Miltä Florida Keys näytti kaksi kuukautta hurrikaani Irman jälkeen? Surulliselta, mutta silti ihailtavan elämäniloiselta.

Yleisilme noin 150 kilometrin matkalla Key Largolta Key Westiin oli epäsiisti, totta kai. Matkalla ehdimme nähdä lukuisia pientareille paiskautuneita vesijettejä, asuntovaunuja ja veneitä. Ja tietysti romahtaneita koteja ja naapurustoja. Uutisten mukaan joka neljäs koti olisi menetetty hurrikaanille. Tienvarsille oli kerätty kasoittain luonnonroskaa ja muuta irtaimistoa odottamaan noutamista, sillä noin pitkän tieosuuden siistimiseen kuluu luonnollisesti aikaa. Silti yllätykseksemme useimmat palvelut tienvarrella olivat avoinna. Emme kiinnittäneet huomiota kuin yhteen ilmeisesti kattonsa menettäneeseen Burger Kingiin.

Määränpäämme oli Key West, jonne huristelimme Overseas Highwayta pitkin pirteän keltaisella vuokra-autolla. Hurrikaani Irman draamaattisimmat tuhot olivat ymmärtääkseni keskittyneet tieosuuden keskivaiheille, eli itse Key Westissä tuhot eivät olleet kuulemani ja näkemäni mukaan kaikista pahimmat. Key West oli Overseas Highwayta huomattavasti siistimmässä kunnossa. Paikallisten yrittäjien elanto on kuitenkin pitkälti riippuvainen turisteista, joten jo senkin takia uskon jälleenrakentamisen olleen niin nopeaa. Key West avattiin uudelleen turisteille todella nopeasti. Jo kaksi viikkoa hurrikaanin jälkeen risteilyalus Empress of the Seas rantautui jälleen Key Westiin.

Ensi näkemältä voisi sanoa, ettei hurrikaanin jälkiä näkynyt kahden kuukauden jälkeen juuri mitenkään, mutta pidempään aikaa kohteessa vietettyämme merkkejä oli huomattavissa.  Jos siis uskaltaa kirjoittaa googleen hakusanoiksi esimerkiksi ”irma key west damage,” on yleisilme muuttunut jo siitä paljon pirteämmäksi. Tosin Mallory Squaren vastapäiselle Sunset Key:n saarelle haaksirikkoutuneet purjeveneet odottivat edelleen epätoivoisesti pelastajiaan ja osa kodeista oli selvästi asuinkelvottomia.

”Temporarily Closed for Repairs due to Hurricane Irma”

Yksi ilta olimme matkalla netistä löytämäämme ”Better than Sex” -kahvilaan maistamaan Key Westin kuuluisaa Key Lime piirakkaa. Paikalle päästyämme paikka oli remontissa ja ovessa urhea tarina siitä, kuinka he olivat aiemmalle hurrikaanille menettäneet kotinsa ja nyt Irmalle bisneksensä. He kuitenkin rakensivat kotinsa uudelleen ja nyt vuorostaan uudelleenrakentavat kahvilansa. Ainoana toiveena oli, että turistit kävisivät heidän vastaavassa kahvilassaan Orlandossa, jos se vain osuu matkan varrelle.

Key Westissä sijaitsee myös Yhdysvaltojen eteläisin kohta mantereella, jossa on myös ikoninen nähtävyys Southernmost Point. Jonotimme sinnikkäästi, jotta pääsin poseeraamaan törpön viereen. Viereisessä kuvassa on vertailun vuoksi kuvat siitä, miltä törppö näytti heti Irman jälkeen ja miltä kaksi kuukautta myöhemmin. Toisen kuvan lähde tässä.

Perinteisissä joka iltaisissa auringonlaskun juhlissa Mallory Squarella ostimme popcorneja ja guacamolea paikallisilta katukauppialta. Maan tapaan jätimme heille myös pienen tipin, jonka he sanoivat sijoittavansa vapaaehtoisesti kylän uudelleenrakennukseen.

Tapaamani paikalliset ihmiset tekivät minuun todella vaikutuksen. En voi kuin ihailla sitä elämäniloa ja taistelutahtoa. Usein puhutaan suomalaisesta sisusta, mutta kyllä vastaavanlaista luonnetta tarvitaan tälläisistä tragedioista selviämiseen. Tapasin ensimmäisenä iltana paikallisessa pubissa kolme ihanaa eläköitynyttä miestä. Kaksi heistä oli palomiehiä ja yksi poliisi. He olivat muuttaneet heidän sanojensa mukaan synkästä ja sateisesta New Yorkista Key Westiin viettämään ikuista kesää ja nauttimaan helposta elämästä. Uskalsin hieman udella heiltä hurrikaanista. Yksi palomiehistä kertoi paenneensa hurrikaania takaisin New Yorkiin. Hänen isä ja tuttavat olivat jääneet Key Westiin ja hän oli pelännyt päivittäin, ovatko he vielä hengissä, koska kaikki yhteydet olivat katkenneet. Sähköt ja vedet olivat poikki ja ruokaakin oli ollut hankala saada. Hänen palattuaan kaikki hänen tuttavansa olivat selvinneet. Hurrikaani oli kuitenkin vienyt monet kodit mukanaan, mukaan lukien hänen. Hän asui edelleen toisen ystävänsä luona. Rankinta hänelle oli kuulemma se, ettei enää ikänsä vuoksi jaksanut osallistua uudelleenrakennustöihin, niin kuin oli työnsä puolesta tottunut.

Tämän jälkeen hän pyysi minua tanssimaan tyhjälle tanssilattialle hänen kanssaan. Livebändi soitti mahtavaa countrya. Tämän jälkeen tanssin myös hänen ystänsä kanssa, hän oli hieman nopeamman biisin ystävä. Yleisö taputti ja taisimme päästä muutamien lomavideoillekin. Toinen palomiehistä kävi kuiskaamassa bändille jotain. Pian kuului: ”this girl is from Finland, welcome to America!” Onneksi olen ujo häpeämään ja vaikka tanssini oli jotain rytmitajutonta kantrin ja salsan välimuotoa, tein sinä iltana pari miestä ilmeisesti erittäin onnelliseksi.

Hurrikaani jätti jäljen pitkäksi aikaa Key Westiin. Mietin pitkään kuinka eettisesti oikein on kuvata ja kirjoittaa toisten ihmisten hädästä ja ahdingosta. Ainakin omalla kohdallani huomasin olevani entistä kiitollisempi siitä, että meillä on Suomessa asiat taas jälleen todella hyvin. Vastaavaa näkyä ei tulla tuskin koskaan näkemään Suomen kaduilla. Toivon, että tämä teksti saisi muutkin pohtimaan sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Tämän näkemisen jälkeen osaan taas asettaa ne omat elämääkin suuremmat ongelmat paremmin perspektiiviin. Ei tulisi mieleenkään valittaa esimerkiksi väärän värisestä joululahjasta tai hieman palaneista pipareista, sillä useimmilla meistä on kuitenkin koti, missä tulevaa joulua viettää.