Ikimuistoisin hetki oli ehdottomasti se, kun pääsin erään aallon päälle ja katsoin vasemmalle, jossa Samuli oli päässyt kanssani sille samalle aallolle. Pyllyt palaneina ja täysin onnesta uupuneina palasimme iltapäivällä takaisin kylään elämäni ehdottomasti tähän mennessä parhailta aalloilta.
Gradu – tuo teos, joka vielä kolme vuotta sai tuskan hien virtaamaan otsalleni, mutta näin jälkeen päin ihan tyytyväisen hymyn kasvoille. Graduprosessin aikana muistan painiskelleeni koko tunneskaalan läpi aina turhautumisesta innostukseen ja epätoivosta onnistumiseen. Kun gradu valmistui, hautasin opuksen kaappini perukoille, mistä sen hetki sitten kaivoin käsiini. Odotin myötähäpeän vyöryvän ylitseni, mutta sen sijaan katsoinkin omaa tekstiäni yllättäen ihaillen.
Canal des Pangalanes -elämysretki on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista matkaelämyksistäni. Kun viisi nuorta madagaskarilaista miestä laulaen melovat täyteen pakattua puuvenettä kohti mangrovepuiden katveista sademetsää, sitä miettii taukoamatta mykistyneenä oman olemassa olonsa todellisuutta. Ajatella, viisi paikallista ihmistä tulee viettämään seuraavat kaksi päivää meidän kahden kanssa, jotta me pääsemme kokemaan jotain mieletöntä.
Syksyisin monesti on tapana virittää rennomman kesän jäljiltä kaikkia uusia projekteja ja haaveita käyntiin. Pohdin vuosi sitten blogin täyttäessä kaksi vuotta sitä, voiko uteliasuus, innostuminen ja kokeilunhalu jossain vaiheessa kadota. Onnekseni vuodentakainen huolenaihe ei ainakaan vielä tunnu ajankohtaiselta.
