Hampurin korkein kattoterassi: Weinbar 26

Henkeäsalpaava panoraamanäkymä Hampurin kaupungin yli 118 metrin korkeudesta tekee viinibaarin vierailusta unohtumattoman kokemuksen. Täällä kannattaa ihan oikeasti käydä, jo pelkästään maisemien puolesta. Wine Bar 26 tarjoaa runsaan valikoiman hienoja viinejä, luovia cocktaileja ja herkullisia juustoja.

Viime viikon aikana aloin todella pitämään Hampurista. Olin ollut kaupungissa aiemminkin, mutta ensimmäisestä kerrasta on jo useampia vuosia aikaa ja toinen kerta oli todella lyhyt työmatka viime kesänä. Tälläkin kertaa olin viikon ajan työmatkalla. Muutamat ovat saattaneet seurata minun surkuhupaisia ajeluitani Euroopan suurkaupungeissa valtavan suurella Sprinterillä Instagramista. Torvet ovat soineet valitettavan usein, onneksi toistaiseksi kuitenkin olen välttynyt peltien rummutuksilta. Nykyisin tosin muut saattavat pelätä enemmän minua liikenteessä, kuin minä enää heitä. Viime viikolla kurvailin jälleen sormet kylmän hikisinä Hampurin keskustassa rautakaupoilla, samalla ihaillen keskustan korkeita rakennuksia. Jokin erikoinen vietti saa minut aina haluamaan päästä niiden katolle ihailemaan tuntematonta kaupunkia lintuperspektiivistä.

Usein kaikki helmet löytyvät sattumalta.

hampurin

Winebar 26 on Hampurin ehkä paras näköalapaikka

Alemman kuvan vilpittömän onnellinen hymy luultavasti puhuu puolestaan. Kestohymy oli ollut tosin jo koko iltapäivän kasvoillani. Aiemmin päivällä olin ostanut kauan haaveilemani longboardin, jolla potkuttelin kirjaimellisesti hymy korvissa kohti kyseistä kattoterassia. Hieman sateinen ilma oli karkoittanut lähes kaikki muut viinittelijät, joten koko terassi sattui olemaan täysin tyhjillään. Sisätilat olivat myös erittäin viihtyisät ja tunnelmalliset. Erityisesti minua miellytti se, ettei viinibaarissa soinut sisällä tai terassilla saksalaiseen tyypilliseen tapaan musiikki mauttoman lujalla. Niille, jotka eivät puhu saksaa, saattaa olla myös mieleistä se, että tiskillä puhuivat tarjoilijat keskenään englantia.

Weinbar 26 sijaitsee Radisson Blu -hotellin 26. kerroksessa. Ihaillessani kaunista kaupunkinäkymää, tiesin löytäneeni Hampurin mahdollisesti siisteimmän helmen. Tietenkään ei sovi unohtaa onnistunutta viinivalintaani. Itävaltalaiset Grüner Veltlinerit tuottavat harvoin pettymyksen.

longboard

Marseiller Str. 2
20355 Hamburg




Avoinna:
to: 18.00 – 23.45
pe – la: 17.00 – 23.45

Jos jotain vielä olisin voinut toivoa, niin kaunista auringonlaskua. Toivottavasti mahdollisella seuraavalla kerralla onnistaisi vielä sen puolesta. Lisää vinkkejä Hampuriin löydät täältä.

”If life gives you lemons, then sell them to buy wine”


Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

Twitter: @eveliinatylline

10 Comments

  • Kerran kävin Hampurissa, ja siellä oli niin hyvä yöelämä, että ei meinannut mitään muistikuvia jäädä! Nykyään rymyäminen kiinnostaa vähän vähemmän, ja sen sijaan tällaiset kattoterdet vetää puoleensa! Lontoossa noita piisaa, mutta tuo näyttää kivalta kun pääsee oikeasti selkeästi muuta kaupunkia korkeammalle! Kiitos vinkistä, tuonne sitten seuraavalla Hampurin reissulla 🙂

  • Näyttää kyllä upealta paikalta ja tottakai tosiaan näissä paikoissa aina toivoo hyvää säätä. Kaunis auringonlasku olisi kruunannut paikan. Hampuri on itseasiassa yllättävän lähellä. Ehkä siellä (ja tällä terdellä) tulee joskus vielä piipahdettua. 🙂

  • Näköalapaikat ja kattoterassit kiinnostaa aina, joten tämä paikka menee ehdottomasti testattavien listalle mikäli suuntaan joskus Hampuriin. Osuisipa kohdalleni silloin kaunis sää ja ihana auringonlasku. Lasiin voisin valita minäkin grüner veltlineriä.

  • Maistuis kyllä lasillinen tuolla näköalalla ryyditettynä mullekin! Hampuriin voisikin matkustaa ihan tuon takia. Edellisestä reissusta onkin jo tuhat vuotta, joskus nuoruuden interreilillä. Hyvät muistot kyllä jäivät, mutta jostain syystä ei ole tullut lähdettyä Hampuriin koskaan uudestaan.

    • Eveliina

      Tänne menisin minäkin milloin vain uudestaan! Ajattelin kirjoitella viikolla lisää vinkkejä Hampuriin, mutta tämä oli niin siisti kokemus, että ansaitsi ihan oman juttunsa! 🙂

  • Tää postaus (Hampuri ja viinibaari <3) puhutteli niin, että oli pakko tulla lukemaan tämä! Oi että. Hampuri ei ole just nyt suunnitelmissa, mutta tänne on suunnattava ehdottomasti sitten, kun Hampuri kutsuu! Kattobaarit ovat vaan niin ah, ihania! On niin ihanaa kurkkia kaupungin siluettia, oli sitten kyseessä mikä kaupunki vain.

    • Eveliina

      Mä ehkä aavistin, että tämä voisi kiinnostaa sua. 😉 Oon aistinut, et meillä on jotain yhteneväisiä kiinnostuksen kohteita. 😀 Kaupungit korkeuksista on todellakin vaikuttavia! Olisipa vielä sattunut kaunis auringonlasku. Toivottavasti sulla käy parempi tuuri!

  • Ai että, viinilasillinen noissa maisemissa maistuisi kyllä! Mulla tulee myös usein kaupungeissa tarve päästä katsomaan kattojen yli – olipa kyseessä sitten suurkaupunki tai ihan vaan Helsinki tai Turku! 😊

    • Eveliina

      Meillä on näköjään sit yhteinen hinku päästä korkeuksiin! 🙂 Turussakin on avattu uusi kattoterassi, mutta en ole vielä ehtinyt sinne, kun ollut niin paljon just näillä työreissuilla.

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top