Peak District on kansallispuisto Englannin keskiosassa ihan Sheffieldin ja Manchesterin välissä, josta tuli siltä vierailulta ehkä yksi suosikkikohteistani Britanniassa. Huolimatta siitä, että rakastan luontokohteista, tulee työmatkoilla usein jäätyä kaupunkeihin, eikä luontoretkille tunnu löytyvän aikaa. En voi kuin kiittää onneani, että yksi maanantai viime kesäkuussa keksimme irtautua …

Reppureissulle pakkaaminen on joka kerta yhtä kiehtovaa ja haastavaa. Kutkuttavan reissuodotuksen päätteeksi omissa tavaroissa ja vaatteissa kotona kieriskellessä aina tuntuu siltä, kuin kaikki roinat olisivat elinehto matkalla pärjäämiseen.

Taas mennään lajikokeilujen parissa, jee! Näin toukokuussa vuorossa on jo vuoden viides uusi aktiviteetti, joka on niinkin siisti kuin ilma-akrobatia. Kukapa ei olisi ihaillut sirkusesityksissä niitä näyttävän hienoja koreografioita, joissa taitelija pyörii renkaalla tai silkeissä niin sulavan näköisesti ? Ilma-akrobatia näyttää niin sensuellilta ja kauniilta. Kovin …

Sigiriya eli leijonankallio on yksi Sri Lankan muinaisista ylpeyksistä. Tuo yhdeksi maailman kahdeksanneksi ihmeeksi kutsuttavista kohteista kätkee sisäänsä valtavasti srilankalaista historiaa jo vuosituhansien takaa. Kertoessani viime vuonna kiertueen lopulla työkaverilleni, että aiomme mennä talvella Sri Lankaan, hän sai minut innostumaan tästä majesteettisen mystisestä leijonankalliosta, joka oli …

Taas mennään uusien aktiviteettikokeilujen parissa – tällä kertaa vuorossa sisäsurffaus, laji jota olen halunnut kokeilla jo ties kuinka pitkään. Olen ollut hurjan innoissani päätöksestäni kokeilla joka kuukausi jotain uutta lajia, koska silloin tulee herkemmin mentyä niiden tuttujen juttujen ulkopuolelle ja on saanut huiseja uusia elämyksiä. Se …

*kaupallisia linkkejä Azorit, voi kuinka osaisin kertoa kyllin kauniista näistä yhdeksästä saaresta, jotka viihtyvät omassa rauhassaan Atlantin syleilyssä. Saariryhmä, joilla voi nähdä ja kokea aivan käsittämättömiä luontokohteita, merellisiä seikkailuja ja kerran elämässä aktiviteetteja. Sellaisia, joita ei osaisi odottaa edes villeimmissä unelmissa, koska kuvitteli luonnollakin olevan jonkinlaisia …

Scroll to Top