntymäpäivää. Tästä sen huomaa, kuinka nopeasti aika kuluu! Vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan uskomattoman paljon ihan bloggaamisen aloittamisesta valmistumiseen ja oman yrityksen perustamiseen. Onnekseni aloitin blogin ennen siirtymistä työelämään, sillä muuten homma olisi saattanut jäädä pelkästään ajatuksen tasolle.

Mistä blogin tarina alkoi?

Muistan edelleenkin sen päivän, kun viime syksynä päätin pitkän empimisen jälkeen aloittaa oman blogin. Koko kipinä blogin aloittamiseen lähti pienten sattumusten seurauksena. Taustalla ei päällimmäisenä ollut innokkuus päästä luomaan julkisia blogitekstejä ja jakamaan omia ajatuksiani. Olin yliopisto-opintojeni loppusuoralla perinteisessä gradupöhnässä tullut siihen tulokseen, että tarvitseehan työelämässä jotain konkreettistakin osata. Digitaalinen markkinointi kiinnosti, mutta kauppiksen digitaalisen markkinoinnin kurssille en päässyt tiedekunnan ulkopuolisena opiskelijana. Harmittelin asiaa muutamalle kauppislaiselle ystävälleni, jotka ehdottivat blogin perustamista. Oman nettisivun kautta kun kuulemma pääsee parhaiten hommissa jyvälle.

Taisin silloin naurahtaa ääneen, minäkö bloggaisin? Mistä?

Taisi mennä kuukausia, ennen kuin syväjää bloggaamista kohtaan alkoi sulamaan. Olin keksinyt sattumalta matkabloggaamisen, joka tuntui yllättävän pian omalta. Matkailussa minua on kiehtonut niin itse matkustaminen, mutta olin lisäksi erittäin kiinnostunut matkailututkimuksen opiskelusta yliopistossa.

Join monet aamukahvit ja menetin muutamat yöunet, kun aloin tutustumaan eri vaihtoehtoihin. Punnitsin monien eri alustojen välillä. Blogin perustamisen tausta-ajatuksena oli kuitenkin oppia uusia taitoja, joten nostin riman heti hieman korkeammalle ja valitsin WordPressin. Ostin domainin ja palvelimen Zonerilta. Siitä alkoikin itse sivuston askartelu. Kokeilin erilaisia valmiita teemoja ja pelleilin eri widgettien ja koodin pätkien kanssa. Todellisuudessahan projekti ei ihan näin ruusuisesti edennyt ja monesti meinasi läppärini lentää parvekkeelta. Lopulta ei kuitenkaan ollut montaa ongelmaa, joihin Google, Youtube tai Zonerin chat eivät olisi auttaneet. Lämmin suositus myös Tiia Konttisen blogille, sieltä löytyy paljon käytännön vinkkejä esimerkein ihan aloittevalle nakkisormelle, kuin kokeneemmallekin bloggaalle.

Perustin blogille aika pian myös Facebook-sivun, vaikka alkuun vannoin pitäväni projektini visusti salassa. Mieli muuttuikin nopeasti. Omaa Instagram-tiliä en blogille kuitenkaan tehnyt, koska oma tilini oli muutekin täynnä melkein vain reissukuvia. Vuodenvaihteessa liityin Social Selling -kirjan innoittamana Twitteriin, mutta sen käyttö on jäänyt melko maltilliseksi. Samoin kävi Pinterestille.

Alkuhuumassa kirjoitin postauksia ahkerasti pitkin syksyä ja vaihtelin teemojakin vielä aika tomeraan tahtiin. Facebookissa liityin Matkabloggaajat FIN ja reissupostauksia -ryhmiin, joista olen saanut vuoden aikana paljon loistavia vinkkejä, mutta ennen kaikkea olen tutustunut muihin matkablogeihin. Matkamessuille pääsin heti tammikuussa bloggaajapassilla ja kuinka kiva olikaan tutustua toisiin matkabloggaajiin! Parasta on ollut huomata, etteivät ne vanhat blogimaailman konkaritkaan tunnu aina olevan itse master koodareita. Varsinainen koodaaminen ei ainakaan vielä ole tullut omaksi intohimokseni, mutta blogin analytiikan seuraaminen on melko kiehtovaa.

