Author name: Eveliina

Yksin matkustaminen mahdollistaa äärimmäisen ihanan vapauden tunteen. Välillä haaveilen olevani samassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten laskeuduttuani Bangkokiin. Aikaa yksin maailmalla oli käytettävissä kahdeksan kuukautta ja reissusuunnitelma oli mallia spontaani. Khao San Roadin kahvilassa selasin äitini lentolukemiseksi mukaan antamaa Anna-lehteä, jossa oli juttu Chiang Maista. Päätös oli tehty. Ystävien kesken toistuu melko usein samantyylinen keskustelu: ”Mitä jos lähdettäisiin yhdessä reissuun ensi kesänä!” ”Joo! Odotan vielä veronpalautuksia ja varataan sitten lennot!” Veropalautuksien aikana tuleekin tarve joululahjoille, eikä ensi kesän lomatkaan ole vielä tiedossa. Ja sitten oli ne häätkin… jos vasta jouluna? Yksin matkustaminen on elämys. Kahdeksan kuukauden reppureissustani Aasiassa ja Oseaniassa reissasin yli puolet yksin ja huomaamattani nautin siitä. Olin päättänyt lähteä kesän 2015 jälkeen reissuun ja jossain vaiheessa tajusin, että olen yksin vastuussa unelmani toteutumisesta. Ostin lennon. Jos jänistän, menetys on vain one way ticket ja missatut kokemukset. Panikoin ja jossittelin. Lopulta istuin koneessa ajatellen, että maitojuna kuitenkin kulkee. Perille päästessäni jännitys oli tiessään ja seikkailu alkoi. Miksi pidän yksin matkustamisesta? Parasta on diktaattorimainen valta tehdä juuri niitä valintoja ja päätöksiä matkan suhteen, kuin haluaa. Näin myös välttyy kaikilta ”ihan kiva” -kompromisseilta, joita joutuu kaksin tai kolmin matkatessa tekemään jo ihan matkakohteen valinnasta alkaen. Matka on valintoja ja valinnat ovat se matka. Heti perille päästyäni huomasin, ettei reissulla tarvitse olla yksin. Uusia tuttavuuksia löytyy mistä vain, kunhan näyttää iloiselta ja helposti lähestyttävältä. Kannattaa siis nostaa se katse puhelimesta, tarkastella ympärillä olevia ihmisiä ja hymyillä ujosti. Saattaa kuullostaa oudolta, mutta useimmiten jään murtamiseen ei tarvita muuta. Mielestäni samassa tilanteessa olevat ihmiset kokevat tiettyä yhtenäisyyden tunnetta tuntematta edes toisiaan. Reppureissatessani tunsin tiettyä yhteen kuuluvuuden tunnetta toisten backpackereiden kanssa. Tuntui todella luontevalta tutustua toisiin ”liittolaisiin” ja oli mielekästä vaihtaa reissukokemukset ja tulevat suunnitelmat. Kun olen ollut töissä  Saksassa joulumarkkinoilla, tutustuin myös yhtä luontevasti toisiin markkinamyyjiin. Mielestäni puhelimen ja wifi-yhteyden ansiosta ei yksin matkaajakaan käytännössä koskaan joudu olemaan yksin. Vaikka kilometrejä läheisten ja ystävien välillä olisi tuhansia, voi iltaisin soittaa kuvapuhelun päivän kuulumisista kotiin. Usein sain myös kuulla siitä, että joku maa ei ole turvallinen. ”Sinä pieni blondi, hulluko olet, hankkisit edes jonkun kaverin mukaan niin olisi turvallisempaa!” En kertaakaan tuntenut oloani turvattomaksi sen takia, että matkustin yksin. Moniin matkalla vaaniviin ongelmiin tepsii maalaisjärjen käyttö. Minä lähinnä välttelin yksin liikkumista pimeän aikaan ja suhtauduin puskista lähestyviin ihmisiin pienellä varauksella. Jos on (vaalea) nainen, saattavat miehet tietyissä kulttuureissa vihellellä perään, mutta useimmiten se on ihan hyväntahtoista. Ennen matkaa panikoin myös siitä, että englannin kielen taitoni on huono. Kommunikointi ja kielioppisäännöt olivat jääneet lukioon ja pelkäsin, etten pärjää tiukoissa tilanteissa. Huoli oli täysin turha. Huomasin puhuvani sujuvampaa englantia kuin monet muut reppureissaajat, paikallisista puhumattakaan. Kun alkuänkytyksestä pääsee, alkaa homma nopeasti rokkaamaan. Ystäväni totesi eilen myös hauskasti: ”Pariskuntana reissatessa ei tutustu kuin pariskuntiin – eikä pariskuntia lähestytä yhtä helposti kuin yksinäisiä.”  