Vuoden suosituimmat postaukset

Liikennettä blogiini tulee ylivoimaisesti eniten Googlesta, Facebook hyvänä kakkosena. Suosituimmiksi postuksiksi ovat nousseet lähes kaikki Kuuba-aiheiset kirjoitukset. Mahtavaa nähdä, että Kuuba kiinnostaa. En osaa edes tarpeeksi suositella Kuubaa matkakohteena, se vain pitää päästä itse kokemaan.

Tammikuun alussa kirjotin elämäni muutoksista ja siitä, kuinka vuosia kestänyt opintaival oli pian päättymässä. Olin saanut myös huokaista helpotuksesta, kun olin kuullut päässeeni nykyiseen työhöni. Helmikuun alussa alkaneet duunit hieman laskivat postaustahtia, vaikka matkustinkin työnpuolesta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Joulukuussa kirjoittamani hupimielinen postaukseni Saksan joulumarkkinoilla työskentelystä alkaa olla taas ajankohtainen, sillä kyseinen firma hakee tällä hetkellä lisää saksankielentaitoisia myyjiä. Ehdottomasti kannattaa hakea, jos mahdollista!

  1. Kuuba turistikortti + 5 matkavinkkiä
  2. Kuuba – parhaat vinkit autenttiselle lomalle
  3. Kun elämä muuttuu
  4. Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi
  5. 5 x Miten päästä Havannan tunnelmaan
  6. Hunajapupun työpäivä Saksan joulumarkkinoilla
  7. Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

Uusien haaveiden kera kohti toista blogivuotta 

Blogini kehityskaari on ollut ensimmäisen vuoden ajan varsin verrannollinen ihmisen ensimmäiseen elinvuoteen. Edelleenkin sitä kompastellaan omiin jalkoihin, mutta suurimmaksi osaksi pysytään jo pystyssä. Opittavaa olisi kuitenkin loputtomasti. Nyt kun töiden puolesta hektisempi kesäkausi alkaa olla takana ja työreissut Eurooppaan hetkeksi vähentyneet, voin taas hetkeksi palata muistiinpanoihini ja selata kuvasaldojani menneeltä kesältä. Työreissujen puolesta luvassa on ainakin Englantia, Itävaltaa, Ranskaa ja Saksaa. Sen suurempaa stressiä säännöllisestä postaustahdista en jatkossakaan aio ottaa, sillä olen huomannut kirjoittamisen vaativan aina tietynlaisen fiiliksen.

Blogini itse ottamat kuvat ovat pitkälti kaikki Iphonella kuvattuja. Kesän aikana päätin vihdoin opetella kunnolla myös valokuvaamaan. Projekti on vielä varsin alkutekijoissä, mutta myöhemmin syksyllä aion mitä luultavimmin ostaa ihan oman kameran. Tällä hetkellä mielessä on erityisesti minijärkkärit, koska isompi kamera jäisi varmuudella aina matkasta. Toistaiseksi kuvaustaidot manuaaliasetuksilla ovat vielä varsin nolot, sillä kaikkea pikimustan ja äärivalkoisen väliltä saattaa ilmestyä näytölle. Olen vahvasti tekemällä oppii persoona ja se onneksi taitaa toimia tähänkin projektiin.

Mielelläni kuulisin palautetta ja mahdollisia postaustoiveita tulevalle vuodelle. Lisäksi suositukset ensimmäiseksi kameraksi ovat enemmän kuin tervetulleita!

Lämmin iso kiitos ensimmäisestä vuodesta. <3


Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

Twitter: @eveliinatylline

3 Comments

  • Kuin omasta kynästä! Ainoa, että innostuin vaikuttajamarkkinoinnista ja digimarkkinoinnista työni kautta.

    Ensimmäinen puolivuotinen blogilla takana ja kirjoituksesi antoi uskoa opinpolulleni 🙂

  • Onnea 1 vuotiaalle! Ja jatkolle.Aika jännää on, mitä ihmiset milloinkin lukevat. Mekin on käyty Kuubassa mutta niitä juttuja harva lukee….

    • Eveliina

      Kiitos onnitteluista! <3 Ja on kieltämättä jännää. Monet jutut, joita pidin itse mielessäni hitteinä, komeilevat listan häntäpäässä. 😀

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top