Yksin matkustaminen – mitkä ovat ne huonot puolet? Ehdottomasti se, että kotiin palatessasi et voi muistella reissukavereidesi kanssa reissukokemuksia yhdessä. ”Muistaksää sitä kun juostiin aborginaalia karkuun Port Augustassa?” Voihan niistä kertoa jälkeen päin, mutta kukaan tuskin on yhtä fiiliksissä, kuin ihminen joka on ollut tohinoissa mukana. Toinen juttu on valokuvat nähtävyyksistä. Usein kuitenkin joku toinen ehtii kysymään: ”could you..?” ja silloin on helppo pyytää vastapalvelusta. Lisäksi välillä yksin reissatessa kaikenlainen selvitteleminen voi alkaa maistumaan puulta. Selvittää saa loppujen lopuksi aika paljon asioita: viisumit ja valuuttakurssit, miten pääsee paikasta a paikkaan b, mikä on hyvä sijainti hostellille, mitkä ovat nähtävyydet? Usein uteliaisuus ja palo nähdä kuitenkin voittavat ja selvittäminen on kaiken vaivan arvoista. Silloin myös kohteeseen matkustaminen tuntuu turvallisemmalta, kun on hieman valmistautunut etukäteen. Miten minulla meni reissussa ensimmäiset kaksi viikkoa? Tutustun mielestäni helposti uusiin ihmisiin ja olen keskivertoa sosiaalisempi, mutta kuulun niihin, jotka nauttivat ajoittain yksin olemisesta. Se myöskin omalla kohdallani vähensi painetta olla alvariinsa tutustumassa uusiin ihmisiin. Ensimmäisen kolmen päivän aikana Bangkokissa nautin lähinnä itsekseni hostellin uima-altaalla auringosta ja mietin mihin suunnata seuraavaksi. Silloin kaikki tuntui uudelta ja mysteeriseltä. Usein törmäsin samaan sveitsiläiseen mieheen hostellilla. Hän vietti kaikki talvensa Thaimaassa ja antoi kullanarvoisia vinkkejä. Yöbussissa Bangkok – Chiang Mai tutustuin saksalaiseen tyttöön, jonka kanssa päädyimme samaan hostelliin yöksi. Siellä tutustuimme muutamaan muuhun reppureissaajaan ja päätimme lähteä porukalla vielä Paihin (ihana!). Vietimme muutaman päivän Paissa skootteroiden kuumilla lähteillä, canyonilla ja vuoristossa. Paissa oli myös huikea street food -tarjonta! Neljän päivän jälkeen kaikilla oli omat suunnitelmat ja tiemme erosivat. Minua kiinnosti Laos ja lähdin Mekong-risteilylle, joka kesti kaksi päivää. Verkkaisen pitkähäntäveneen kyydissä väistämättä tutustui Beerlaon siivittämänä vieressä istuviin reppureissaajiin. Meille muodostui uusi tiivis iso porukka ja perillä Luang Prabangissa majoituimme samaan hostelliin ja kolusimme yhdessä nähtävyyksiä (Kuang si Waterfall!). Minä jaoin huoneen saksalaisen Robertin kanssa. Siirryimme pikkuhiljaa porukalla Vang Viengiin. Sieltä matkani jatkui taas yksin Four Thousand Islandille, jossa seurasin parin brittipoijan suunnitelmaa löytää saaren ainoa uima-altaallinen hostelli. Hostelli oli täynnä, joten majoituimme kolmisin viereiseen hostelliin. Siitä olin sopinut näkeväni suomalaiset ystäväni Danangissa Vietnamissa, joten aloin pikku hiljaa siirtyä sinne päin. Mielenkiintoista on seurata samanhenkisten reissukavereiden nykyistä elämää facessa ja instassa. Monet ovat lähteneet uudelle reissulle ja osa ei ole vielä palannutkaan. Robertin näin jälleen viime jouluna Schwerinissä. Vuoden aikana ainoa kontaktimme olivat olleet molemminpuoliset instatykkäykset, mutta kun hän näki minun olevan lähistöllä Rostockissa, hän kysyi nähtäisikö. Hän vei minut Schwerinin linnaan ja ihaniin paikallisiin kahviloihin, jossa vaihdoimme tulevia reissuhaaveita. Siitä ajoimme satamakaupunki Wismariin ja lounasaikaan haimme hänen äidin mukaamme lounaalle. Illalla hän saattoi minut takaisin Rostockin junaan. All in all: Yksin matkustaminen on ehdoton kokemus. Osta lennot jo tänään. Tuskin kadut. Just do it! Moikataanko myös somessa? Facebook: @korkkaritrinkassa Instagram: @eveliinatyllinen